perjantaina, joulukuuta 25, 2009

Oivalluksia

Mää täsä taannoin luin listaa jossa oli narsistin piirteitä, ja se oli niin kovin tuttua. Ei, mää en taida olla narsisti ite - oon liian hellämielinen - ja toki mää sen jo aikasemmin olen ymmärtäny et eksä oli/on narsisti; mut ny mää oivalsin et samoja piirteitä (30/46 äkkiseltään laskien) on häkellyttävän paljon mun isässä. Ja jumapliut näin vanhaks piti elää ennenko sen ymmärsi. Jokanen pikku tohtori Pili voi nyt nauraa et ilmankos eksä sua sit vedätti ku pässiä narusta mut oikeesti, mää tajusin sen vasta suunnilleen eilen. Olen mää joskus miättiny et miks mun pitää ymmärtää toisii niin kovasti, mut ei mun tullu mieleen et seki on vaan mekanismi mikä on opittu piänenä.

Miks vitus ei tällasii asioita voi oppii jo sanotaan vaiks myöhäsemmäs teini-iäs? Et tarkkaile pikkase ihmisii ja lakkaa antamast anteeks niitte vähemmän kivoi tapoi. Miten paljolt oliskaa säästyny.

No hui hai, ollutta ja mennyttä ja luajan kiitos lapsuus ei koskaan enää palaa; mut oli se silti vaan jännittävä tunne ku palikat loksahti oikeisiin reikiin. Kun sai oikeen nimilapun joilleki asioille ja silleen.

1 Comments:

Anonymous Meflen said...

Lohduttaudu sillä, että et ole ainoa, jolle noin on käynyt. Yllättävän moni on alkanut käsitellä tuollaisia kokemuksiaan vasta aikuisena. Mistäpä sitä lapsena tajuaisi, mikä on normaalia tai tervettä tai oikein, ja mitä muilla on oikeus vaatia itseltä, ja mitä kaikkea pitää antaa anteeksi.

9:14 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home