tiistaina, elokuuta 29, 2006

Hämä-hämä-häkki

Talossamme asuu hämähäkkejä. Noin yleensä minä vihaan kärpäsiä, ja koska hämähäkit syövät kärpäsiä, ovat hämähäkit kivoja. Noin yleensä. Esimerkiksi Puoliso kertoi katselleensa, kuinka vinttikerroksen vessan hämähäkki pyydystää muurahaisia ja paketoi ne seittiin, ja ripustaa sen jälkeen verkkoonsa varastoon. (Miksi muuten miehet viihtyvät vessassa katsellen maailmaa? Minä ainakin pyrin minimoimaan vessassa käyttämäni ajan, onhan hauskempiakin huoneita?)

Noin yleensä, hämähäkit eivät häiritse elämääni, enkä minä häiritse niitä. Paitsi silloin, kun kellarihuoneessa, Yleisen Tuunaus-, Ompelu- ja Askartelupöydän yläpuolella asuu neljä (4) tällaista. (Kuva: Puoliso)

Sitten voi jonain päivänä miettiä, mitä ne syövät, kun ei siellä kellarissa ole edes niitä kärpäsiä.

Kuluu ehkä viikko, ja katso: niitä on kaksi (2). Yhdessä seitissä on kasa jalkoja. Seuraavana päivänä ei jalkoja näy. Päätelmä: tuo isoin (te ETTE halua tietää, miten iso - enkä minä halua kiivetä mittaamaan sitä) varmaan söi ne muut...

Voisi tietenkin odotella, että suurin syö myös toiseksi viimeisen, ja kuolee sen jälkeen nälkään tai lähtee paremmille metsästysmaille. (Jotain kautta se sinne kellariin on tullut, jotain kautta pääsee poiskin...)

Tuli myös mieleen, että ennen em. tapahtumaa ne kaksi saattavat paritella. Ja munia ison kasan munia. Joista tulee valtava määrä hämähäkkejä.

Hmm.

4 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

En voi tappaa hämiksiä, koska siitä tulee huono onni...joten kantelen niitä sanomalehdellä ulos. Tosin noin isoa en varmaan kyllä....tekisköhän naapurin mies sille jotain? Siis jos se asuis meillä.

9:32 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

ämblikud on väga head loomad,
neid hoidma peab, need meile õnne toovad :)

9:34 ip.  
Blogger Mari said...

Jos mun naapurin mies asuisi Villasukan luona, Villasukka olis mun naapuri. (Loogista päättelyä.)

Eeva: vai onnea? Hitsi. Ei niitä sitten voi häätää :)

10:12 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

:) Jee, en taaskaan lukenut mitä kirjoitin...siis jos se hämis asuis meillä...

6:40 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home