Rakkai ihmisii

Tuli täsä taannoi juttuu siit mite monel taval voi rakastaa. Ainaski saral, sanoisin. Ja sit ku puhutaa liävemmi tykkäämisest, ei riitä enää tassut ja käpälät laskemisee. Ku jokast tykättävää ja rakastettavaa tykätää eri taval.

Kaikkiha tiätää et mää rakastan mun äitii. Ja siskoo. Ja nii erellee. Lapsianiki mää rakastan, vaik ne joskus onki rasittavii. Pualisoo mää rakastan yli kaike. Sit mul on semmossi muit ihmissi, mitä mää kans rakastan. En mää ossaa määritel, miten paljo taik millai. Jokas omal tavallas.

Otetaa vaiks toi Piiklenarttu. Se o koira ja mää ole kissa, mut ei haittaa. Ei meitin samas koris tarvi nukkuu. Voin mää sitä silti rakastaa. Se on mulle tärkeä ihminen, ja sen onni on mulle tärkee. Jos mää vaa osaisi, mää haettaisi sil Kukkakummu Koiratarhast semmottee valiourokse ihan huvin vuaks.

Taiks sit Mika. Se on ihana ihminen. Olen mää sen ennenki sanonu. Se tarttis kans vaimon, ei sil, mut jostai syyst mää epäile et se ja Piiklis ei kyl mätsäis. Ei nii ettenkö mää olis sitäki yrittäny... Olis nii kätevää ku mun raksut olis yhres. Mika ny vaa o semmonen ihminen jonka lojaalisuut ei ikinä tarvi epäillä. Se on ja pysyy. Ja silti se on kans hauska. Ettei niinko mikää peruskallio vaa pikemminki jatulintarha.

Sit on Osku. Mää näen sitä ihan liian harvoon, olisko kerran vuateen. Ei se haittaa. Sil on oma kolons mun syrämessäni. Ihan sama miten elämä menee, me päärytää viä samaa vanhainkotii. Sit mää opettelen pelaamaa sakkii.

Taik Laura. Mää ole niin onnelline et mää ehtisi asuu Vantaal tarpeeks et tutustusi Lauraa. Se on upee ihmine. Kui joku voi olla yhtaikaa älykäs, kiva, hauska, rento, ja viä hyvä kokkiki. Kateeks käy, melkee.

Tassun te jo muistatteki, vissii kai.

On muitki, pari kpl. Niil ei oo netis mitää. Kai. Enkä mää muutenkaa kaikkii voi luetella, nää ny oli tänää päällimmäisinä miäles.

Eikä näillä ihmisillä oo mitää yhteistä. Mää täsä miätein et miks mää niist tykkään. En tiärä.

Miätin kans tota Alkuasukast. Sen kans vois vaiks ystävystyy. Siin on jotai selittämättömäl taval samanlaist ku Mikas ja Oskus, siks mää varmaa vaistomaisesti siit tykkäsinki het alust lähtie. Saas nährä, kui käy. Onneks mun syrämes on tilaa ja ulottuvuuksii.

Joskus tuntuu et maailmas on liia vähä rakkaut. Sitä vähää mikä o, vahritaa mustasukkasesti ihan ku se olis ehtyvä luannonvara. Jos joku julkimo menee ja lyä toist (mikä munst on kyl kamalaa) ni pualiso säntää Iltsikkaa vakuuttamaa et tukee tätä ja raksustaa. Jos se sama julkimo menee ja pussaa jottai toist julkimoo (mikä munst on kiva asia), sen pualiso säntää Iltsikkaa huutamaa et ero tuli, mää oon sinkku ny! Mun miälest tommone on väärippäi.

Mää lähetä täsä ny virtuaalipusui kaikil mun rakkail ja tykätyil. Valitkaa itte mihi, poskel vai huulil vai kuanonpäähä.