lauantaina, marraskuuta 25, 2006

Keskusteluja

Puoliso: Löysitkö sä sen rahan?
Mau: (surkea, stressaantunut) En! Mä en käsitä, minne se on joutunut.
Puoliso: No, se löytyy aikanaan. (halii)
---
Mau: Etkä sitten ala nyppiä viiskymppisiä muka kirjahyllystä ja hihkua että katso, tässä se on.
Puoliso: (viaton ilme) Miksi mä sellasta tekisin?
Mau: Jotta mä lakkaisin murehtimasta.
Puoliso: (pokka pettää) Ei kun mä jätän ne johonkin niin, että sä löydät ne itse.
---
Mau: No mua harmittaa kun ajattelin ostaa [jotakin], ja nyt kun mä hukkasin satasen, en voikaan. Pitää säästää se raha takaisin ensin. Tavallaan.
Puoliso: No mä annan sulle satasen, mene ostamaan [se jokin].
Mau: En! Kun nyt pitää olla säästäväinen.
Puoliso: No sovitaan et sä hukkasit jonkun MUUN satasen, ja tässä on se satanen mikä sun piti käyttää [siihen johonkin tarkoitukseen].
Mau: Täh?
Puoliso: Niin! Sä hukkasit vaikka mun satasen, ja tässä on se sun satanen (tyrkyttää).

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006

Kadonneen rahan arvoitus

Puoliso lähti työmatkalle ja viime hetkessä muisti kysyä, että onko mulla rahaa. Sanosin et on, kuhan käyn pankkiautomaatilla. Pualiso on aina huolissaan siitä että mää kämmään korttini tms, ja kaivoi välittömäsit lompsastaan kaksi kpl 50€ seteleitä ja tunki kouraani. Siis ihan kuin minä en osaisi pitää huolta itsestäni ja rahoistani?

Tässä vaiheessa seisoin autotallissa, ylläni kotihousut joissa ei ole taskuja. SUljin autotallin oven, läksin yläkertaan.

Seuraavan kerran ajattelin rahaa illalla - enkä ole löytänyt tähän mennessä. En käsitä mihin olen ne tunkenut. Olen etsinyt rationaalisista paikoista rationaalisesti sekä mahdottomistakin paikoista. Niitä ei löydy. En uskalla viedä edes roskia ulos, vaikka itse asiassa pengoin jo roskiksetkin.

Olen etsinyt kaikki takintaskut ja laukkuni. Kurkistanut keittiön valkosipulipurkkiin ja katsonut sijauspatjan alta.

Jos joku löytää ylimääräisen satasen, se kuuluu minulle.

maanantaina, marraskuuta 20, 2006

Tekniikka ja me

Mää en ole koskaan tuntenu olevani erityisen lahjaton teknisesti, mutten kyl sit taas lahjakaskaan. En oo koskaan esmeks jaksanu kiinnostua siitä mitä auto on syöny - eihän mulla oo edes ajokorttia. Olen mää silti kyenny yhteen jos toiseenki suaritukseen, jos olen halunnu - ja itse asias mää ole ain jotenki ajatellu et kyse on vaan siit mikä kiinnostaa ja mikä ei.

Tuli treffattuu Alkuasukas ja käytiin juomas kuppi teetä yleises kahvilas. No annas olla, ku siin oli yht sun toist säätämist ni mää sanosin et an ny jo perhana se kännykkänumeros ni päästään tästäki vatkaamisest. Se meinaan sanos vihaavans kännykkää.

Äiä kaivelee repustaa kännykän raskaasti huakaillen ja selittää et kun. Hänel on siis tää vanha kännykkä, ja sit on uus. Ja uut ei voi käyttää, ku hän on hukannu sen PIN-koodin. Ja sit sil oli kaks käsin tuherrettuu lappuu mis oli kännykkänumerot. Yks numerosarja per lappu. Ja et hän ei tiedä kumpi numero on kumman kännykän numero, mut nää ne niinku olis. Teknisesti taitavana henkilönä mää sit koesoitin molempii numeroihi ja toisel yrittämäl pirisi pöyräl oleva kapistus. Jee.

Tää sit johti siihe et läheti sovitust aiheest tekstarin illemmal. Se vastas reippaasti lähettämäl mul kolme tyhjää tekstaria.

Ittekuki joskus kämmää nakkisorminens ja lähettää vahingos tyhjän tekstarin. Tai vääräl ihmisel tai mitä tahansa. Mää olen lähettäny josksu lankapuhelimee tekstarin. Kolmannen tyhjän tekstain kohral mää kummiski vastasi et anti olla, älä vaivaa piäntä päätäs tollasilla. Käytetää lankapuhelint ja paperissi kirjei. (Nii se ei siis käytä sähköpostiakaa.) Ei kaikkie tartte olla kännykällisesti lahjakkai. Me suamalaiset vaa välil luullaa et kaikki on syntyny kännykkä korvas ja sähköpostiosoite takalistoon liimattuna.

perjantaina, marraskuuta 17, 2006

Rakkai ihmisii

Tuli täsä taannoi juttuu siit mite monel taval voi rakastaa. Ainaski saral, sanoisin. Ja sit ku puhutaa liävemmi tykkäämisest, ei riitä enää tassut ja käpälät laskemisee. Ku jokast tykättävää ja rakastettavaa tykätää eri taval.

Kaikkiha tiätää et mää rakastan mun äitii. Ja siskoo. Ja nii erellee. Lapsianiki mää rakastan, vaik ne joskus onki rasittavii. Pualisoo mää rakastan yli kaike. Sit mul on semmossi muit ihmissi, mitä mää kans rakastan. En mää ossaa määritel, miten paljo taik millai. Jokas omal tavallas.

Otetaa vaiks toi Piiklenarttu. Se o koira ja mää ole kissa, mut ei haittaa. Ei meitin samas koris tarvi nukkuu. Voin mää sitä silti rakastaa. Se on mulle tärkeä ihminen, ja sen onni on mulle tärkee. Jos mää vaa osaisi, mää haettaisi sil Kukkakummu Koiratarhast semmottee valiourokse ihan huvin vuaks.

Taiks sit Mika. Se on ihana ihminen. Olen mää sen ennenki sanonu. Se tarttis kans vaimon, ei sil, mut jostai syyst mää epäile et se ja Piiklis ei kyl mätsäis. Ei nii ettenkö mää olis sitäki yrittäny... Olis nii kätevää ku mun raksut olis yhres. Mika ny vaa o semmonen ihminen jonka lojaalisuut ei ikinä tarvi epäillä. Se on ja pysyy. Ja silti se on kans hauska. Ettei niinko mikää peruskallio vaa pikemminki jatulintarha.

Sit on Osku. Mää näen sitä ihan liian harvoon, olisko kerran vuateen. Ei se haittaa. Sil on oma kolons mun syrämessäni. Ihan sama miten elämä menee, me päärytää viä samaa vanhainkotii. Sit mää opettelen pelaamaa sakkii.

Taik Laura. Mää ole niin onnelline et mää ehtisi asuu Vantaal tarpeeks et tutustusi Lauraa. Se on upee ihmine. Kui joku voi olla yhtaikaa älykäs, kiva, hauska, rento, ja viä hyvä kokkiki. Kateeks käy, melkee.

Tassun te jo muistatteki, vissii kai.

On muitki, pari kpl. Niil ei oo netis mitää. Kai. Enkä mää muutenkaa kaikkii voi luetella, nää ny oli tänää päällimmäisinä miäles.

Eikä näillä ihmisillä oo mitää yhteistä. Mää täsä miätein et miks mää niist tykkään. En tiärä.

Miätin kans tota Alkuasukast. Sen kans vois vaiks ystävystyy. Siin on jotai selittämättömäl taval samanlaist ku Mikas ja Oskus, siks mää varmaa vaistomaisesti siit tykkäsinki het alust lähtie. Saas nährä, kui käy. Onneks mun syrämes on tilaa ja ulottuvuuksii.

Joskus tuntuu et maailmas on liia vähä rakkaut. Sitä vähää mikä o, vahritaa mustasukkasesti ihan ku se olis ehtyvä luannonvara. Jos joku julkimo menee ja lyä toist (mikä munst on kyl kamalaa) ni pualiso säntää Iltsikkaa vakuuttamaa et tukee tätä ja raksustaa. Jos se sama julkimo menee ja pussaa jottai toist julkimoo (mikä munst on kiva asia), sen pualiso säntää Iltsikkaa huutamaa et ero tuli, mää oon sinkku ny! Mun miälest tommone on väärippäi.

Mää lähetä täsä ny virtuaalipusui kaikil mun rakkail ja tykätyil. Valitkaa itte mihi, poskel vai huulil vai kuanonpäähä.




keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006

Yleistyksiä ja ennakkoluuloja, osa II

No kun alkuun päästiin, niin vuorossa on Ziinan kyselemä alkoholipolitiikka.

Ziina: mites se alkoholipolitiikka, saako lounaalla juoda viiniä tai olutta, ollaanko aamupäivästä asti nauttineessa tilassa? onko oktoberfest yhtä hulinaa?

Ja Asioiden Tietotoimisto vastaa: politiikkaa ei ole näkynyt, mutta tapakulttuureja senkin edestä. Ja koska asun alueella, jossa kolmannes on muuttanut muilta mailta tänne, on nähtävissä melkoinen valikoima...
Firmassa, jossa olen ollut syyskuun alusta, ei kukaan juo lounaalla cokista väkevämpää. (Paitsi yks tanskalainen on välillä jopa päissään, mutta sitä ei lasketa. Ei ainakaan ennen kuin pomot huomaavat. Kukaan ei ole katsonut aiheelliseksi juoruta siitä koska sillä on oma kapea erikoisalansa eikä se siis tärvää kenenkään töitä; toisaalta, edes minun kaltaiseni kaikkien ystävä ei enää viitsi kovin paljoa sitä autella. ) Muualla olen huomannut, että lounaalla ruokajuomana saattaa olla olut, mutta se on sitten tyyliin yksi olut.

Aamupäivällä nauttineessa tilassa ovat lähinnä rapajuopot, sellaiset mitä Suomessa on joka lähiön ostarilla notkumassa. Minusta niitä on täällä vähemmän, tai sitten en käy tarpeeksi rähjäisillä asuma-alueilla. Työpaikan alakerrassa on "miniostari" eli isohko ruokakauppa, pari ravintolaa ja sensellaista. Yhdessä ravintolassa on aina joku oluella, minusta ihan verrattavissa suomalaiseen lähiökapakkaan - paitsi että jukepoksi ei raikaa... Kaduilla juoppoja näkyy aika vähän (kun ottaa kaupungin koon huomioon) - tähänkin saattaa päteä se, etten liikuskele ihan joka alueella kun ei ole tarvetta. Siis moniko turkulainen kulkee Lausteella tai Pernossa, jos ei sinne ole asiaa? Kotikylässäni en ole moisia nähnyt ollenkaan. Työpaikan vieressä on ollut yksi vakijuoppo, eilen ja tänään toinenkin. Ja kaksi viikkoa sitten siinä istui kaksi setää aamulla omenaviinipullon kanssa. Niitä on siis niin vähän, että muistan ne, jokaisen.

Yöelämää en ole paljon harrastanut, jonkun verran toki. Rähinäviinaa ei ehkä myydä, tai sitten Ordnungsamtin (vähän kuin järjestyspoliisi) edustajat lopettavat rähinöinnin alkuunsa. Juopuneita teinejä en ole nähnyt. Eikä ole Puolisokaan. Useimmissa ravitsemusliikkeissä ei ole portsaria, eikä etenkään jonoja. Ravintolan sisälläkään ei ole jonoja, koska vessoja on tarpeeksi.

Oktoberfestiä vietetään tuolla kaukana (heh) etelässä, ei täällä keskellä...

Suurimpia eroja on se, että alkoholia myydään kaupoissa ja kioskeissa ja huoltoasemilla. Huoltiksella saattaa olla laajahko valikoima - mutta hinnat on siis ihan TÖRKEITÄ, ihan Suomen tasoa! Marketeissa on kaikkea. On pientä ja suurta tuottajaa, ranskan ja italian eri alueita, chileä ja australiaa. Viinipuolella siis. Väkevien valikoimaan en ole paljoa tutustunut. (Sanoo kirjoittaja, ja piilottaa Carolans-lasinsa.) On lievä kulttuurishokki kun marketissa maistatetaan viiniä siinä missä jukurttiakin. Ihan tavallinen saksalainen kuohuviini on 3-6 euroa puteli, eikä se ole edes pahaa. Viinikauppojakin on - sellaiseen mennessä pitäisi olla Puoliso mukana, sillä minähän en viinilaatikoita junassa kanniskele. Ehkä joskus mennään.

Otantani on tosiaan rajallinen. Cocktail-baarissa tuli käytyä tässä yhtenä iltana: erittäin kivat drinksut maksoivat 8e. Väki näytti tulevan juomaan yhden tai kaksi, sitten pois. Niin mekin teimme. Jos joskus päätän tehdä extreme-kierroksen alempien kansankerrosten kuppiloihin (khihihi), raportoin siitä erikseen. (Pitää varmaan ottaa joku Jürgen oppaaksi ja henkivartijaksi...)

Kulmakaupassa kassajonossa tulee nähtyä mitä kansa ostaa. Olutta jos on, niin 2-4 pulloa per asiakas. Ei se tarkoita, etteikö sitä menisi enemmän: Getränkemarktista eli juomamarketista ostetaankin koreittain. Me ostamme muutaman viikon välein pari koria kivennäisvettä, pari koria tuoremehuja ( no joo, siis täysmehuja) ja epämääräisen valikoiman olutpulloja meiningillä "maistetaan tuotakin". Oluen maistelu on yksinkertaisempaa kuin viinin, sillä viinipullosta tulee 6 lasillista ja jos ei halua niin paljon, menee loppu vähän niin kuin hukkaan. Olutpullosta tulee yksi lasillinen, yleensä.

Emmekä me ole useimmiten menossa samana iltana viihteelle. Tähän saattaa tulla muutos, tänään otti yhteyttä yksi mahdollinen babysitteri. Ikävä kyllä, illan lapsenvahtihinnaksi muodostuu todella helposti (taksikuluineen) lähes sata euroa. Niin ettei sitä jatkossakaan ihan koko ajan ruveta käyttämään. (Mut jos edes joskus!)

sunnuntaina, marraskuuta 05, 2006

Yleistyksiä ja ennakkoluuloja

Mitä tulee mieleen sanasta "saksalainen"? Löytyykö niitä täältä keskeltä Saksanmaata?
* Nahkahousut. Löytyy kaupoista myös polvimallisina, kenenkään päällä ei näy."Normaaleja" nilkkapituisia näkyy myös, yleensä viisikymppisillä naisilla. Älkää kysykö miksi.
* Viiksekäs macho nimeltä Klaus-Jürgen, joka kaataa naisia kuin tukkijätkä suomifilmissä. Yhden Jürgenin olen tavannut, viiksiä ei ollut ja kaatamisominaisuudet ovat toistaiseksi testaamatta...
* Sianlihaa. Jees, kaikkia elukan osia poskilihoista keuhkoihin. File ei ole sian kallein osa. Kinkku on halpaa.
* Hapankaali. Sitäkin saa tuoreena, vakuumipakattuna, säilyketölkissä, lasipurkissa, ravintolassa,..
* Turkkilaiset. On heitä. Puhuvat saksaa, ja mikä ihme se on kun ovat joko syntyneet täällä tai asuneet 30 vuotta.
* Viikset. Näkyy niitä aika paljon...
* Ordnung. Juu, kaiken pitää olla järjestyksessä. Järjestys tosin voi olla omituinen, epärationaalinen ja epäkäytännöllinen. Mutta yleensä ON olemassa järjestys jossa asiat tehdään; järjestys, jossa roskien pitää olla; järjestys, johon järjestykset lajitellaan;..
* Tehokkuus. voi kuulkaa. Jos työntekijän tehokkuusluku Saksassa on sata, niin Suomessa sama tyyppi pääsisi ehkä seitsemäänkymppiin. Suomalainen taas polkee paikallaan muutaman viikon ennen kuin tajuaa, että täällä saa ja pitää puhella kahvikuppi kourassa työkaverin kanssa. Ei tarvitse olla niska limassa ihan koko aikaa. Ja turhaa se olisikin, vai mitä?
* Tekniikka. Mites tämän nyt sanoisi kiltisti... On niitä sähköpostiosoitteita, mutta on täysin mahdollista että osoitteen omistjaa ei koskaan lue sähköpostiaan - tai jos lukee kerran viikossa, ei jaksa vastailla. Paperikirje on täysin korrekti tapa mihin TAHANSA yhteydenottoon. Lankapuhelin on oletus, kännykkä ei. Jos ostat lapselle tietokoneohjelmapaketin jossa on koulunkäyntiin liittyviä pikkuohjelmia, puolet ohjelmista saattaa olla suunniteltu toimimaan Win 3.1:ssä. Tämä ei ole vitsi. Sain koneeni jumiin...

Jatkamme tutkimuksia. Mistä haluaisitte seuraavaksi kuulla?