Viikkokatsaus ilman kuvia

Olen vitkutellut postaamista koska kuvitus puuttuu. Ei se kuvitus näköjään odottelemalla valmistu, joten tässä lyhyt katsaus viime viikon tapahtumiin.

- Keittiö tuli, asennettiin, ja se toimii. Emme enää tiskaa vessassa. Emme enää tiskaa, sillä tiskiKONE tiskaa. dishwasher machine hallelujah! Emme myöskään syö enää tölkkikeittoja ymv. Syömme omatekoista ruokaa. Juniori ei ole vähentänyt valituksen ja nirsoilun määrää, mutta se nyt on vähän kuin vappuinen räntäsade: jos se puuttuu, kaikki ovat ihmeissään.
Kun illansuussa kyökki oli valmis ja allekirjoittelin papsuja, tuli tietenkin alta viiden minuutin puhuttua ay-liikkeestä (sen puutteesta), ylipitkisät työpäivistä ja palkoista ja pätkätöistä. Hyvä minä. Kielitaidon horjunta ei mitenkään johda siihen, että tämä tyttö puhuisi vain säästä tai pullaresepteistä (joista niistäkin osaisin toki puhua ihan yhtä tankealla saksalla!) - enkä edes tiedä, miten siihen päädyttiin, mutta niin vain kävi.

Itse asiassa, keittiö innosti siirtymään jälleen kohti järkevämpää ruokavaliota. Saas nähdä, kauanko tällä kertaa kestää - niin monta suklaakakkureseptiä olisi vielä testaamatta.

- Torstai oli pyhäpäivä ja perjantai vapaata koulusta. Harmi vain, että pitkä viikonloppu oli kylmä ja kostea (= +16-+19 astetta, satunnaisia sadekuuroja) joten kaikki saksalaiset lapset olivat joko mummolassa tai muuten vain sisätiloissa. Jälkikasvu siis tappeli keskenään.
Selasin edellisellä viikolla ebayta, ikävä kyllä. Puoliso höyrähti tilaamaan minulle kaiken mitä satuin osoittamaan, ja niinpä viikon kuluessa posti on tuonut minulle bambuisia pyöröpuikkoja, alumiinivirkkuukoukkuja, ja 1,8 kg lankaa. Piti kiireesti tehdä pois keskeneräisiä eli juniori sai eräänlaisen OSW:n ja uuden hiushuivin alopeciaa peittämään (sille muuten kasvaa taas hiuksia! Terveisiä alopecian kanssa kärvisteleville - syynä on joko Locoid Crelo tai ilmastonvaihdos tai molemmat. "Tukan kasvu on pääasia!") - esikoisen hihatin on edelleen kesken.

Em. hankinnoista tietenkin poiki uusi keskeneräinen työ jos kohta toinenkin.

AI niin, tapasinhan jossakin välissä myös Elinan! Meitä neulovia humanistejahan täällä riittää. Ratsasimme pari lankakauppaa enkä ostanut kuin vähän pörrölankaa ja tupsuntekovermeet. Jälkimmäisten parissa lapsilla vierähtikin rattoisasti useampi tunti monena päivänä, tuloksena tupsuista tehtyjä eläimiä.

Minun PITI käydä ratsaamassa myös pari galleriaa, mutta laiskuus yllätti. Lupaan parantaa tapani ensi viikolla.

Että piti vielä tämäkin päivä nähdä

Suomalainen bändi voitti Eurohumpan. Epätodellista. Ensimmäisen ja viimeisen kerran tuhlasin rahaa lähettämällä äänestystekstarin, jotenkin tilanne huvitti ja... *selittelyä* Ilmeisesti niin teki moni muukin sellainen, joka ei normaalisti edes katso koko kisoja.
Seuraavaksi varmaan a) Yle valittaa ettei ole rahaa järkätä kisoja Suomeen b) EUroopan yleisradioliitto haluaa lopettaa kisat, koska aika on ajanut niiden ohi c) paparazzit jahtaavat Lordia saadakseen kuvia ilman maskia...
Laulujen kuunteleminen oli silkkaa kituutusta (lordikin lauloi huonommin itse kilpailussa kuin sen jälkeen ja oli kai jokin mikkiongelmakin), mutta ääntenlaskun seuraaminen oli mielenkiintoista. Tietenkin kaikki äänestivät naapurimaitaan, etenkin köyhät ja pienet kuten Malta, Albania, Armenia.
Ulkoisen shown äimistelyssä jäi monelta huomaamatta, että itse kipale oli ihan tyypillistä eurohumppaa. Tarttuva melootia, sanoitus tyyliin "laulan, siis olen". Olen mää silti mit ällikkä geschlagen. Onneksi olkoon, Lordi. Melkoinen saavutus.

Mihin valuvi aika

tuo kallis aarre, jota ei huomaa ennen kuin se loppuu. Aeg, kord alanud, lõppu sel pole. Kestma jääb kaunis, kestma jääb kole, runoili muinoin eräs virolainen (varhaisdementia estää minua muistamasta nimeä, editoin sen tänne kunhan se mieleen tulee). Aika, kerran alkuun päästyään, ei lopu. Niinpä niin - ainakin se juoksee ulottumattomissa. Tätä nykyä vietän aamupäivät koululla simultaanitulkkaamassa lapselleni, jonka pitäisi omaksua kieli syksyyn mennessä. Varmistusta Gymnasium-paikastahan ei ole tullut... toivomme parasta. Iltapäivisin tahi illalla menee tunti-pari läksyjen parissa. Asiallisesti täällä ollaan jäljessä suomalaisen peruskoulun opetussuunnitelmasta, eli mitään ongelmaa sinänsä ei ole. Se on vain tämä kunnianhimoinen kielenoppiminen.

Ellei olisi tätä koulunvaihtokysymystä, mitään kiirettä ei olisi. Tokaluokkalainen saa siis oppia ihan omaan tahtiinsa.

Käväisin shoppailemassa. 10-vee kasvaa sitä tahtia, että kenkävarasto pitää uusia kolmesti vuodessa. Eihän kukaan voi kulkea numeroa liian pienisäs kengissä, ei edes puolta numeroa. Jos ette usko, kokeilkaa kenkäkaupassa... Kuukauden sisällä on tullut siis ostettua:
- lenkkarit
- sisälenkkarit (koulu-urheiluun)
- sandaalit
- kävelykengät (ei lenkkareilla joka paikassa kuljeta)
- kumisaappaat
- sisäkengät eli -sandaalit, joita tarvitaan koulussa

Lisäksi todettakoon, että samaa tahtia pienenee vaatevarastokin. Huvittaa hetkittäin mussutus lapsiperheiden saamista tuista Suomessa... ellei käytä kunnallista päivähoitoa, jää tukisaldo aika vähiin. No, meitähän tämä ei enää koske, kun emme saa enää Suomesta mitään. Toteanpahan vain, että lasten pito ei ole ilmaista.

En yritä tekaista aasinsiltaa, vaan siirryn suoraan aiheeseen numero kaksi: elatustuki. Kuulinpa mielenkiintoisesta jutusta siis, ja päätin jakaa sen teille, rakkaat 3 lukijaani. (Miksi minä aina kuulen surullisia asioita? Onko minulla liian pitkät korvat?)

Johdanto: Suomessa on hieno järjestelmä, joka varmistaa että jos lapsen vanhempi hylkää jälkikasvunsa (= ei maksa edes elatusmaksua), sen elatusmaksun saa ulosmitata palkasta/työttömyyskorvauksesta jne. Ellei se onnistu, yhteiskunta (= lapsen asuinkunta) maksaa reilun satasen kuussa. Tämä elatustukikin on tietenkin ulosmitattavissa elatusvelvolliselta, jos e.v. myöhemmin vaikka menee töihin. (Sivuhuomautus: miten kukaan voi vihata lastaan niin paljon, ettei halua kustantaa sille ruokaa/kenkiä/harrastuksia/asuntoa/?)

Miten käy, kun lapsi muuttaa vanhempansa kera ulkomaille? EU-alueella kun voi aika kivasti hakea töitä ja silleen. Ei työlupia tarvita eikä muutakaan greencardia. Työvoimatoimisto jopa kannustaa siihen. Vastuullinen vanhempi tietenkin makselee lapselleen elatusapua ja mahdollisesti matkoja kotimaahan ja silleen. Ulosmittaus sujuu edelleen, jos jotain ulosmitattavaa on. Vastuuttoman lapselle maksetaan myös ulkomaille elatustukea - periaatteessa. Tämä on junailtu keskitetysti Helsingin sosiaaliviraston kautta. KÄYTÄNNÖSSÄ kuitenkin sieltä putkahtelee vastauksia tyyliin "emme ole tavoittaneet elatusvelvollista, ette saa tukea." Siis jos se olisi ulosmitattavissa palkasta tmv, ei kai koko sosiaalivirastoa ja elatustukea tarvittaisi? Sen piti olla tasaava systeemi, joka turvaa lapselle ruokaa ja kenkiä. No, käytännössä se ei ole. Aivan sama mitä lainsäätäjät yrittävät, aina löydetään joku porsaanreikä ja sitten kehutaan miten Helsingin sosiaalitoimi on saanut aikaan säästöjä. Tämäkin säästö kohdistuu siis niihin lapsiin, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa taloudellisesti. Ne, jotka uskaltavat siitä huolimatta muuttaa, ja pyrkivät parantamaan omaa ja lapsensa elämää, olisivat kuitenkin ansainneet edes sen ettei heille valehdeltaisi ennen muuttoa, että elatustukea maksetaan sitten ulkomaillekin.

postin tuo, postin tuo Pate jokasen luo

En liene muistanut ilmoittaa, että Museovirasto ystävällisesti lähetti vientiluvan jälkikäteen kotiini. Kaappi (jonka ikä oli se 79 vuotta, vai mitä) on siis laillisesti maassa.

Minulla oli osoitteenluovutuskielto väestörekisterissä erinäisistä syistä: sieltä ei siis ole mennyt osoitteenmuutos yhtään mihinkään. Kätevästi lähettelen niitä jälkikäteen sinne sun tänne. Postillehan se on ilmoitettu jo ennen muuttoa, JA maksettu ylimääräiset rahat siitä hyvästä että kääntävät postia vähän kauemminkin. Ja HAH, sanon minä. Esimerkiksi veroilmoitus ei koskaan päätynyt tänne. Piti soittaa verovirastoon, josta ystävällinen virkailija lähetti minulle uudet paprut. Norjasta vanhaan osoitteeseen lähetetty kirje ei koskaan päätynyt tänne. Odoteltuani useamman viikon otin yhteyttä Postiin, josta sain standardivastauksen:

Jälkikäteen tapahtunutta on vaikea selvittää, mutta pyrimme tulevaisuudessa toimimaan lupauksemme mukaisesti. Ai miten sitä voisi ETUkäteen selvittää?
Postinjakeluun liittyvissä asioissa kannattaa ottaa viipymättä yhteyttä lähimpään postiin tai Postin asiakaspalveluun 0200 71000 (pvm/mpm), joka palvelee ma-pe klo 8-20 ja la klo 9-14. Viipymättä? Miten määritellään se kohtuullinen viive? Entä jos en TIEDÄ että minulle on lähetetty jotain edell. osoitteeseeni?
Pahoittelemme Teille aiheutunutta ylimääräistä vaivaa. Asiakkailta saatu palaute on tärkeää toimintamme kehittämisen kannalta. Toivottavasti olette tyytyväinen palveluihimme jatkossa.

Kun ihan samoja ongelmia oli Suomessa asuessani kaiken aikaa, on ollut jotenkin käsittämätöntä seurata saksalaisen postin toimintaa. Rivitalossa posti tuodaan ovelle. (Suomessahan posti noudetaan postilaatikosta, joka on jossakin pihan toisella puolella tms.) Ihmeteltyämme muutamia viikkoja olemme vihdoin uskoneet, että meillä jaetaan posti kahdesti päivässä. Tämä saattaa johtua siitä, että kuulumme Bürostadtin postinjakoalueeseen, mutta hienoa se on. Paketit kannetaan ovelle. Siitä ei veloiteta erikseen. Kerran emme olleet kotona, ja paketti annettiin naapurille ja meille jätettiin lappu että naapurista saa hakea (tämä on tietysti outoa, mutta koska meillä on ihanat naapurit, ei valittamista.) Postitoimipaikat eivät ole auki yhtään sen pidempään kuin Suomessakaan, mutta postimerkkiautomaatti palvelee ympäri vuorokauden.

Odotan pelolla, milloin täälläkin joku vennamo alkaa tehostaa postin toimintaa ja kaikki muuttuu sata kertaa kalliimmaksi. Tässä systeemissä on muuten eräs hieno piirre, jota suomalaiset eivät millään ota uskoakseen: postinkantaja ei varmaan saa hääppöistä palkkaa, ja yhteiskunnalle postitoiminta tällä tavoin lienee tappiollista, MUTTA: se työllistää. Saneeratussa Suomen postissa tuotetaan voittoa, jolla sitten maksellaan työttömyysturvaa tai toimeentulotukea niille, jotka voisivat jakaa postia. Työttömillä on ankea olo. Asiakkaat eivät ole iloisia, kun posti kulkee hitaasti ja sittenkin se pitää hakea loskassa kahlaten 100m päästä. Mää vaan sanon.

Noin yleisemminkin, julkisen sektorin yksi suuri tehtävä olisi toimia työvoimapuskurina. Liike-elämä on mitä on, ja sillä on oltava toki mahdollisuuskin toimia omien periaatteidensa mukaisesti. Yhteiskunnassa ei kuitenkaan määräävänä tekijänä saa olla liike-elämä, eikä julkisen rahavaraston tehtävä ole korjata sitä minkä kokoomus rikkoo. Pitää pystyä hyväksymään se, että työelämässä on hiljaisia ajanjaksoja, ja silti palkka juoksee. Jos joku haluaa ottaa riskejä, tehdä välillä 16h työpäiviä ja olla välillä työttömänä, sen pitää olla oma valinta eikä pakko. Eikä se saa koskaan, missään tilanteessa, olla vaihtoehtona matalapalkka-aloilla.

Pitäisi olla suoja, että alle 1500€/kk ansaitsevia ei saa lomauttaa eikä palkata määräaikaisiin työsuhteisiin. Ihmiset eivät ole koneita, jotka voi panna seisokkiin tai myydä Uruguayhin, kun kaikki isot puut on hakattu. Vastaavasti yrittäjiäkin palvelee se, että em. palkansaajaosa on jatkuvasti ostovoimaista. Pienipalkkaiset ja keskituloiset käyttävät suurimman osan tuloistaan kulutukseen.

Kuva-arvoituksen ratkaisu: kyseessä oli pilotti Puolison uuteen lennokkiin. Minusta punatukkainen mimmi oli hyvä valinta. Toinen vaihtoehto olisi ehkä Austin Powers...

Yksi asia jäi kertomatta. Ette kyllä usko tätä, mutta - meille jaetaan posti myös lauantaisin.

Stressinpurkua

Kuva-arvoitus: mikä tämä on?

Keittiön asennuspäivä sovittiin tänään! Hiphei! 24.5. on K-päivä. Infoksi vain kaikille, jotka suunnittelette muuttoa asuntoon, jossa EI ole EBK eli Einbauküche: tilasimme kyökkimme kaapit, koneet jne. helmikuun viimeisellä viikolla. Kestää siis 3kk saada keittiö.

On tietenkin mahdollista ostaa Ikeasta tms. pelkät kalusteet ja huolehtia asennuksesta itse. Meille se ei ollut vaihtoehto - minä en osaa kuin toimia hanslankarina, ja voimani eivät riitä esim. seinäkaappien asennukseen; Puolisolla taas on niitä palkkatöitäkin tehtävänä.

Tätä viestiä odotellessa käytimme ensin kertakäyttöastioita. Siitä luovuttiin varsin pian, koska a) jätemäärä on tolkuton b) kertikset ovat kalliita c) se nyt vaan on epämukavaa seKIN. Kaivelimme siis muuttolaatikoista muutaman lautasen, mukin jne. Niitä tiskataan vessan lavuaarissa... Olen aina inhonnut tiskaamista. Yritän asennoitua tilanteeseen mutisten om..... om.......

On tässä pikkuisen muutakin. Lapset esimerkiksi: viettävät aamupäivät koulussa, ovat siellä sosiaalisia ja pidettyjä ja skarppaavat kovasti. Iltapäivisin sen kaiken voi sitten purkaa vanhempiin kiukuttelemalla ja sotkemalla paikat ja huutamalla.

Kaikki aikani menee ns. huushollin pyöritykseen, ja kun en siitä erityisemmin pidä, niin stressaannun. Mieluummin lukisin lasten kanssa kirjoja, kävisin retkillä museoissa tai vaikka tutustuisin ITSE alkuasukkaisiin. Mutta kun ei. Ruoanlaittoa, tiskausta, siivousta, läksypatistelua, ruoanlaittoa, pyykkiä, .. ja sitäpaitsi täällä ei edes OLE siistiä.

Tarvitsisin siivooja-sihteerin.

Kävin ostamassa lankaa. Bambu-villa. Regia Bamboo jotakin. Se on yhtaikaa viileää ja lämmintä, pehmeää ja kovaa. Se on tehty sukkalangaksi, siis kestämään - vastoin tapojani päätin tehdä sukat. Ensimmäiset kärjestä aloitetut (kivaa, helppoa, suosittelen). Sukat eivät ole kauniit, sillä minulla ei ollut oikean kokoisia puikkoja ja halusin aloittaa HETI, niin että tein ne numeroa liian isoilla puikoilla.

Lanka on myös kirjavaa. Siinä on kaikki sademetsän sävyt, luulisin... Kutomisessa o jotakin meditatiivista. Sen matemaattisuus rauhoittaa, värit sysäävät ajatukset liikkeelle, ja langan tuntu käsissä hieroo salaperäisiä akupisteitä. Lisäksi lopputulos on pysyvää (toisin kuin tiskaamisen!)

Teen myös ensimmäistä kertaa jalanmyötäiset sukat. Jos kerran jalkani pisin kohta EI ole keskimmäisen varpaan kohdalla, miksi tekisin sellaiset sukat? Kuvassa muuten poseeraa Puolison jalka. Minun jalkani on karvaisempi.

Koulunkäyntiä

Hessenin osavaltiossa, Frankfurtin kaupungissa, lapseni menivät saksalaiseen kouluun. Toinen toiselle luokalle ja ensimmäinen neljännelle. Koulunjohtaja on ihana, opettajat ovat ihania, luokkatoverit haluavat olla lasten kavereita. Minä käännän läksytehtäviä suomeksi kotosalla, ja yritän rohkaista puhumaan sitä mitä osaa. Kahden viikon jälkeen voin sanoa, että tyypillistä suomalaiskäytöstä on havaittavissa - kun ei tiedä, miten se "oikein" pitäisi sanoa, ollaan joko hiljaa tai mutistaan...

Esikoisen pitäisi syksyllä aloittaa toisessa koulussa. Vähän kuin Suomessa ennen, neljännen jälkeen jakauduttiin oppikouluun ja kansalaiskouluun... Olen puhunut kuin ruuneperi kehnolla saksallani (en luovuta: en ala käyttää englantia - eivätkä nämä sitä paitsi osaa englantia sen kummemmin kuin minä saksaa) ja koulunjohtaja suosittelee lapselle Gymnasiumia (eli lukiolinjaa). Suomalaisen opettajan suositus varmaan auttoi myös (kiitos Heli!). Paperit ovat sisällä, kimnaasin rehtori on puhelimessa sanonut koulunjohtajattarelle että voidaan kai semmoinen poikkeus tehdä; nyt vain jännitetään kesäkuun alkupuolelle asti, sillä silloin julkistetaan kuka pääsi mihinkin kouluun.

Käyn rupattelemassa opettajien kanssa ainakin kerran viikossa. Heillä on ideoita, ja he ottavat mielellään vastaan ideat joita minä esitän... Ensi maanantaina menen esikoisen luokkaan istumaan ja tulkkaamaan joksikin aikaa, jospa se kielilukko aukeaisi ja neiti alkaisi itsekin käyttää saksantaitoaan.

Olen kuullut paljon negatiivista tästä koulusysteemistä, mutta omat kokemukseni näiltä parilta viikolta ovat myönteiset. Tästä on hyvä jatkaa.

Väliaika

Koska mitään ei edelleenkään tapahdu, pidämme väliajan uutiskerronnassa. Luomme katsauksen kirjahyllyihin, ja pohdimme mitä löytyikään puretuista kirjalaatikoista.

Minulla on ollut pienen ikuisuuden ajan tapana latoa kirjat hyllyihin oman luokitteluni mukaan. Helppoja ovat luokat "luonnontieteelliset tietokirjat", "keittokirjat" tai "isokokoiset taidekirjat". Helppo on myös luokka "en takuulla lue" (mutta niitä ei voi heittää pois mm. siksi, että jotkut kirjat pääsevät takaisin armoihin kunhan aikaa kuluu. Tai sitten ne on saatu lahjaksi joltakin Tärkeältä Ihmiseltä. Tai ne ovat historiallisesti kutkuttavia, vaikkei niitä tulekaan luettua...)

Sitten on tietenkin Lempikirjahylly. Sen sisältö vaihtuu usein! On myös Uusien Hankintojen hylly, joka jossakin vaiheessa on niin sekalainen että siitä pitää yrittää siirrellä kirjoja jonnekin muualle...

Lempikirjahyllyssä on pysyvästi valikoima Jane Austenin kirjoja. vanha kunnon Jane-täti sopii paitsi rentoutumiseen, myös pohdiskeluun. Kun on ankea olo, kannattaa lukea valikoituja kohtia Janelta. Ajankuvaus on sinänsä loistavaa: miten ahtaisiin raameihin syntyivätkään ylemmän keskiluokan naiset, ja miten näköalattomia heistä useimmat olivatkaan? (Eivät tietenkään Jane-tädin parhaat hahmot.)

Sitten on inhottavia kirjoja, jotka eivät sovi kategorioihin. Esimerkiksi "Ruokaa, Amore!" jossa on kutkuttavia reseptejä mutta joka silti on romaani. Tai "Toscanan auringon alla" - joka on paitsi dokumentti muutosta Italiaan, myös reseptikokoelma. Tai Jorge Amadon "Kirjava Kissa ja Tytti Pääskynen" joka on muka lastenkirja, mutta minun mielestäni se on yksi kauneimmista rakkaustarinoista joita koskaan on kirjoitettu.

Lastenkirjoista huomattava osa on minun. Minun, ei lasten. Esimerkiksi Tiheikön väen kootut (Jill Barklem) tai Beatrix Potterin kootut. Kuten myös Pekka Töpöhännät, pokkari-Muumit ja joitakin poistolaareista löydettyjä Jenningsejä ja Etsiväkaksosia. Valitettavasti minulla ei ole yhtään Hans-Eric Hellbergin Dunder ja Brak -kirjaa. Jos jollakulla on, neuvottelisin mieluusti ostosta...

Minusta kirjahylly, joka on aakkosjärjestyksessä, on tylsä. Toki haluan että kirjaston kirjat on laitettu niin että etsivä löytää! mutta kotona...

Pakatessa tuli vastaan myös Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit. En tiennyt omistavani sitä. Kun ankarasti mietin, muistin että ostin sen kun se vastaani tupsahti, jonkun marketin pihalla oli kirpputoripöytiä... joskus. Se oli edelleen listalla kirjoista, joista pidän, ja jotka haluan omaan hyllyyni. Eli toisin sanoen - likeltä liippasi, etten ole hankkinut sitä kaksin kappalein.

Tämän kuullessaan Puoliso tietenkin vaati, että nyt kirjoistani tehdään tietokanta.

Olen useasti miettinyt, miksi haluan kerätä kirjoja. Käytänhän kirjastoa kuitenkin, miksi niitä on saatava omaan hyllyyn? Olen monesti yrittänyt vähentää kirjamäärää, lahjoittamalla ja myymällä kirjoja pois. Enää en yritä, sillä kaipaan niitä kuitenkin. Yksi syy on, että haluan lukea niitä uudelleen tai ainakin parhaita paloja.

Sisustusesineiksi näistä ei oikein ole: huomattava osa on pokkaripainoksina (halvalla nääs), kirjastojen poistomyynneistä (halvalla, ja kirjoja joita Ei Saa Enää Mistään) tai antikvariaateista (Mikä Löytö, Tän Mä Olen Aina Halunnu). Itse hyllytkään eivät ole kovin esteettiset - Lundiaa, joka kestää sata muuttoa, kirjojen painon, ja kissan kynnet.

Minulla on myös kirjoja, joita en ole koskaan "lukenut" läpi. Ne ovat hakuteoksia, katseluteoksia, tai kirjoja joita ei jaksa lukea loppuun. Niistä postaan joskus toiste.