Maun blogi

Suomi tekee sen ihan itse

2010-03-31T01:20:00.004+02:00

Viime vuonna kuultiin, että Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen resursseja supistetaan. Sittemmin on kuultu, että mm. sanakirjatyö on turhaa. Niin... onhan se turhaa, kun se ei tuota rahaa suoraan ja heti? Sivistysmaissa pidetään yleensä tärkeänä, että kieltä kehitetään ja sen kehitystä ohjaillaan. Kun tulee uusia käsitteitä ja uusia hyödykkeitä, niille luodaan nimiä. Puhutaanko routterista vai reitittimestä? Mä voisin pitää tätä jopa yhtenä sivistysmaan merkkinä. Suomen hallitus ei ilmeisesti pidä. Joo, eduskunta viime kädessä päättää budjetista ja silleen, mut paskanks välii, jutut menee kuiteskin just niin ku ministeriöis on laskettu. Jea, beibi.

Tällaset pikku-uutiset tekee mut aina hirveen surulliseksi.

Nyt mä sit kuulin, et Turun yliopiston Suomalais-ugrilainen kielentutkimus -niminen oppiaine lakkautetaan. Voi jumalavita, etten paremmin sano. Ei se tuota fyffee, ei. Yksikään suuryritys ei lahjoita sille määräaikasii professuurei. Eikä se oo ees pahemmin mediaseksikäs, ku siel ei tutkita juttui mistä vois soveltaa elektronisii kikkuloi ens joulun lahjapaketteihin. Se on vaan jotain millä on pitkät perinteet, joukko hörhöi jokka on tehneet töitä sen eteen et suomen sukulaiskielet säilyis jossain muodos; ees kirjois ja kansis, vaikkei niit kukaa puhuiskaan. (Ja voikste kuvitella, jokku jopa puhuukin.) Tyyppei jokka luultavasti harrastaa jotain ihme kulttuurivaihtoo itään, hengaa outojen heebojen kans joil ei oo ees rahaa! Voi Venäjä. Eihän suomen kielelkää oo mitää välii, koht puhutaan kaikki englandii. Ainaski mein Ia-Peter on kielikylpytarhas ja jatkaa siit kieliluokalle. Koska suomen kieli on turhaa, on sen yhteys sukukieliin pahempaa ku turhaa: se on resurssien TUHLAUSTA.

Arvakkaa mikä on pahinta kaikista. Nää tyypit on tehneet sanakirjoja. Ei ihme, et ne lakkautetaan.

Nää on pienii juttui ajan virras. Nää on semmosii mikkä kertoo kansakunnan asenteest enemmän ku mikään. Musta on yks paskan hailee vaiks Suomi rakentais kymmenen uutta ydinvoimalaa - jos jutut tehdään huolella ja jätteiden käsittely ja sijotus suunnitellaan etukäteen ni siitä vaan. Se ketään hetkauta oikeesti. Jos se tehdään paskasti ja hutiloimalla, ei se oo ydinvoiman vika. (Sitäpais sitä fuusiovoimaa vois oikeesti kehittää, se ny niin mahdotonta oo.) Enivei. (Huomaakste, mäkää en yritä kirjottaa suomee, mitä vitun välii? Sou fakin wot.) Mut nää pikkujutut kertoo, et millään oikeesti suomalaisel ei oo mitään välii.

Ihan turha itkee et yhyy yhyy maahanmuuttajat tuhoo suamalaisen kulttuurin. Ei ne sitä tee. Ei ne oo ennenkää siihen kyenny vaiks olis tahtonu, ja nykysin tuskin ees tahtoo. Kyl suamalaiset tuhoo suamalaisen kulttuurin ihan ite. Jollei ees omast kiälest pidetä hualta ni mist sit? Tuskin mistään. Paitsi siit et saadaan rahaa. Tai en mä saa, etkä sä, mut joku saa.

Ku ny alkuun on päästy (täähän on jatkunu jo pitkään tää alasajo) ni lopetetaan muutaki turhaa. Oikeestaan kaikki perustutkimus on turhaa, mut alotetaan turhimmista. Tähtitiede. Ei se tuata mitään. Kulttuurihistoria? Shittii. Taidehistoria saa jäädä, koska tauluist voi saada hyvän hinnan, ja kaupol voi ansaita jos mun diilari tietää tauluist jotain. Suomen historia, veks. Arkeologia? Voiks turhempaa ollakaan? Käsityötiede? Älkää hei naurattako, se mitään tiedettä oo. Käsitöit voi oppia jossain harrastuspiiris, taiks kirjoist, mitää käsityönopettajii tarvita. Sama pätee aika vitun moneen aineeseen. Teologinen tiedekunta lähtee, kirkko hoitakoon ite moiset, perustakoot jonkun kirkkoakatemian tai jotain. Musiikkitiede ois kans aika turhaa, mut on seksikästä ku voi esittää et meil on jotai ihme nykysäveltäjii - olkoon siis toistaseks, koska mä en tiedä, miten se saariaho oikeesti musiikkinsa tekee ja mitä se tarvii.

Kielet. Noist kaiken maailman filologioist lähtee muut paitti enkku saa jäädä. Sen resurssit triplataan heti, koska meil alkaa uus innovatiivinen proggis, kaikkien eläkeläistenki pitää opetella enkkuu et ne pystyy tekeen töitä eläkeiässäkin. Eläkkeitä meinaan on pakko pudottaa ja sitäpais, jos eläkeläinen jaksaa harrastaa, kyl se jaksaa töitäki tehdä.

Lääketiede saa olla, mut se keskittyy sit vaan lääkärien koulutukseen - ja niilt apinoilta otetaan lukukausimaksut jälkikäteen, niil on varaa. Oikeustiede kans, mut siit karsitaan oppiainei. En tiä mitä siellä oikeestaan on, mut se mikä ei tuota välitöntä hyötyy, se lähtee. Filosofiaa saa harrastaa jonkun muun ku valtion kustannuksel.

Mistä puheenollen - kaikki filosofiat, valtio-opit sun muut vastaavat saa siirtyy yksityisiin korkeakouluihin, niinku vehnänalkio-opistoon vai mikä se oli.

Tähän tapaan ku putsataan, saadaan tuottavii korkeakoului. Ja opetus tapahtuu sit englanniks.

Vittu ku vituttaa, ja mitään mä en tälle kehitykselle voi.

ruokaohje

2010-03-30T07:47:00.001+02:00

Keitetään jotain lintua, kuten broilerin rintafileitä. Pannaan keitinliemeen laakerinlehti, pari pippuria, timjamia ja rosmariinia - tai esim. kanaliemikuutio. Okei, kaikki käyttää liemikuutiota. Jatketaan. (Kerrotaan kissalle, että kissalla on omaa kissanruokaa kissankupissa.)
Ongitaan kypsät lihat liemestä haarukalla tai jollain. Nakataan jotain pastaa sinne liemeen. Esim. desilitran verran pienenpientä minisimpukkapastaa. Sillä välin kun se kiehuu, avataan purkillinen Bonduellen mexikosekoitusta, valutetaan liemet pois ja kumotaan kulhoon. (Kerrotaan kissalle, että tämä kana ei ole kissanruokaa.) Tölkissä on lähinnä maissia ja hernettä, joku paprikanpala näytteeksi. Sitten avataan persikkatölkki, maistetaan onko persikka varmasti hyvää. Silputaan kulhoon jonkun verran sitä persikkaa. (Kerrotaan kissalle, että keitetty lintu ei ole hänelle.)

Otetaan joku astia, tuserretaan siihen majoneesia puolisen desiä, kaksinkertainen määrä ranskankermaa, puoli teelusikkaa hunajaa, ruokalusikallinen sitruunamehua luomusitruunasta (tai sitten otetaan keltainen muovipullo jossa lukee Sicilia), ropsautetaan curryjauhetta joukkoon, sekoitetaan tarmokkaasti. Maistetaan. Säädetään. (Työnnetään kissantassuja pois työpöydältä.) Silputaan keitettyä lintua. Annetaan pari palaa kissalle. Valutetaan keitetty pasta. Yhdistetään vihannekset, pasta ja kanat sekä soosi. (Irrotetaan kissankynsiä reisistä ja työrauhan saamiseksi annetaan sille vielä yksi pala kanaa.)

Maistetaan ja säädetään, jos on tarpeen. Harmitellaan, että pihan sitruunatimjami näyttää tähän aikaan vuodesta syömäkelvottomalta, eikä muitakaan yrttejä ole. Nyt tämän pitäisi vetäytyä tunnin verran, mutta koska on nälkä (ja koska kissa mäykyy), syödään se heti pois. Syödään siis salaatti, ei kissaa.

Siivousta

2010-02-21T03:21:00.001+01:00

Poistin läjän vanhoja postauksia. Saatan poistaa vielä lisääkin, kattoo ny.

Kunpa aineellisen roinan siivous oisi yhtä nopeaa...

Supersankarin elämää

2010-01-29T15:25:00.002+01:00

Eilen piti käydä asioilla yhdessä Puolison kanssa. Keli oli mitä ihanin - lämpötila nollassa ja kaduilla tiukkaan pakkautunut jääkerros. Lumisohjoa myös. Autotallimme on kellarissa, ja P ajoi auton sieltä suoraan ylös kadulle - minä suljin tallin oven ja lähdin kipittämään luiskaa ylös.

Jalassa oli kengät joilla en ennen ole kävellyt jäällä - ja nytpä tiedän, että ne eivät pidä. Ne olivat aivan helvetillisen liukkaat. No, puolivälissä luiskaa luovutin, tarrauduin puiseen pylvääseen ja huikkasin Puolisolle, että mä en pääse täältä. Tein samalla puolikkaan piruetin ja iskin pääni pylvääseen. Korvaparka jäi pylvään ja kallon (ja silmälasinsangan) väliin.

Voin muuten kertoa, että moinen sattuu käsittämättömän lujaa. Niin lujaa että aloin itkeä. P ajoi auton alas jotta pääsisin siihen, ja onnistuin siinä metrin matkalla liukastumaan vielä kerran niin, että iskin naamani oveen.

Nooh, pankissa kun ilmoittauduin henkilölle A että meillä on sovittu tapaaminen henkilön B kanssa, ihmettelin että miksi tuo täti tuijottaa. Hetken päästä P huomaa, että minulla on em. ovesta tullutta kuraa poskessa.

Mahdoin olla vakuuttava näky. Korva paisuksissa ja punainen, kuraa naamassa, tukka räntäsateen jäljiltä. Upeaa.

Mä muuten todella vihaan talvea.

Oivalluksia

2009-12-25T00:27:00.002+01:00

Mää täsä taannoin luin listaa jossa oli narsistin piirteitä, ja se oli niin kovin tuttua. Ei, mää en taida olla narsisti ite - oon liian hellämielinen - ja toki mää sen jo aikasemmin olen ymmärtäny et eksä oli/on narsisti; mut ny mää oivalsin et samoja piirteitä (30/46 äkkiseltään laskien) on häkellyttävän paljon mun isässä. Ja jumapliut näin vanhaks piti elää ennenko sen ymmärsi. Jokanen pikku tohtori Pili voi nyt nauraa et ilmankos eksä sua sit vedätti ku pässiä narusta mut oikeesti, mää tajusin sen vasta suunnilleen eilen. Olen mää joskus miättiny et miks mun pitää ymmärtää toisii niin kovasti, mut ei mun tullu mieleen et seki on vaan mekanismi mikä on opittu piänenä.

Miks vitus ei tällasii asioita voi oppii jo sanotaan vaiks myöhäsemmäs teini-iäs? Et tarkkaile pikkase ihmisii ja lakkaa antamast anteeks niitte vähemmän kivoi tapoi. Miten paljolt oliskaa säästyny.

No hui hai, ollutta ja mennyttä ja luajan kiitos lapsuus ei koskaan enää palaa; mut oli se silti vaan jännittävä tunne ku palikat loksahti oikeisiin reikiin. Kun sai oikeen nimilapun joilleki asioille ja silleen.

Anticraft

2009-08-15T07:30:00.002+02:00

Tuli tässä tunnemyrskyn jälkitilassa käsityä-/askartelujuttuja mieleen. Kuten nukkekoti, joka on sisustettu vaikka

- alkoholistien yömajaksi
- elementtikerrostaloksi huonomaineisessa kaupunginosassa
- autokorjaamoksi
- aseman vessaksi
- bordelliksi
- halpakrääsäkaupaksi
- einestehtaaksi
- Ikeaksi
- putkaksi
- turvakodiksi
- sosiaalitoimistoksi

Ideat ovat vapaasti käytettävissä. Muistakaa syyttää minua. Kommenttilaatikossa saa kertoa, miten pimahtanut ja hoidon tarpeessa olen.

PS: musta olis kivaa värkätä tällaista, mutta silti luulen, että jonain päivänä teen sen slummikerrostalonkin.

Jälkihuomautus

2009-08-10T22:07:00.002+02:00

Edellisen postaukseni mummossa mua äimistytti myös se, että se sinutteli mua. Tuntematonta ihmistä.

Hapankurkkusaarnaaja

2009-08-10T17:26:00.002+02:00

Seisoskelin muina naisina ratikkapysäkillä Euroopan keskuspankin edessä ja hajamietiskelin. Eteen pyrähtää pieni mummo, arviolta 70v, ja alkaa selittää. En ymmärrä sanaakaan. Mietin kotvan että onko tää puolaa vai urdua. Ei, on se saksaa mutta tolkkua en saa. Kysäisen että anteeksi mitä? Ja mummo molottaa. No tässä vaiheessa mulle selviää, että ei se ole kysymässä meneekö tää ratikka paikkaan X, sillä on joku muu agenda.

Turvauduin vanhaan kunnon häivytyskikkaan: sanoin suomeksi "Anteeksi mutta mää en ollenkaan ymmärrä." Ikävä kyllä tää ei hiljentänyt mummoa, puhetahti vaan kiihtyi. Lopulta sanoin selkeästi saksaksi että mää en ymmärrä OLLENKAAN.

Sitten se siirtyi murteestaan normaalikieleen ja aloin ymmärtää, ikävä kyllä. Se selitti että mää olen aivan liian paksu (totta, mutta - uskokaa tai älkää - mää tiesin sen kyllä jo ennestään) ja etenkin mun käsivarret on ihan liian paksut. No meillä on +27 varjossa ja aamulal satoi joten oli semmoinen höyryävän kuuma keli päivällä, mulla oli hihaton paitapusero. Muuten olin kyllä aika siististi pukeutunut. Tiedänkö mä mistä se johtuu? Mä pistän ihan liikaa ruokaa ylhäältä alas. Mummo osoitteli kurkkuaan. Hmmm... Sitten mummo oikeen veti hihaansa ylös ja selitti että "meillä naisilla" pitää olla ohuet kädet, ei paksut. MUTTA: hapankurkku on ratkaisu! Hapankurkku on todella tehokas. Jotkut käyttää hapankaalia mut hapankurkut on parempia.

Mummo häipyi viimein (tää kesti vaan muutaman minuutin, vaikka aika tuntui pidemmältä). Mietin hetken, että pitäiskö loukkaantua. Käännyin vilkaisemaan mihin mummo meni; se oli 15 metrin päässä selittämässä seuraavalle paksulle matamille jotain. Arvattavasti hapankurkkujen autuudesta.

Sitten mä mietin että mikä minussa häntä niin ärsytti että piti tulla purkautumaan. Voihan olla, että hän oli kovin herkkä rumuudelle. Mä olen herkkä hajuille, ja musta on kauheaa, jos ratikassa istuu viereen joku, joka haisee hielle, lialle ja pinttyneelle tupakalle. Ja olen herkkä vauvan itkulle, mulla on ihan hirveä olo jos vauva itkee eikä sen kuljettaja edes yritä lohduttaa tai jotain. Tarkoitan, että eihän niitä penteleitä aina saa hiljenemään (= tyytyväisiksi tai nukkumaan), mutta jos ei edes yritä, tulee sellanen olo että tekis mieli mennä sanomaan OTA SILTÄ NOI KUUMAT VERMEET POIS! Sillä, rakkaat lukijani, epäilen että vauvat huutavat ratikassa / bussissa sitä että niillä on kuuma. Lakki pois päästä sisätiloissa auttaisi jo ihmeesti.

Mut siis, takaisin ns. asiaan. Ei se mummo varmaan visuaalisesti ärtynyt ollut, sillä siltä itseltään puuttui toinen yläetuhammas kokonaan ja toisen tilalla oli outo amalgaamitynkä. Muuten se oli kyllä siisti, ja sillä oli mainittavan kiva villatakki. Tweedmäisistä ruskeista langoista neulottuja neliöitä, jotka oli yhdistetty vaaleanruskeilla raidoilla. Virkatut (luulen) napit. Suoralinjainen, se saattoi olla jopa 80-luvulla tehty, mutta oikein siisti.

En mä sit kuitenkaan jaksanut loukkaantua hapankurkkusaarnaajalle.

... se iskee takavasemmalta

2009-07-22T14:39:00.003+02:00

Meinaan kersan alopecia, joka on ollut hiljaa pidemmän aikaa. Ensin lähti toisesta silmästä puolet ripsistä - tässä vaiheessa en sanonut a-sanaa neidille - mutta nyt löytyi kalju läiskä takaraivolta.

Eikse vois hävitä, kadota ja lakata vaivaamasta? Mä olen vakaasti sitä mieltä, että se EI vahvista, ja koko sanonta "mikä ei tapa, se vahvistaa" on perseestä.

Mää kirjaan näitä tähän blogiin sillä mielellä, että jos joku joskus kaipaa kuvausta siitä, miten usein riesa iskee. niin ehkä tästäkin voi saada jonkun käsitykse. Mä olisin halunnut 4v sitten lukea sellasta. Ainoat mitä löysin oli kuvauksia todella rajuista tapauksista, ja niistä tuli vaan sellanen olo että ei tässä saa valittaa. Vaikka jokaselle se oma tapaus on tärkeä, ja mun neidille se läiskä (joka ei näy pehkon alta) on katkera paikka. (Ripsistä nyt puhumattakaan.)

Voi elämän kevät ja kukkiva nuoruus

2008-08-14T19:14:00.002+02:00

Kuopus sit meni viidennelle, mikä täällä tarkoittaa koulun vaihtoa. Realschuleen, se vastaa aika lailla suomalaista per-skoulua sikäli että vaatimukset eivät ole tapissa, mutta sieltä voi jatkaa kolmivuotiseen lukioon ja kirjoittaa ylioppilaaksi (tää edellyttää oikeita ainevalintoja vikoilla luokilla, mut siis.)

No, nyt on uutta koulua käyty reilu viikko ja luokasta alkaa muodostua kuva. Mulle siis. Vanhempainiltaa ei ole ollut vielä; ja vaikka olen nähnyt luokan ja opettajan, niin kaikki tieto tulee kuopukselta. Joka kertoo että luokanvalvoja (mies, jos sillä nyt on merkitystä) pitää kuria, mutta se ei auta - joukossa on MONTA poikaa jotka heittelevät paperilennokkeja tunnilla ymv.

Tämä tietysti nostaa mun niskavillat pystyyn, koska kärsin kouluaikana just tollasten idioottien seurasta vuosikausia. Seuraa kuvaa tämä anekdootti:

Eräs luokalla oleva poika oli kertonut, että "äiti käski kertoa luokalle", että hänellä on ADD ja olis hyvä saada pulpetti jostain "rauhallisesta nurkasta" koska hänen on vaikea keskittyä. No nyt puhutaan siis noin 11-vuotiaista, ja mun mielestäni oli melkoinen suoritus sanoa uudessa luokassa jotain tollasta ihan itse. Opettaja oli katsellu luokkaansa ja todennu että ei täällä sellasta olekaan ku rauhallinen nurkka... Ko. poika on kuulemma tosi kiva ja kiltti, eikä esim osallistunut tänään välitunnilla nähtyyn joukkokärhämään. Hm. Jos keskittymishäiriöinen on luokan rauhallisimpia... hm. No, voihan olla että hänellä on joku lääkitys ja mistä mä mitään tiedän, oli vain itse sanonutettä on vaikea keskittyä. Ja hän kuulemma lukee huonosti jne.

Prinsessani istuu opettajanpöydän edessä äärimmäisen tärkeänä. Poissa on viimevuotinen huithapeli, meillä asuu nykyisin Neiti joka haluaa olla "perfekti koululainen" (tässä kohtaa repeilin aika pahasti). No ei se tarkoita etteikö oma huone olisi edelleen kaaosta pahempi, mutta ainakin läksyt tulee tehtyä nykyisin ja koulussa hän kuulemma kuuntelee opettajaa... ja on närkästynyt koska vierustoveri juttelee kaiken aikaa muiden kanssa. Häiritsee opiskelua!

Tämä ei varmaan satunnaista lukijaa huvita, mutta me täällä kotijoukoissa joudumme pureskelemaan huulia ettei pääsisi röhönauru, koska tuo kersa on tähänastisen elämänsä ollut lähinnä riehuva kaootikko.

Em. seikoista toivottavasti seuraa, että hän tuntee olevansa erinomainen, paras ja täydellisin. Ainakin eilen kotona leijaili sellainen itsekehun parfyymi että isosiskolta meni hermot.

Tutkitaan tutkitaan

2008-04-08T08:37:00.002+02:00

Taas yksi tutkimus aiheesta "kun kerran olet muuttanut ulkomaille niin kannattiko": www.ulapland.fi/EUtyo

- vastasin mää siihenkin taas. Se nyt tietenkin on alkuasetelma jokaisessa vastaavassa kyselyssä, johon olen vastannut, että "olet lähtenyt ulkomaille tilapäisesti työn tai puolison työn perässä, jos aiot jäädä sinne niin mikä sai muuttamaan mielen". Vaikkei sitä suoraan sanottaisi, se kuultaa läpi vastausvaihtoehdoista. No, tuo mainittu kysely on hiukan parempi jo. Siellä oli vastausvaihtoehtojen joukossa jotain senkaltaista kuin "Pääasia että pääsin Suomesta pois" - tuli hyvät naurut :) Voi olla että tää vitsi ei kolahda kaikille. Pahoittelen. Tuulia ainakin ymmärtää ;)

Seuraavaksi vois joku kysellä mikä on tärkein asia mitä Suomesta mukanaan pitää, vuodesta toiseen. Mulle se on tämä kieli - se on kevyt kantaa, vaikka kunnossapito onkin hiukan työlästä. Netti auttaa paljon - ei tarvitse tilata kalliita paperilehtiä tonnitolkulla tai maksaa julmettuja puhelinlaskuja. Muutamille se tärkein asia on Suomessa oleva kesämökki, jota käytetään ehkä 4 viikkoa vuodessa (ja mikä tarkoittaa automaattisesti että lomilla ei mihinkään muualle keretä). Jollekulle se on pulla jota leivotaan joka lauantai. On niitäkin jotka käyttävät marimekon raitatrikoita aina vaan.

Samalla voisi vertailla mitä Suomessa asuvat suomalaiset pitävät tärkeänä identiteetilleen. Onko se kieli, kaurapuuro vai raitapaita?

Mistä sen tietää?

2008-03-31T20:30:00.002+02:00

Mistä tietää, että on ollut tarpeeksi kauan Saksassa?

Tämä on oma listani asioista, joissa huomaan muuttuneeni. Eivät nämä muutokset minua kiusaa, lähinnä huvittavat. Muutakin varmaan on, mutta nämä liittyvät mielestäni selkeästi siihen, että olen asunut täällä kaksi vuotta.

- Nolottaa ihan hirveästi kun kangaskassit ovat jääneet kotiin ja pitää kaupassa ostaa muovikasseja. Sehän on turhaa jätettä.

- kartonkipaketista repäisee muovin irti ja nakkaa pakkausjätteisiin, kartonki menee paperijätteeseen ja laatikon pohjalla olleet viisi epäilyttävän vanhaa irtomakaronia menevät biojätteeseen - ja kaikki tämä tapahtuu jollain matelijanaivoilla, se ei vaadi minkäänlaista ajattelua. Jos pakkausjäteroskis tulee täyteen ennen tyhjennyspäivää, ärsyttää laittaa muoveja ja metalleja sekajätteeseen.

- jos ja kun jonkun firman veppisivut ovat pari vuotta ajasta jäljessä (niinkuin vaikka Frankfurtin suomalaisella kielikoululla) eikä kukaan vastaa sähköposteihin (sama lafka) se aiheuttaa korkeintaan lievää ärtymystä, jos sitäkään. Ihan normaalia. Eivät nämä osaa käyttää veppiä. Jos haluat että asia hoituu, käytä puhelinta tai paperikirjettä. Faksi on edelleen varsin oiva innovaatio näiden mielestä. Maassa maan tavalla, mitä sitä kiukuttelemaan.

- Käteistä on aina mukana, ja käteinen on ensisijainen maksutapa. Ellei tiedä varmaksi että paikassa A kelpaa pankkikortti, sinne mennään käteisautomaatin kautta.

- lähikaduilla kaikkia vastaantulijoita tulee tervehdittyä, tunsi tai ei. Varsinkin iltamyöhään. Se on vähän kuin koodi "hei, olen kunnon kansalainen enkä kirvesraiskaaja".

Koulunkäyntiä Saksassa, osa... 4?

2008-02-08T23:12:00.000+01:00

Tämä sama kirjoitus on foorumilla www.suomalaiset.de - ja jos Saksan asiat kiinnostavat, niin huis sinne; asiallinen ja kiva paikka. Vaan koska toisinaan tämä asia kiinnostaa niitäkin, jotka vain vertailevat eri maiden koulujuttuja, niin länttäänpä saman tekstini tänne.

Ja uusille tiedoksi heti alkuun, että käytännöt ja koulut eroavat toisistaan ainakin osavaltiotasolla, mahdollisesti myös kaupungeittain. Minun kokemukseni ovat Frankfurtista.

Juu, siis kuopus on nyt 10 v ja 4. luokalla. Ensi syksynä pitäisi olla uudessa koulussa. Grundschulesta ei juuri mitään infoa tipu:

- syksyllä vanhempainillassa juteltiin asiasta ja kerrottiin että pitää itse soitella kouluihin ja/tai etsiä koulujen omilta nettisivuilta, milloin niillä on Infoabend ja/tai avoimien ovien päivä. (Kaikki koulut eivät muuten pidä nettisivujaan a) edes siedettävän helppolukuisina b) ajan tasalla c) ollenkaan toiminnassa. Puhelinluettelo käteen!) Jos et ollut vanhempainillassa, et saanut tätäkään tietoa. (Taas yksi syy miksi ramppaan vanhempainilloissa: siellä kuulee juttuja joista muuten ei mitään tiedä.)

- tammikuussa tuli koulusta tiedote että pidetään Infoabend, jossa eri koulumuotojen edustajat tulevat kertomaan ja vastaamaan kysymyksiin. 20 minsaa per koulu. Paikalla oli siis yksi vararehtori eräästä Gesamtschulesta, yksi Gymnasiumista, yksi Realschulesta ja yksi Hauptschulesta. Oli ihan mielenkiintoista kuunnella, sain mm tietää että täällä (Frankfurtissa) voi vaihtaa koulua "alas- tai ylöspäin" jos koulumenestys antaa siihen aihetta. Jälleen: ellet ollut paikalla, jäit ilman infoa. Ja tietenkin, kun aikaa oli vain 20 minuuttia, kysymykset mukaan luettuna, niin ei siinä ehtinyt kuin esitellä hiukan "omaa" kouluaan ja hiukan yleisesti sitä "omaa" koulumuotoaan. Niin että jos kaupungissa on vaikka 9 Gesamtschulea niin 8 jää edelleen arvoituksiksi.

- helmikuussa vanhempi/vanhemmat käyvät 15 minuutin mittaisen keskustelun luokanopettajan kanssa, aiheesta mihinkäs kouluun teidän piltin kannattaisi jatkaa. Itse olen jutellut tästä jo aikaisin syksyllä yhden kerran, en tiedä onko muilla ollut tarvetta... aika moni näyttäisi menevän niin että millainen koulutus on vanhemmilla, sellainen on oleva lapsillakin. Kyvyistä riippumatta. Kaikki muu on vanhempien vastuulla. Koulujen avoimien ovien päivillä kannattaa käydä. Maaliskuussa täytetään lappunen johon vanhemmat kirjoittavat 3 koulua. Opettaja kirjoittaa oman suosituksensa. Lappu menee siihen kouluun joka on 1. listalla. Jos kouluun on 170 hakijaa ekalla sijalla, mutta voidaan ottaa vain 130, ylijääneet paperit lähetetään niihin kouluihin jotka kussakin lapussa ovat sijalla 2. Jne. Jos kolmaskin koulu sanoo "ei meille sovi" niin nämä koulut joutuvat sumplimaan keskenään - lasta ei siis voida määrätä muuhun kouluun kuin johonkin vanhempien valitsemaan. (Taas korostan: näin kuulin että Frankfurtissa menetellään. En tiedä päteekö se muualla.)

Ei siis riitä, että joutuu pähkäilemään onko piltille parasta mennä Realschuleen vai Gymnasiumiin, vai kenties peräti Hauptschuleen, vai olisiko sittenkin Gesamtschule paras, ja jos niin integroitu vai se toinen... Sen lisäksi pitää etsiä kyseisiä kouluja ja katsella missä niitä on ja onko sinne kulku järkevää (vaikka yhdellä junalla 20 min, vai 3 raitiovaunulla tunti, jne.)Tätä palapeliä kun aikansa sorvaa, saa ehkä päätettyä että tuohon lähimpään Gesamtschuleen, mutta ellei sinne sovi niin sitten joku Sachsenhausenin lukioista kun Abituriin tässä tähdätään ja opettajakin sitä suositteli. Ja mitä kukin kouluista painottaa, kellä on ranskaa ja kellä luonnontieteitä... yhdellä on kivat AGt eli kerhot, mutta toisella olisi sitten yläluokille opiskelijavaihtoa ja kolmannella koululla on sellaiset suhteet elinkeinoelämään että jokainen pääsee mielekkääseen työharjoitteluun kahdeksi viikoksi ja... Ei ihme, että kuulin vanhempainillassa useamman kertovan että "lapsi sanoo että tahtoo siihen kouluun missä isoveli on, mitä sitä miettimään". Eräskin nauroi minulle että hän sanoi lapselleen (huom: kymmenvuotiaalle) että "sinun se pitää päättää, en minä sitä koulua käy". Onko se sitten vastuullista vanhemmuutta, voisi kysyä, mutta enhän minä kohteliaana ihmisenä mitään sano...

No. Ainahan sitä päätöksiä pystyy tekemään, ei se ole se ongelma. Ja lapsi voi tehdä läksynsä kunnolla ja lukea kokeisiin, ja saa hyviä numeroita... mutta millä varmistaa että pääsee siihen kouluun mihin haluaa? Esimerkiksi koulu, jota meidän esikoinen käy, on niin haluttu että joinakin vuosina sinne on otettu VAIN lapsia joilla jo on sisarus ko. koulussa.Tämän kuulin tänään alkuasukkaalta: Henkilökohtaisella kontaktilla. Kouluun voi ottaa yhteyttä ihan itse. Kirjoittaa kirjeen koulunjohdolle, että tyttäreni on mukava tyttö, soittaa pianoa ja on kiinnostunut luonnontieteistä jne. Tai että poikani on reipas soutaja, aikoo poliisiksi, ja hänen paras kaverinsa aikoo myös teidän kouluunne. Koska koulu saa päättää, se pistää listaan ekana lapsia joista on jotakin tietoa. Henkilökohtainen, oma-aloitteinen yhteydenotto hyvissä ajoin on välttämätöntä. Kun vielä otetaan huomioon että sisarus on jo ennestään samassa koulussa, voi pääsyä pitää varmana. (Kääntäen: jos vanhemmat ovat moniongelmaisia / syrjäytyneitä, eivät kirjoittele kirjeitä eivätkä käy infoilloissa, niin ei kukaan auta lasta kiipimään ylemmälle oksalle. )Ko. alkuasukas on ystäväni ja tarjoutui näyttämään minulle millaisen kirjeen kirjoittaa omasta lapsestaan, ynnä kirjoittamaan puolestani... ei niin ettenkö yleensä kirjoittaisi itse kirjeitäni, mutta tällä kertaa sanon kyllä kiitos. Integroidun yhteiskuntaan ja pelaan sen säännöillä. Ei ole oleellista kuka kirjeen kirjoittaa, vaan se, että koulu saa lapsesta kirjeen joka henkii sitä että tämä lapsi on oikeaa ainesta tähän kouluun...

Loppuun vielä subjektiivinen kommentti: vaikka tänään närästikin useamman tunnin, kun niitä kouluja kävin läpi ja valkkasin, niin toisaalta vaiva ei ole mahdoton. On mukavaa että voi vaikuttaa siihen, millaisessa ympäristössä lapsi opiskelee, eikä ole pakko noudattaa jotain koulupiirijakoa - mikä Suomessa pahimmillaan johtaa siihen että kunnanrajalla asuva käy koulua 15 km päässä vaikka 1 km päässä naapurikunnassa olisi koulu myös. EN pidä hyvänä että jako tehdään kymmenvuotiaana, mutta PIDÄN hyvänä sitä että ylipäätään tehdään jakoa. Gesamtschule olisi paras, mutta koska lapset laitetaan varmuuden vuoksi Gymnasiumiin aina kun mahdollista, ei Gesamtschulessa ole tarpeeksi sitä ylintä kolmannesta. Ei siinäkään mitään järkeä ole, että Suomessa pääsee lukioon alle seiskan keskiarvolla, ja voi sitten jähnätä siellä neljä vuotta ja ottaa surkeat paperit ulos. Eikä ole hyvä, että ne joita ei pätkääkään koulunkäynti kiinnosta, häiriköivät 8. luokan tunneilla. Jos nämä kaksi koulusysteemiä voisi yhdistää, saisi aikaan joko todella kauhean tai aika hyvän.

Haiseva vastalause

2007-06-22T17:18:00.000+02:00

Kovasti tännekin puuhataan uutta tupakkalakia ensi vuoden alusta. Olisi kieltämättä iso uudistus jos joka paikassa ei röyhyteltäisi. Esimerkiksi asemilla on nytkin tupakointikielto, mutta useimmissa paikoissa ei. Vaan eihän laki tietenkään yksityistiloja koske, lähinnä ravintoloita ja sensellaisia.

Asennetasolla iso ero on "sisällä" polttaminen. Kun mää olin pikkanen viälä (siis noin sata vuotta sitten), isäni poltti sisällä. Voi olla että seurapiirini ovat rajoittuneet (ja ovatkin), mutta jotenkin tuntuu siltä että Suomessa ei juurikaan sisällä enää poltella. Esimerkiksi semmoista esinettä kuin tuhkakuppi ei Suomessa osu silmään joka kaupassa, täällä kyllä.

No ja mitenkö se minua kaivelee jos joku muu polttaa kotonaan / työpaikallaan?

Siten että jos nyt vaikka ostaa ebaysta jotakin pientä (kangasta, nauhaa, nuottivihkoja,..) niin jumaliste ne KAIKKI haisee tupakalta. Joka kerta. MUR!

Ja yritäpä löytää savuton kahvila? No, onneksi ulkokahvilakausi on pitkä. Etsii vain sen pöydän joka on tuulen yläpuolella... (ja sitten tuuli kääntyy.) (Sisä)kahvilassa saattaa olla vierivieressä (hyvä ettei ihan kiinni toisissaan) kaksi pöytää, joista toisessa istuu röyhyttelevä sakki ja toisella pöydällä komeilee kyltti jossa savukkeen yli on ruksit. Kahvilassa, jonka pinta-ala on ehkä 30 neliötä, jos sitäkään. Vessa mukaan luettuna. Taannoin käväisin leipomossa: säntäsin kiireisäsni sisään, mietin että tää on jotenkin outo paikka; ehdin jo sanoa että otan noita muffineja kiitos ennen kuin tajusin että myyjätäti juuri tumppasi tupakkansa ja sehän täällä löyhkää.

Ulkosuomalaisuus

2007-05-09T00:30:00.000+02:00

Olen ollut poissa Suomesta 13 kuukautta. En kaipaa takaisin, eikä siinä mielestäni ole mitään ihmeellistä. Pidän Turusta, on monta ystävää joita kaipaan - mutta en minä Suomeen kaipaa.

Lähtiessäni ajattelin että leimani tästälähin on "ulkosuomalainen": olen syntynyt ja kasvanut Suomessa, elänyt siellä x+n vuotta (jossa x=25, ikä jonka tunnustan, ja n ne lukemattomat vuodet siihen päälle joita en keski-ikäistymiskriisiltäni kykene tunnustamaan...) puhun suomen kieltä ja niin edelleen. Ajattelin, että "ulkosuomalainen" on jotakin joka on suomalainen vaikka on ulkona siitä kulttuuripiiristä.

Tapaan harvakseltaan muita ulkosuomalaisia. Käyn kirjeenvaihtoa muutaman kanssa. Luen säännöllisesti erinäisiä ulkosuomalaisten blogeja. Luen säännöllisesti myös Saksan suomalaisten mainiota foorumia suomalaiset.de - ja niin on tässä vähitellen tullut vahvahko olo että osa ulkosuomalaisista käsittää sen toisin päin: painottaen ulko-sanaa. Niin moni on maailmalla sattumalta, kun on tullut hyvä tilaisuus tai seikkailu houkuttaa tai rakastuu ulkomaanelävään. Niin moni kaipaa Suomeen. He ovat expatriaatteja, komennusmiehiä, vaihdossa, välivuotta viettämässä, parin vuoden keikalla. Joku on asunut vuosikausia toisessa maassa, ja silti toinen jalka on edelleen Suomessa - siellä ollessa kaipaa tänne ja päinvastoin.

Olen toki suomalainen; mitäpä muutakaan? Lisäksi poden vakavanlaatuista lukkarinrakkautta outoon, mielenkiintoiseen, väheksyttyyn suomen kieleen. Käytän sitä jopa työkalunani. Se on myös harrastukseni. Moni asia Suomessa ja suomalaisissa ärsyttää (enhän muuten olisi lähtenytkään pois). Silti tunnen olevani ulkopuolinen joukossa (virtuaalisessa tai fyysisesti läsnä olevassa joukossa) jossa retostellaan mikä kaikki on Saksassa huonosti ja kaivataan Suomesta jotakin. Lähes poikkeuksetta jotakin, mitä itse en kaipaa.

Voi, kaikille pitäisi löytyä jokin maa / yhteiskunta / yhteisö, jossa tuntee voivansa hyvin; jossa suurin osa asioista rullaa mieluisasti. Ja kaikilla pitäisi olla mahdollisuus muuttaa sinne. Niin ei ole - ja monia jotka voisivat sitoo paikalleen jokin sosiaalinen side. Kuten vaikka apua tarvitsevat vanhemmat, puoliso joka ei halua lähteä, ystäväpiiri jota ilman elämä ei olisi hyvää. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että vaikka kaipaankin Suomeen jääneitä ystäviä, täällä on hyvä ja onnellinen olla.

Olen kerran kokeillut väliaikaista asumista; asuin kaksi vuotta Raahessa. (Kulttuuriero Raahen ja Turun välillä on muuten huomattavasti isompi kuin kulttuuriero Suomen ja Saksan välillä.) Ymmärrän, että väliaikaisuus tuntuu pahalta, ymmärrän että moni haluaa takaisin sinne mistä lähti. Ei siinä mitään. Nyt vain on niin, että minä en tunne minkäänlaista yhteisyyttä niiden kanssa, jotka sanovat olevansa expatriaatteja; ulkona KOTImaasta. Minun kotimaani on nimittäin täällä. En halua lähteä kesälomalle Suomeen. Enkä jouluksi. Ehkä tämä on sama ero kuin siinä, että jotkut sanovat vielä nelikymppisinä menevänsä "kotiin" kun menevät vanhempiensa luokse? Siitä päivästä lähtien kun muutin äitini luota pois, olen sanonut kodiksi sitä paikkaa jossa omat kirjani ovat; ja äidin koti on äidin koti.

Tietenkin olen Suomen kansalainen, ja aion ollakin - kaksoiskansalaisuus siintää vuosien päässä; Suomen kansalaisuudesta en aio luopua. En luovu suomen kielestä, juhlin Agricolan juhlavuotta (tilasin juuri itselleni kielipoliisi-paidan, iih) ja aion pikapuoliin aloittaa jotakin niin suomalaisperinteikästä kuin ryijyn. Mutta en tunne minkäänkaltaista yhteenkuuluvuutta niiden kanssa jotka kaipaavat suomalaista virastokulttuuria (kyllä; tämänkin olen kuullut), HK:n sinistä lenkkimakkaraa (yäk!), saunaa järven rannalla (kukaan ei mainitse hyttysarmeijaa), suomalaista ruisleipää (täältä saa monia todella hyviä ruisleipiä),..

Ihan sivuhuomautus: kyllä turkulaisessa (vantaalaisessa, raahelaisessa, somerolaisessa, yläneläisessä, kuusamolaisessa,..) kesäillassa muistan läiskineeni urakalla hyttysiä sääristäni. En tiedä miksi, mutta viime kesänä täällä ei ollut käyt.kats. ikinä hyttysiä. Muutama satunnainen joskus. ja tarkoitan todellakin muutama yksilö, ei muutama parvi. Vaikka vieressä on metsä jossa on pieniä soveliaita lampia ja puroja, ja parin kilsan päässä joki.

En haluaisi sanoa olevani "ulkosuomalainen" jos se välittömästi yhdistetään niihin jotka katsovat olevansa "poissa kotoa". Haluaisin kyllä tulla yhdistetyksi niihin, jotka myös ovat suomalaista alkuperää. Mikä siis olen? Siirtolainen? Ei minua kukaan ole siirtänyt, itse tulin... Hyviä sanoja otetaan vastaan.

alopecia taas kerran

2007-04-17T20:47:00.000+02:00

... kun kerran joku reppana sillä hakusanalla blogiini törmäilee: käytiin näyttämässä päätä ihotautilääkärille. Hän oli sitä mieltä että kersa nyppii tia rapsuttelee hiuspohjaansa ja siksi on kaljuja läiskiä. Sanoi että ihan yleistä lapsilla jos on stressiä (no sitä tuo kyllä osaa kehittää tyhjästäkin itselleen). Saatiin enivei uusi litku päänahkaan ja rankahko vihjaus psykoterapeutin hyödyllisyydestä. Ei se tietääkseen ikinä nypi hiuksia tai rapsuttele sen kummemmin, mutta uskon kyllä että se voi unissaan niin tehdä.

Terapeutti voisi tosiaan tehdä hyvää tuolle ipanalle, mutta kun se ei vielä osaa tarpeeksi saksaa pärjätäkseen siellä yksin - ja kun minulla on tämä lievä uskottavuusongelma. Tarkemmin sanoen se, että en pidä psykoterapeutteja uskottavina ja pelkään että alkaisin nauraa... Järjen tasolla tiedän siis, että heitä tarvitaan ja suurin osa on varmaan fiksujakin, mutta kun olen työn puolesta tavannut muutaman "vähemmän fiksun" niin - minkä minä sille voin? Noh, katsotaan josko kuontalo lähtisi taas kasvuun. Ellei kesään mennessä näy edistystä, niin turvaudutaan sitten terapiaan. *huoh*

Yleistyksiä ja ennakkoluuloja, osa 3

2007-03-02T20:45:00.000+01:00

Saksalaiset ovat turvallisusuhakuista joukkoa. Aiemmin olen kertonut mm. siitä, miten suuri järjestyksen tarve täällä on. No, toisaalta kun lukee vaikka Kafkiksen juttuja sähkötöistä, olen kyllä aika iloinen siitä että täällä vallitsee Kuri ja Järjestys... toisaalta, hyvää saksalaista punaviiniä on vaikea löytää. Kaikkea ei voi tehdä järjellä.

Niin, siitä turvallisusuhakuisuudesta. Aloitetaan vakuutuksista. Vuokrasopimuksin jo edellyttää vastuuvakuutusta ja jonkinlaista vakuutusta tälle asunnolle. Ne kattavat vain karkeimmat katastrofit, kuten sen että meillä syttynyt tulipalo vaurioittaisi myös naapurin kotia/autoa. Lisäksi olemme ottaneet kotivakuutusta sen verran, että emme joudu maksumiehiksi jos tulee joku putkirikko tai myrsky vie kattotiilet jne.

Hienous vakuutusalalla on, että melkein mihin tahansa on oma erillinen lisävakuutus. Meillä on esimerkiksi lasivakuutus. Lasku on pauttiarallaa 11 euroa neljännesvuosittain, mitä nyt tietenkin saattaisi pitää korkeana hintana - mutta meillä on paljon ikkunoita, ja tuossa vieressä kulkee päivittäin esimerkiksi jalkapalloa potkivia lapsia. Olkkarin ikkunat ovat melkein lattiasta kattoon. Talon vieressä kasvaa puu, josta nyt periaatteessa voi katketa oksa. Ja niin edelleen.

Lasten tekemille tuhoille otimme toki vakuutuksen, niin että jos tuossa pihakadulla kaatuu polkupyörällä päin naapurin uutta mersubemariferraria, ei tarvitse kaivaa kuvetta kovin syvältä. Lasten tuhoille on muuten erikoinen lakipykälä: alle kuusivuotiaitten tekemiä vahinkoja ei huoltajan/hoitajan tarvitse korvata, jos lasta valvottiin riittävästi. Ai että mitä? No jos annat sen kuusivuotiaan pyöräillä yksin ilman mitään valvontaa, se ei ole riittävää ja maksat sen auton kyljen maalauksen. Jos taas kävelit 20m perässä, se oli riittävää valvontaa ja maksakoon auton omistaja itse. (Eli sen auton omistajan vakuutusyhtiö.)

Oikeusturvavakuutukset ovat luku sinänsä. Täällä kuulemma herkästi haastetaan oikeuteen, ja korvaussummat ovat jotain Ihan Muuta kuin Suomessa. (No suomessa saakin esimerkiksi hakata naisen ja sitten määrätään korvauksia esimerkiksi 150 euroa. Been there.)

Sairausvakuutus hoituu eri tavalla kuin Suomessa. Itse systeemiin en nyt paneudu enempää (tarkkaavainen Lukija ymmärtää, että en TIEDÄ siitä vielä tarpeeksi...) mutta siihenkin on mahdollisuus ostaa kaikenlaisia lisäpalikoita. Kuten hammashoitovakuutus.

Koska vakuutuksia on mahdottoman paljon, on täällä myös kukoistava ammattikunta vakuutusasiamiehiä. He ovat itsenäisiä yrittäjiä, jotka kaiketi saavat emoyhtiöltä jonkun bonuksen myymistään vakuutuksista. Suoraan emoyhtiöstäkin voi vakuutuksensa ostaa. Ja sittne on olemassa vakuutusyhtiöitä, jotka ovat niin moderneja että palvelevat vain netitse. Täytät nettilomakkeen, maksat laskun ajallaan ja se siitä. Lasivakuutuksesi on voimassa.

Turvallisusuhakuisuus näkyy myös raha-asioissa. Olipa kyseessä mikä tahansa rahareikä, ensin tarjottu vaihtoehto on sellainen jossa sopimus on pitkäaikainen ja menot/tulot tasaisia. Niin että rahoille suosittu sijoituspaikka on kiinteäkorkoinen säästötili (ja pankkikirja! Muistatteko vielä pankkikirjat?); vuokrasopimus tehdään mielellään kolmeksi vuodeksi (jonka jälkeen se jatkuu vuoden kerrallaan ellei sitä irtisanota blaablaa); kännykkäliittymän sopimus tehdään kahdeksi vuodeksi; vakuutukset voi irtisanoa kerran vuodessa joulukuussa, tai ne jatkuvat taas vuoden; ja niin edelleen.

Ei pidä säätää, osa 2

2007-03-02T20:44:00.000+01:00

Tässä säät säät -huumassani olin sitten napsauttanut päälle senkin, että minun pitää ensin hyväksyä kommentit ennen kuin ne julkaistaan. Anteeksi.

Nyt luullakseni saa taas herjata ja vuodattaa vapaasti ;)

Pää edellä kulttuurierojen tiilimuuriin

2007-02-22T22:02:00.000+01:00

Olisi kai tää voinut sattua Suomessakin... mutta sattuipa täällä.

Taustaa: Talouteen kuuluu 11- ja 9-vee lapset. Ne ovat jo vuosia uineet kuin hylkeet. Joten ollaan annettu niiden käydä uimassa kaksistaan. Uimahalleissa ja maauimaloissa siis. Ja joka kerta on muistutettu, että pitävät toisiaan silmällä jne. Juunou. No tänään halusivat uimaan, ja naapurin likka kans, ja sanoivat että se jo sai puhelimessa äidiltään luvan. Ei muuta ku rahat kouraan ja pitäkää kivaa. Normaalisti kun siihen aikaan lähtee, on kotona ennen pimeää. Tällä kertaa ei, meni reilusti yli normaaliajan. Ja ehti naapuri soittaa että missä te viivytte... Ja sitten pääsi helvetti irti. Naapurin mielestä lapset eivät liiku ilman aikuisia a) uimassa b) kai missään? c) vielä pimeällä. No enhän minä tiennyt että ne pimeään asti viipyvät, mutta ettei muutenkaan... Naapuri raukka ehti itkeä kai kymmenisen minsaa ennen kuin kersat kotiutuivat.

MÄ en nähny mitään ongelmaa siinä, että tuon ikäiset PORUKALLA liikkuvat normaaliin harrasteaikaan julkisilla kulkuneuvoilla. Kun mä en ole onnistunut törmäämään ns. epämääräisiin aineksiin ni ei oo tullu mieleen... mutta kai se sitten niin on, että kunnon keskiluokkaiset kyytivät lapsiaan aina omalla audolla eivätkä päästä niitä cityyn ilman valvontaa ennen kuin ne ovat 18. Jos silloinkaan.

Mun pitää hankkia se ajokortti.

Niin, reitti siis vei keskustan sivuitse, ratikkaa piti vaihtaa matkalla. Lähtöaika oli lähempänä puoli neljää ja takaisin tulivat puoli kahdeksalta.

Pitkästä aikaa linkkivinkkejä:
Peten ruokablogi: http://vegesafka.blogspot.com/
Toinen herkullinen ruokablogi: http://snoobar.vuodatus.net/
Ilmaista luettavaa, myös äänikirjoina http://librivox.org/
Kattohaikaroiden elämää, webcam http://www.pfalzstorch.de/bilder/live1.html
Allekirjoittakaa tämä, vaikka olisittekin perin väsyneitä addresseihin: http://www.1million4disability.eu/sign.asp?langue=EN

Päivän possarijuttu: esikoinen kokkasi namia pastaa.
Päivän paskis: ihana naapuri vihaa mua.
Päivän ällistys: sängystä rusahti jalka...
Päivän ilahdus: kaveri pitää jouluksi lähettämästäni pylpyrästä (rintakoruntapainen).

Alopeciasta

2007-02-13T21:41:00.000+01:00

Blogiini on päädytty merkillisillä hakusanoilla. Joskus pitäisi kerätä oudoimmat. Kuitenkin havahduin siihen, että tällä viikolla parikin kävijää on etsinyt tietoa lasten alopeciasta.

Päivitän siis pikkuisen: Kuopuksella puhkesi alopecia areata puolitoista vuotta sitten. Olin tyhmä enkä vienyt yksityislääkärille, vaan etenin julkisen terveydenhuollon tahdissa; siitä syystä pääsimme vasta kuukausien päästä erikoislääkärille, ja läiskät ehtivät kasvaa suuriksi. Kalju ei pientä tyttöä kaunista, ja henkinen ahdistus olikin melkoinen. Tyhmä minä! Jos olisin tiennyt,.. No, enikeis: hoidoksi saimme lopulta hydrokortisonivoidetta päänahkaan, ja ohjeita välttää stressiä, uskoa parantumiseen ja olla iloinen. (Okei, tuo virke meni päin prinkkalaa, mutta on yö enkä jaksa korjata. Olkoon. Jos ette ymmärrä, kysykää kommenteissa?)

Eteneminen pysähtyi, ja kukukauden päästä alkoi kasvaa karvaa. Läiskät olivat kokonaan kasvaneet umpeen puolen vuoden päästä.

Nyt on jälleen talvi, ja hänellä on jälleen pari kaljua läikkää - samoissa kohdissa kuin viime talvena. Koska tila ei ole mitenkään vaarallinen, ja koska viimetalvista tököttiä on runsaasti jäljellä, emme ryykänneet lääkärille vaan hoidimme kuten viime vuonna. Eteneminen pysähtyi, nyt katsotaan alkaako karvankasvu jälleen.

Eli: ei se parane, mutta näillä näkymin on mahdollisuuksia pitää se suht oireettomana. Jos se tuosta pahenee, säntäämme lääkärille (se on jo valmiiksi katsottu, saimme hyvät suositukset eräästä. Ja täällähän ei tarvitse lääkäreille jonotella, eikä anella lähetettä).

Se siitä, ken nyt panikaan hakusanakseen "lasten alopecia" - terveisiä, jaksamista, voimahaleja.

Saksalaista koulunkäyntiä

2007-02-13T00:28:00.000+01:00

No jaa, sen ainakin olen oppinut, että osavaltiokohtaisia eroja on. Eivätkä ne ole vähäisiä eroja. Eli oikeastaan pitäisi sanoa "hesseniläistä koulunkäyntiä"...

Käsialaa arvostetaan. Lähes kaikki kirjoitetaan mustekynällä. Mieluiten täytekynällä, mutta Kuopuksen opettajan mielestä se on aikansa elänyt turhake ja kuulakärkikynä on ihan ok...

Käsitöitä ei opeteta koulussa. Askartelua kyllä on, ja kuvaamataitoa. Ja musiikkia ja liikuntaa. Itse asiassa en tiedä, onko Real- tai Hauptschulessa- krhm. Niin siis: 10-vuotiaina jaetaan lapset 3 kastiin, ja toistaiseksi meillä on kokemusta vain lukiolinjasta. Voi olla, että noilla toisilla koulumuodoilla on kotitaloutta ja käsitöitä? Enikeis, suurin osa haluaa lapselleen laajan jatkokoulutuskelpoisuuden ja siis kädentaitoja ja survival-kokkausta on opeteltava kotona.

(Ei kaikkien tarvitse osata ommella ryijyä. Mutta olisi varmaan kiva, jos jokainen tietäisi miten periaatteessa parsitaan revennyt taskunpohja tai ommellaan nappi. Tai keitetään pastaa. Sitten kun osaa, voi itse päättää, onko se sellainen palvelu mistä maksaa ammattilaiselle. Tai entäs jos ei olekaan liiemmin rahaa?)

Joo, tokikin vanhemmilla on kasvatus- ja opetusvastuuta. Nämä nyt ovat asioita, jotka suomalainen voi jättää koulun huoleksi, saksalainen ei. En kritisoi, totean.

Kouluruokailu: sitä ei ole. Koulussa on aamupäivällä pidempi välitunti, jolloin voi syödä eväitään. Esikoisen mukaan Gymnasiumissa ("lukio" 10-18-vuotiaille) eväitä haukataan vaikka joka välitunnilla, jos ehtii ja jos on nälkä. Koulun kanttiini tarjoaa varmaan aikanaan jotakin syötävää, nyt koulu on remontissa ja kanttiininkorvike tarjoaa sämpylöitä, pullaa, ranskanperunoita, nakkeja tai kananugetteja. Ja mehua ja jääteetä. Usein toki ne sämpylät ovat lopussa iltapäivällä kun nälkä iskee.

Kuopuksen päivät ovat niin lyhyitä, että voileipä, hedelmä ja tuoremehu saattavat tulla sellaisinaan kotiin takaisin, kun "ei ollut nälkä". Esikoinen taas kasvaa 20 cm / vuosi (siltä se tuntuu) ja tekee itselleen aamulla pari voileipää, ottaa 1-2 hedelmää, myslipatukan tai kaksi, puoli litraa juotavaa (vettä tai tuoremehua tai teetä), ehkä pari minijuustoa, ja silti saattaa klo 14 olla koulukanttiinissa hakemassa jotakin.

Esikoisen, 11-vuotiaan, koulussa oli biologian tunnilla puhuttu ergonomiasta. Oli laskettu jollakin kaavalla, paljonko reppu saisi painaa: 3 kg. Sitten oli punnittu reppu: 9 kg. Ja mietitty yhdessä, mitä voisi tehdä. Vaikka sopia vieruskaverin kanssa että molempien ei tarvitse ottaa jotakin lukukirjaa samana päivänä. En ihmettele, että moni vie lapsensa autolla kouluun! Karmea taakka pienellä hennolla otuksella. Muistan että omakin koululaukku painoi tajuttomasti aika usein. Punnitkaapa piruuttanne jälkikasvun reppua silloin tällöin. Onko siinä järkeä? Voisiko e-kirjoilla olla käyttöä koulukirjoina!

Argh. Kiihdyin. Ommm...........

Koululiikunta on lähes aina sisätiloissa. Koko syyskauden, tahtoo sanoa syyskuun alusta helmikuun alkuun, Kuopuksen luokan liikunta oli = uintia, pari tuntia viikossa. Ei hullumpaa, jatkuvalla harjoittelulla oppii. Esikoinen on lähinnä pelannut pallopelejä ja harjoitellut akrobatiaa, tällä viikolla menevät kuulemma luistelemaan jäähalliin. Sieltä saa vuokrata luistimia.

Saksanopettaja, joka vielä marraskuussa suositteli Esikoiselle siirtymistä kansainväliseen kouluun pariksi vuodeksi kunnes saksa alkaa sujua, oli pistänyt Esikoisen lukemaan kotiläksykirjoituksensa ääneen luokalle. Oli vissiin ollut hyvä sitten.

Tekniikka ja me, osa II

2006-12-05T08:19:00.000+01:00

Taannoin kerroin kännykkäänsä vihaavasta Alkuasukkaasta. Viime viikolla hän jätti puhelinvastaajaani viestin, joka sisälsi about 7 sanaa; sen jälkeen nauhalla oli 4min30sekuntia mutinaa, napsuttelua ja huokailua. Hän ei saanut puhelua päättymään. Tässä taannoin hän teki oman ennätyksensä - puhelun jälkeen sain häneltä 4 tyhjää tekstiviestiä, minkä jälkeen hän soitti (vahingossa!) ja sanoi hämmästyneenä että taisi painella vääriä nappuloita.

Meillä kotona härveleitä ja vimpaimia ei vihata, joitakin suorastaan rakastetaan. Eilen aloin miettiä että jokohan olisi aika satsata uuteen laseriin, kun tuo printteri temppuilee luvattoman usein. Sen ikää laskiessani päädyin siihen tulokseen että se on ehkä 6-vuotias tai mahdollisesti vanhempi. Puoliso totesi että onhan meillä tuo värimustehärpätinkin - ja totesi että sehän on vasta 6-vuotias. On siis vain ajan kysymys, milloin ne molemmat päättävät kuolla kupsahtaa - ja todennäköisesti se tapahtuu kriittisessä tilanteessa.

Edessä on siis tuskaisa valintakierros: värilaser olisi se mikä tarvitaan, mutta kukkaro huutaa tuskasta. Vehkeen saa parillasadalla, ja mustekasettisatsi on aina parisataa... Kriittisiä työdokkareita ei haluta printtailla millä sattuu halpiskierrätys-hoosianna-kaseteillakaan. Toisaalta, jälkikasvu haluaa tulostella milloin mitäkin jonka laadulla ei niin väliä olisi. Pähkäilemme. Hankintalistallahan on jo ennestään 20"tft-näyttö, työpöytä, ns. työtuoli ja ja ja... mulle uus läppäri. Olkkariin olisi kiva viritellä jotain äänentoistojuttua. Mitä olkkariin tulee, vieläkään ei ole löytynyt ruokapöydän tuoleja joissa yhdistyisi mukavuus, ulkonäkö ja järkevä hinta. Mä bongaan vaan tuoleja jotka maksaa monta sataa KAPPALE. Seinustalle tuleva rahi/pöytä/mikälie-tasosysteemi on hankkimatta koska kivan näköisiä ei ole. Ja joku kasvipöytä/hylly-systeemi pitää kuulemma kans saada. Ja niin edelleen.

Tyhjä tila on kivaa. On ihan ylellinen olo kun olkkarissa on oikeasti tyhjää tilaa. Kääntöpuoli on sitten se, että musiikkia ei kuunnella, huonekasveja ei ole, teemukia ei voi ottaa sohvan viereen (no lattialle), klaffituolit ovat epämukavia istuttavia, jne.

En mä silti suostu ostamaan huonoja kapineita, vaikkei oikeasti kivoihin designattuihin juttuihin olekaan varaa. Mää nautin mieluummin tyhjästä tilasta kuin rumista kapineista. Siksi nää jutut on hankintalistalla täältä ikuisuuteen.

Tekniikan kanssa on toisin. Printteri ja se näyttö on pakko hankkia, mieluiten tämän vuoden puolella vielä.

Keskusteluja

2006-11-25T14:47:00.000+01:00

Puoliso: Löysitkö sä sen rahan?
Mau: (surkea, stressaantunut) En! Mä en käsitä, minne se on joutunut.
Puoliso: No, se löytyy aikanaan. (halii)
---
Mau: Etkä sitten ala nyppiä viiskymppisiä muka kirjahyllystä ja hihkua että katso, tässä se on.
Puoliso: (viaton ilme) Miksi mä sellasta tekisin?
Mau: Jotta mä lakkaisin murehtimasta.
Puoliso: (pokka pettää) Ei kun mä jätän ne johonkin niin, että sä löydät ne itse.
---
Mau: No mua harmittaa kun ajattelin ostaa [jotakin], ja nyt kun mä hukkasin satasen, en voikaan. Pitää säästää se raha takaisin ensin. Tavallaan.
Puoliso: No mä annan sulle satasen, mene ostamaan [se jokin].
Mau: En! Kun nyt pitää olla säästäväinen.
Puoliso: No sovitaan et sä hukkasit jonkun MUUN satasen, ja tässä on se satanen mikä sun piti käyttää [siihen johonkin tarkoitukseen].
Mau: Täh?
Puoliso: Niin! Sä hukkasit vaikka mun satasen, ja tässä on se sun satanen (tyrkyttää).

Kadonneen rahan arvoitus

2006-11-22T14:47:00.000+01:00

Puoliso lähti työmatkalle ja viime hetkessä muisti kysyä, että onko mulla rahaa. Sanosin et on, kuhan käyn pankkiautomaatilla. Pualiso on aina huolissaan siitä että mää kämmään korttini tms, ja kaivoi välittömäsit lompsastaan kaksi kpl 50€ seteleitä ja tunki kouraani. Siis ihan kuin minä en osaisi pitää huolta itsestäni ja rahoistani?

Tässä vaiheessa seisoin autotallissa, ylläni kotihousut joissa ei ole taskuja. SUljin autotallin oven, läksin yläkertaan.

Seuraavan kerran ajattelin rahaa illalla - enkä ole löytänyt tähän mennessä. En käsitä mihin olen ne tunkenut. Olen etsinyt rationaalisista paikoista rationaalisesti sekä mahdottomistakin paikoista. Niitä ei löydy. En uskalla viedä edes roskia ulos, vaikka itse asiassa pengoin jo roskiksetkin.

Olen etsinyt kaikki takintaskut ja laukkuni. Kurkistanut keittiön valkosipulipurkkiin ja katsonut sijauspatjan alta.

Jos joku löytää ylimääräisen satasen, se kuuluu minulle.

Tekniikka ja me

2006-11-20T22:26:00.000+01:00

Mää en ole koskaan tuntenu olevani erityisen lahjaton teknisesti, mutten kyl sit taas lahjakaskaan. En oo koskaan esmeks jaksanu kiinnostua siitä mitä auto on syöny - eihän mulla oo edes ajokorttia. Olen mää silti kyenny yhteen jos toiseenki suaritukseen, jos olen halunnu - ja itse asias mää ole ain jotenki ajatellu et kyse on vaan siit mikä kiinnostaa ja mikä ei.

Tuli treffattuu Alkuasukas ja käytiin juomas kuppi teetä yleises kahvilas. No annas olla, ku siin oli yht sun toist säätämist ni mää sanosin et an ny jo perhana se kännykkänumeros ni päästään tästäki vatkaamisest. Se meinaan sanos vihaavans kännykkää.

Äiä kaivelee repustaa kännykän raskaasti huakaillen ja selittää et kun. Hänel on siis tää vanha kännykkä, ja sit on uus. Ja uut ei voi käyttää, ku hän on hukannu sen PIN-koodin. Ja sit sil oli kaks käsin tuherrettuu lappuu mis oli kännykkänumerot. Yks numerosarja per lappu. Ja et hän ei tiedä kumpi numero on kumman kännykän numero, mut nää ne niinku olis. Teknisesti taitavana henkilönä mää sit koesoitin molempii numeroihi ja toisel yrittämäl pirisi pöyräl oleva kapistus. Jee.

Tää sit johti siihe et läheti sovitust aiheest tekstarin illemmal. Se vastas reippaasti lähettämäl mul kolme tyhjää tekstaria.

Ittekuki joskus kämmää nakkisorminens ja lähettää vahingos tyhjän tekstarin. Tai vääräl ihmisel tai mitä tahansa. Mää olen lähettäny josksu lankapuhelimee tekstarin. Kolmannen tyhjän tekstain kohral mää kummiski vastasi et anti olla, älä vaivaa piäntä päätäs tollasilla. Käytetää lankapuhelint ja paperissi kirjei. (Nii se ei siis käytä sähköpostiakaa.) Ei kaikkie tartte olla kännykällisesti lahjakkai. Me suamalaiset vaa välil luullaa et kaikki on syntyny kännykkä korvas ja sähköpostiosoite takalistoon liimattuna.

Rakkai ihmisii

2006-11-17T13:24:00.000+01:00

Tuli täsä taannoi juttuu siit mite monel taval voi rakastaa. Ainaski saral, sanoisin. Ja sit ku puhutaa liävemmi tykkäämisest, ei riitä enää tassut ja käpälät laskemisee. Ku jokast tykättävää ja rakastettavaa tykätää eri taval.

Kaikkiha tiätää et mää rakastan mun äitii. Ja siskoo. Ja nii erellee. Lapsianiki mää rakastan, vaik ne joskus onki rasittavii. Pualisoo mää rakastan yli kaike. Sit mul on semmossi muit ihmissi, mitä mää kans rakastan. En mää ossaa määritel, miten paljo taik millai. Jokas omal tavallas.

Otetaa vaiks toi Piiklenarttu. Se o koira ja mää ole kissa, mut ei haittaa. Ei meitin samas koris tarvi nukkuu. Voin mää sitä silti rakastaa. Se on mulle tärkeä ihminen, ja sen onni on mulle tärkee. Jos mää vaa osaisi, mää haettaisi sil Kukkakummu Koiratarhast semmottee valiourokse ihan huvin vuaks.

Taiks sit Mika. Se on ihana ihminen. Olen mää sen ennenki sanonu. Se tarttis kans vaimon, ei sil, mut jostai syyst mää epäile et se ja Piiklis ei kyl mätsäis. Ei nii ettenkö mää olis sitäki yrittäny... Olis nii kätevää ku mun raksut olis yhres. Mika ny vaa o semmonen ihminen jonka lojaalisuut ei ikinä tarvi epäillä. Se on ja pysyy. Ja silti se on kans hauska. Ettei niinko mikää peruskallio vaa pikemminki jatulintarha.

Sit on Osku. Mää näen sitä ihan liian harvoon, olisko kerran vuateen. Ei se haittaa. Sil on oma kolons mun syrämessäni. Ihan sama miten elämä menee, me päärytää viä samaa vanhainkotii. Sit mää opettelen pelaamaa sakkii.

Taik Laura. Mää ole niin onnelline et mää ehtisi asuu Vantaal tarpeeks et tutustusi Lauraa. Se on upee ihmine. Kui joku voi olla yhtaikaa älykäs, kiva, hauska, rento, ja viä hyvä kokkiki. Kateeks käy, melkee.

Tassun te jo muistatteki, vissii kai.

On muitki, pari kpl. Niil ei oo netis mitää. Kai. Enkä mää muutenkaa kaikkii voi luetella, nää ny oli tänää päällimmäisinä miäles.

Eikä näillä ihmisillä oo mitää yhteistä. Mää täsä miätein et miks mää niist tykkään. En tiärä.

Miätin kans tota Alkuasukast. Sen kans vois vaiks ystävystyy. Siin on jotai selittämättömäl taval samanlaist ku Mikas ja Oskus, siks mää varmaa vaistomaisesti siit tykkäsinki het alust lähtie. Saas nährä, kui käy. Onneks mun syrämes on tilaa ja ulottuvuuksii.

Joskus tuntuu et maailmas on liia vähä rakkaut. Sitä vähää mikä o, vahritaa mustasukkasesti ihan ku se olis ehtyvä luannonvara. Jos joku julkimo menee ja lyä toist (mikä munst on kyl kamalaa) ni pualiso säntää Iltsikkaa vakuuttamaa et tukee tätä ja raksustaa. Jos se sama julkimo menee ja pussaa jottai toist julkimoo (mikä munst on kiva asia), sen pualiso säntää Iltsikkaa huutamaa et ero tuli, mää oon sinkku ny! Mun miälest tommone on väärippäi.

Mää lähetä täsä ny virtuaalipusui kaikil mun rakkail ja tykätyil. Valitkaa itte mihi, poskel vai huulil vai kuanonpäähä.

Yleistyksiä ja ennakkoluuloja, osa II

2006-11-08T20:41:00.000+01:00

No kun alkuun päästiin, niin vuorossa on Ziinan kyselemä alkoholipolitiikka.

Ziina: mites se alkoholipolitiikka, saako lounaalla juoda viiniä tai olutta, ollaanko aamupäivästä asti nauttineessa tilassa? onko oktoberfest yhtä hulinaa?

Ja Asioiden Tietotoimisto vastaa: politiikkaa ei ole näkynyt, mutta tapakulttuureja senkin edestä. Ja koska asun alueella, jossa kolmannes on muuttanut muilta mailta tänne, on nähtävissä melkoinen valikoima...
Firmassa, jossa olen ollut syyskuun alusta, ei kukaan juo lounaalla cokista väkevämpää. (Paitsi yks tanskalainen on välillä jopa päissään, mutta sitä ei lasketa. Ei ainakaan ennen kuin pomot huomaavat. Kukaan ei ole katsonut aiheelliseksi juoruta siitä koska sillä on oma kapea erikoisalansa eikä se siis tärvää kenenkään töitä; toisaalta, edes minun kaltaiseni kaikkien ystävä ei enää viitsi kovin paljoa sitä autella. ) Muualla olen huomannut, että lounaalla ruokajuomana saattaa olla olut, mutta se on sitten tyyliin yksi olut.

Aamupäivällä nauttineessa tilassa ovat lähinnä rapajuopot, sellaiset mitä Suomessa on joka lähiön ostarilla notkumassa. Minusta niitä on täällä vähemmän, tai sitten en käy tarpeeksi rähjäisillä asuma-alueilla. Työpaikan alakerrassa on "miniostari" eli isohko ruokakauppa, pari ravintolaa ja sensellaista. Yhdessä ravintolassa on aina joku oluella, minusta ihan verrattavissa suomalaiseen lähiökapakkaan - paitsi että jukepoksi ei raikaa... Kaduilla juoppoja näkyy aika vähän (kun ottaa kaupungin koon huomioon) - tähänkin saattaa päteä se, etten liikuskele ihan joka alueella kun ei ole tarvetta. Siis moniko turkulainen kulkee Lausteella tai Pernossa, jos ei sinne ole asiaa? Kotikylässäni en ole moisia nähnyt ollenkaan. Työpaikan vieressä on ollut yksi vakijuoppo, eilen ja tänään toinenkin. Ja kaksi viikkoa sitten siinä istui kaksi setää aamulla omenaviinipullon kanssa. Niitä on siis niin vähän, että muistan ne, jokaisen.

Yöelämää en ole paljon harrastanut, jonkun verran toki. Rähinäviinaa ei ehkä myydä, tai sitten Ordnungsamtin (vähän kuin järjestyspoliisi) edustajat lopettavat rähinöinnin alkuunsa. Juopuneita teinejä en ole nähnyt. Eikä ole Puolisokaan. Useimmissa ravitsemusliikkeissä ei ole portsaria, eikä etenkään jonoja. Ravintolan sisälläkään ei ole jonoja, koska vessoja on tarpeeksi.

Oktoberfestiä vietetään tuolla kaukana (heh) etelässä, ei täällä keskellä...

Suurimpia eroja on se, että alkoholia myydään kaupoissa ja kioskeissa ja huoltoasemilla. Huoltiksella saattaa olla laajahko valikoima - mutta hinnat on siis ihan TÖRKEITÄ, ihan Suomen tasoa! Marketeissa on kaikkea. On pientä ja suurta tuottajaa, ranskan ja italian eri alueita, chileä ja australiaa. Viinipuolella siis. Väkevien valikoimaan en ole paljoa tutustunut. (Sanoo kirjoittaja, ja piilottaa Carolans-lasinsa.) On lievä kulttuurishokki kun marketissa maistatetaan viiniä siinä missä jukurttiakin. Ihan tavallinen saksalainen kuohuviini on 3-6 euroa puteli, eikä se ole edes pahaa. Viinikauppojakin on - sellaiseen mennessä pitäisi olla Puoliso mukana, sillä minähän en viinilaatikoita junassa kanniskele. Ehkä joskus mennään.

Otantani on tosiaan rajallinen. Cocktail-baarissa tuli käytyä tässä yhtenä iltana: erittäin kivat drinksut maksoivat 8e. Väki näytti tulevan juomaan yhden tai kaksi, sitten pois. Niin mekin teimme. Jos joskus päätän tehdä extreme-kierroksen alempien kansankerrosten kuppiloihin (khihihi), raportoin siitä erikseen. (Pitää varmaan ottaa joku Jürgen oppaaksi ja henkivartijaksi...)

Kulmakaupassa kassajonossa tulee nähtyä mitä kansa ostaa. Olutta jos on, niin 2-4 pulloa per asiakas. Ei se tarkoita, etteikö sitä menisi enemmän: Getränkemarktista eli juomamarketista ostetaankin koreittain. Me ostamme muutaman viikon välein pari koria kivennäisvettä, pari koria tuoremehuja ( no joo, siis täysmehuja) ja epämääräisen valikoiman olutpulloja meiningillä "maistetaan tuotakin". Oluen maistelu on yksinkertaisempaa kuin viinin, sillä viinipullosta tulee 6 lasillista ja jos ei halua niin paljon, menee loppu vähän niin kuin hukkaan. Olutpullosta tulee yksi lasillinen, yleensä.

Emmekä me ole useimmiten menossa samana iltana viihteelle. Tähän saattaa tulla muutos, tänään otti yhteyttä yksi mahdollinen babysitteri. Ikävä kyllä, illan lapsenvahtihinnaksi muodostuu todella helposti (taksikuluineen) lähes sata euroa. Niin ettei sitä jatkossakaan ihan koko ajan ruveta käyttämään. (Mut jos edes joskus!)

Yleistyksiä ja ennakkoluuloja

2006-11-05T21:42:00.000+01:00

Mitä tulee mieleen sanasta "saksalainen"? Löytyykö niitä täältä keskeltä Saksanmaata?
* Nahkahousut. Löytyy kaupoista myös polvimallisina, kenenkään päällä ei näy."Normaaleja" nilkkapituisia näkyy myös, yleensä viisikymppisillä naisilla. Älkää kysykö miksi.
* Viiksekäs macho nimeltä Klaus-Jürgen, joka kaataa naisia kuin tukkijätkä suomifilmissä. Yhden Jürgenin olen tavannut, viiksiä ei ollut ja kaatamisominaisuudet ovat toistaiseksi testaamatta...
* Sianlihaa. Jees, kaikkia elukan osia poskilihoista keuhkoihin. File ei ole sian kallein osa. Kinkku on halpaa.
* Hapankaali. Sitäkin saa tuoreena, vakuumipakattuna, säilyketölkissä, lasipurkissa, ravintolassa,..
* Turkkilaiset. On heitä. Puhuvat saksaa, ja mikä ihme se on kun ovat joko syntyneet täällä tai asuneet 30 vuotta.
* Viikset. Näkyy niitä aika paljon...
* Ordnung. Juu, kaiken pitää olla järjestyksessä. Järjestys tosin voi olla omituinen, epärationaalinen ja epäkäytännöllinen. Mutta yleensä ON olemassa järjestys jossa asiat tehdään; järjestys, jossa roskien pitää olla; järjestys, johon järjestykset lajitellaan;..
* Tehokkuus. voi kuulkaa. Jos työntekijän tehokkuusluku Saksassa on sata, niin Suomessa sama tyyppi pääsisi ehkä seitsemäänkymppiin. Suomalainen taas polkee paikallaan muutaman viikon ennen kuin tajuaa, että täällä saa ja pitää puhella kahvikuppi kourassa työkaverin kanssa. Ei tarvitse olla niska limassa ihan koko aikaa. Ja turhaa se olisikin, vai mitä?
* Tekniikka. Mites tämän nyt sanoisi kiltisti... On niitä sähköpostiosoitteita, mutta on täysin mahdollista että osoitteen omistjaa ei koskaan lue sähköpostiaan - tai jos lukee kerran viikossa, ei jaksa vastailla. Paperikirje on täysin korrekti tapa mihin TAHANSA yhteydenottoon. Lankapuhelin on oletus, kännykkä ei. Jos ostat lapselle tietokoneohjelmapaketin jossa on koulunkäyntiin liittyviä pikkuohjelmia, puolet ohjelmista saattaa olla suunniteltu toimimaan Win 3.1:ssä. Tämä ei ole vitsi. Sain koneeni jumiin...

Jatkamme tutkimuksia. Mistä haluaisitte seuraavaksi kuulla?

Pyrskäyksiä

2006-10-27T13:01:00.000+02:00

Ensinnäkin tietenkin naurunpyrskäyksiä. Nauru rentouttaa ja piristää yhtaikaa. Kunnon naurun jälkeen on virkeämpi olo, mutta samalla ajatukset kulkevat soljuvammin. Onneksi riittää aihetta nauruun sekä kotona etät töissä.

Toisekseen työpurskeita. Eilen kävi harvinainen lipsahdus - stressikerroin ylitti jonkin epämääräisen rajan ja sain kamalan päänsäryn. Sen lisäksi selkä meni jumiin.
Siinä tilanteessa auttaa hiukan, kun tuntee itsensä: tietää ettei kyse ole sairaudesta, eivätkä selän lihakset vaadi kahden viikon sairaslomaa tai fysioterapiaa. Minulla kun stressi purkautuu ensisijaisesti fyysisesti kipuna. Takana ovat ne nuoruusvuodet, jolloin vatsa oli kipeä. Nykyisin kipu iskee puukkona lapaluiden väliin tai puristuu ohimoon. Tällä kertaa päätin silti tehdä työni, ja kipaisin apteekista särkylääkettä. Ilmaisia lounaita ei ole - joko särkylääkkeen sivuvaikutuksena tai mahdollisesti samaan oiresarjaan kuuluen hikoilin kuin suihkulähde lopun iltapäivää ja illan. Ei kivaa. Itse asiassa helkkarin noloa ja epämukavaa.

Tänään olen enimmäkseen odotellut seuraavaa pursketta (selitys: iso juttu lähtee painoon tänään, kaikki muutkin täällä hyppii tasakäpälää eikä suinkaan riemusta...) ja koska töissä ei oikein voi nukkua / kutoa villapaitaa / lukea romaania / keksi itse lisää, olen sitten siivoillut paperikasaa (ja mä kun luulin etten printtaa juuri ikinä mitään!) ja pohtinut suhdettani tähän työntekoon.

Tämä on ehkä ensimmäinen työpaikka jonne tulo ei ole vielä kertaakaan harmittanut. OK; ei tää nyt mikään Knalli&Sateenvarjo-ministeriö ole; täällä on purskeita ja velttoilua, tyhmiä ihmisiä ja omituisia sääntöjä; mutta täällä on myös hirveän ihana käytöskulttuuri, johon kuuluu niitä naurunpyrskäyksiä, kohteliaisuutta, hymyjä ja kehumista. Rakastan sitä, että vaikka tullaan vastakkain kymmenennen kerrna samana päivänä, SILTI vielä katsahdetaan silmiin ja hymyillään ( muistan muutamankin paikan Suomessa, joissa sitä olsi pidetty joko omituisena tai iskuyrityksenä). Rakastan sitä, että toisille availlaan ovia. Rakastan sitä, että (enimmäkseen) täällä ei tarvitse olla 7h40min päivässä hirvittävän tehokas. Rakastan sitä, että työni jälki ratkaisee arvostuksen, ei se oliko sitä proopuskaa.

OK, en edelleenkään tiedä löytyykö suomenkieliselle töitä sen jälkeen kun tämä projekti loppuu; veikkaanpa, ettei tiedä kukaan muukaan - mutta senkaltaiseen epävarmuuteen töitten jatkumisesta olen NIIN tottunut, kun ei sitä pysyvää työpaikkaa ole koskaan ollut, että - en mä välitä. Tiedostan sen, ja kun lasken rahojani (hah!) aina hiukan huolettaa. Pihtailen ostoksilla edelleen, vaikka periaatteessa tällä tulotasolla ei tarvitsisi ihan halvimman päälle aina ostaa.

Suhde rahaan ei ratkaise työpaikan valintaa, jos valitsemaan pääsee; jos eteen tulee valinta jäänkö tänne vai etsiydynkö jonnekin missä saa satasen enemmän kuussa, minä jään. Kaikella kunnioituksella satasta kohtaan, mutta minä rakastan tätä ilmapiiriä. Täällä saa pukeutua kuten haluaa (kunhan on siisti), täällä saa olla yksilöllinen; saa olla epäsosiaalinen, yksikin on niin järkyttävän ujo ettei sitä kukaan koskaan näe mutta sille on löytynyt oma työhuone ja oma erikoisala ja se saa olla sellainen kuin on. Saa olla sosiaalinen ja halia kavereitaan. Saa olla ruma / vanha / homo / whatever. Ei ole järkyttävää kilpailua - kukin tekee työnsä omalla tyylillään, ja tiimi varmistaa että lopputulos on OK.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa työskennellä. Lopputulos ratkaisee. Tämä sopii minulle.

Toki täällä on hupaisa tapa, että työpaikalla pitää oleskella vaikkei töitä olisikaan (no jos pitkään on, voi sopia ylituntien käyttämisestä vapaana) - mutta toisaalta sekään ei ole NIIN sidottua; kun mua ottaa päästä, käyn rivakalla lenkillä kesken kaiken eikä se vaivaa ketään.

Kun latinot haluaa bilettää, ne lähettää kaikille ryhmämailin että tänään sinne ja sinne, ja katso: paikalla on väkeä kuin pipoa. Mun edellisissä työpaikoissa ei kukaan ole koskaan moista yrittänyt - ja vaikka bileitä olisi suunniteltu viikkotolkulla, ei tunnelma koskaan ole ollut erityisen - tuota - riehakas ;)

Tästä purskahduksesta voisi päätellä, ettei kulttuurishokkia ole tullut. Juu ei - vielä. Kai se joskus. Saldo on työelämässäkin tukevasti plussan puolella. 20/80, luulisin. Tai 15/85. Riippuu siitä, pääseekö tänään ajoissa kotiin ;)

Hämmentäviä päiviä

2006-09-16T17:51:00.000+02:00

Tässä loppuviikolla tuli jonkinasteinen varmuus siitä, että töitä riittää ainakin 4 viikkoa ja enintään jouluun. Minut (ja lauma muita) on palkattu tiettyyn projektiin, ja kun se on loppu, se on loppu. Suomen markkinat ovat niin pienet, että pelejä ei kannata kääntää suomeksi, sanovat... (ja pöh: se markkinoiden pienuus ratkaise, vaan se, että suomalaiset eivät vaadi suomenkielisiä videopelejä, vaan tyytyvät englanninkielisiin.)

No siis: se oli aika hämmentävää, kun mietin, mitä vuokraorjafirman täti puheli. Ei se mitään. Nytpähän tiedän antaa tädille mielessäni uuden luotettavuusluokituksen.

Perjantaina olin oikeastaan menossa shoppailemaan ja viinilasilliselle, mutta pikainen puhelu kotiin sai minut muuttamaan mieltäni ja saapastelin kotia kohti. Sikäli ihan hyvä, että kotimatkalla toisesta kengästäni irtosi pohja. Ei kokonaan, vähän jäi kärjestä kiinni... lompsottelin siis typerän näköisenä ja pidin mennessäni ääntä "kops-raaah-kops-raaah". Miten voi kengäsät irrota pohja?

Lauantaiaamuna Puoliso yllätti perinpohjaisesti mutisemalla heti herättyään "mennäänks shoppailemaan?" Sehän ei siis voi SIETÄÄ shoppailua. Ja se inhoaa heräämistä. Päättelinkin salamannopeasti, että unta se reppana näkee.

Katin kontit: pari tuntia myöhemmin olimme tosiaan cityssä. Hankintalistalla P:lle kello ja minulle hajuvesi. Näitä ylen raskaita toimia harjoitettaessa toisesta kengästäni irtosi sen päällä ollut suurehko solki.

Kuka onnistuu hajottamaan kahdet kengät kahdessa päivässä?

Sain sitten uudet kengätkin.

Niin, ja se tuoksu on nyt Bulgarin Omnia Crystalline.

Hämä-hämä-häkki

2006-08-29T20:26:00.000+02:00

Talossamme asuu hämähäkkejä. Noin yleensä minä vihaan kärpäsiä, ja koska hämähäkit syövät kärpäsiä, ovat hämähäkit kivoja. Noin yleensä. Esimerkiksi Puoliso kertoi katselleensa, kuinka vinttikerroksen vessan hämähäkki pyydystää muurahaisia ja paketoi ne seittiin, ja ripustaa sen jälkeen verkkoonsa varastoon. (Miksi muuten miehet viihtyvät vessassa katsellen maailmaa? Minä ainakin pyrin minimoimaan vessassa käyttämäni ajan, onhan hauskempiakin huoneita?)

Noin yleensä, hämähäkit eivät häiritse elämääni, enkä minä häiritse niitä. Paitsi silloin, kun kellarihuoneessa, Yleisen Tuunaus-, Ompelu- ja Askartelupöydän yläpuolella asuu neljä (4) tällaista. (Kuva: Puoliso)

Sitten voi jonain päivänä miettiä, mitä ne syövät, kun ei siellä kellarissa ole edes niitä kärpäsiä.

Kuluu ehkä viikko, ja katso: niitä on kaksi (2). Yhdessä seitissä on kasa jalkoja. Seuraavana päivänä ei jalkoja näy. Päätelmä: tuo isoin (te ETTE halua tietää, miten iso - enkä minä halua kiivetä mittaamaan sitä) varmaan söi ne muut...

Voisi tietenkin odotella, että suurin syö myös toiseksi viimeisen, ja kuolee sen jälkeen nälkään tai lähtee paremmille metsästysmaille. (Jotain kautta se sinne kellariin on tullut, jotain kautta pääsee poiskin...)

Tuli myös mieleen, että ennen em. tapahtumaa ne kaksi saattavat paritella. Ja munia ison kasan munia. Joista tulee valtava määrä hämähäkkejä.

Hmm.

Lähtölaskenta

2006-08-19T18:30:00.000+02:00

Viikko koulun alkuun, ja meillä stressataan. 5 viikkoa on mennyt niin, ettei kavereita juurikaan ole näkynyt; tahtoo sanoa, että vähäinenkin saksan kielen taito on näivettynyt käytön puutteessa. Neiti Perfektionisti panikoi jo. Toisen paniikki hävisi, kun tekaisin ryijynpohjan hardangerkankaan palasesta vetämällä sopivasti lankoja pois. Neiti Ikiliikkuja istuu vaihteeksi tuntikausia paikoillaan, ja ompelee. Näyttää meditaatiolta.
Ostettiin sellaista koulukamaa, jota voi ostaa etukäteen: kansioita, vihonpäällisiä jne. VIhkoja ei voi ostaa, koska kukin opettaja haluaa kuitenkin juuri tietynlaisia vihkoja - sen jo opimme keväällä. Kirjoja ei voi ostaa, koska emme ole saaneet kirjalistaa etukäteen. Harmi, olisimme voineet lueskella kirjoja etukäteen.. Perfektionisti on TAAS venynyt mittaa: shopattiin kouluvaatteita, koska toukokuussa ostetut ovat auttamatta liian lyhyitä hihoista / lahkeista.

Asiasta kukkaruukkuun: ottaako suomalaisen kirkon patavanhoillisuus joskus pattiin? Saamani viesti ei koske minua, kun en kirkkoon kuulu, mutta välitänpä sen tässä kaikkien lukijoideni tietoon kuitenkin. Nyt olisi tilaisuus vaihtaa kurpat järkeviin kirkollisessa päätöksenteossa.

On vielä kuukausi asettaa ehdokkaita ev.lut. kirkon seurakuntavaaleihin, aika loppuu 15.9. Nyt valittavat luottamushenkilöt vaikuttavat ratkaisevasti seuraavan kirkolliskokouksen
valintaan, ja se tulee varmuudella käsittelemään esimerkiksi naispappien ja
seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. www.tulkaakaikki.net kertoo lisää.

Kirkon asenteiden esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin on muututtava ruohonjuuritasolla,
paikallisseurakunnissa. Nyt on tilaisuus edistää muutosta. Jos ollaan passiivisia, kenttä on vapaa konservatiiveille. Esimerkiksi tällaisille.

tautisen hyvää

2006-08-10T16:18:00.000+02:00

Tauti alkaa hellittää (mitä se ikinä sitten olikin). Rahjustin alakertaan ja totesin että tars tehr jottai. Jos jääkaappi on tyhjähkö, eikä pakastinkaan lohduta, räävitään kasaan vaikka... pastaa?

Ohje on neljälle.

Aloitetaan sillä että keitetään täysjyvä-/ spelttipastaa. Spagettia mieluiten, mutta ei se niin nugaata ole...
Sillä välin, kun pasta kiehuu, silputaan:
- 4 viipaletta kylmäsavukinkkua tms. (Meillä on aina schwarzwaldinkinkkua. Suomessa saa siedettävällä hinnalla leikkelehyllystä kylmäsavuporsasta, -poroa jne. Sitä ei tarvita paljon.)
- 1-2 tomaattia
- pätkä kurkkua

Kun pasta on kypsää, kaadetaan vesi pois. Kattila takaisin kuumalle hellalle. Heitä kattilaan em. silputut ainekset, sekä desi kermaa ja kourallinen juustoraastetta. (Meillä oli tänään "pizzakäse"-raastetta. Mitä lie...)

Sekoitetaan kattilaa tarmokkaasti hetken aikaa. Nostetaan safka lautasille.

Suolaa tulee kinkusta ja juustosta tarpeeksi. Mustapippuria voi kukin rouhia lautaselleen, jso huvittaa.

Valmistusaika: noin 12 minuuttia, riippuu pastasta.

Mielenkiintoista tässä oli, että Perhe söi itsensä ähkyyn ja huokaili "miksei tätä herkkuruokaa ole useammin?" (ja Esikoinen: "miks sä teet tätä herkkua aina liian vähän?")

Hmph.

Musakasta

2006-08-04T18:14:00.000+02:00

Yleisön pyynnöstä: musakas.

Tätä safkaa nimitellään meillä musakakseksi, mahdollisimman monin virheellisin taivutusvariaatioin. Se taas juontaa siitä, kun kerran olin työkeikalla helsinkiläisessä kreikkalaisravintolassa: koska olin töissä, en syönyt mitään. Omistaja, vanha kreikkalaissetä, järkyttyi kovasti ja mutisi sitten "ei mitään! ei edes musakasta! Kuinka voi ELÄÄ ilman musakasta?"

No siis: mielestäni munakoisot ovat tyystin vailla kitkeryyttä, josta antiikkiset keittokirjat valittelevat. Siksi en suolaile palasia. Ehkä on harrastettu jotakin kasvinjalostusta tms? Suolaa, jos haluat.

2-3 munakoisoa
400-500g jauhelihaa
tölkillinen tomaatteja
sipulia, valkosipulia, (paprikaa)
paljon juustoraastetta
4-5 tuoretta tomaattia
erinäisiä mausteita

Aloitetaan kokkailu tekemällä paistinpannussa jauhelihasoosi: paistetaan jauhelihaa jostakin elukasta, jota halvalla sai. Olen käyttänyt nautaa, lammasta ja sikanautaa (jännä eläin!). Sorkitaan kokkareiksi paistuessa, ei mahdottoman pieniä murusia. Paistellaan siinä samalla sipuli tai kaksi, viipaleina tai silppuna. Sekä tarpeellinen määrä valkosipulia. Jos kotona sattuu olemaan paprikaa, silputaan sitäkin joukkoon. Kun liha on puolikypsää, kaadetaan joukkoon tölkillinen tomaattimurskaa. (Kuivattua) basilikaa ja oreganoa menee ainakin puoli kourallista, timjamia, rakuunaa ja rosmariinia riittää teelusikallinen. Jos käytät lampaanlihaa tai rasvaista sikaa, hulauta joukkoon lisäksi salviaa ja/tai kynteliä. Minttu sopii possunlihan kanssa mainiosti, samoin meirami. Älä pihistele mausteiden kanssa. Jauhetaan myös mustapippuria ja tarpeen vaatiessa heitellään jotakin suolapitoista (ketjap manis, tavallinen soijasoosi, suola,..) - paitsi jos aiot käsitellä ne koisoviipaleet suolalla. Annetaan kastikkeen kiehuskella siinä, ei ihan kuiviin mutta kuitenkin. Kastikkeen tulee olla mausteista.

Leikellään munakoisot viipaleiksi: enintään puolisenttistä viipaletta, ei liian paksua. Mitä ohuemmiksi viitsii leikata, sen parempi. Lorautetaan oliiviöljyä uunivuokaan. Peitetään vuoan pohja munakoisoviipaleilla. Kauhotaan pannusta jauhelihasoosia niin että munakoisot peittyvät. Pannaan pannu takaisin hellalle, se kiehuu edelleen kuiviin... tarkoituksella. Jos liha ei ole ihan kypsää vielä, se kypsyy edelleen uunissa.

Ripotellaan vuokaan juustoa niin paljon, kuin kehdataan.

Toinen kerros munakoisoa. Viipaleita tai kuutioita tai mitä nyt tulikaan leikeltyä. Jos elvistelee leikkaamalla paperinohuita viipaleita, saa huoletta latoa niitä päällekkäin, limittäin jne. Lisää soosia, lisää juustoa.
Tehdään kolmas kerros, jos jotain jäi - tai jos vuokaan mahtuu.

Sitten peitetään vuoka juustoraasteella.

Ja juustoraaste päällystetään tomaattiviipaleilla.

Tässä on se vitsi, että ruoka on kauan uunissa ja juusto (etenkin kevytjuustot) tuppaavat kuivumaan turhaan. Tomaatti estää kuivumisen.

Kokkailu on nopeaa. Eli samalla kun soosi kypsyy, leikellään munakoisot. Niistä irtoaa tietenkin paljon nestettä, siksi soosi saa olla kuivakkaa.

Juustoraasteen määrää rajoittaa vain a) pelko ahterin leviämisestä b) rahapula. Tosin täällä juusto on puolta halvempaa kuin suomessa, hyvästi vyötärö... Eiliseen safkaan taisi mennä puolen kilon juustoraastepussista (gouda40%) noin 4/5. Röyh. (Mut hei, jauheliha olikin naudanpaistijauhelihaa ja ruoassa ei ollu yhtään hiilareita, et kyl se niinku... tai siis...)
Sanoisin, että itse kokkailuun menee ehkä 20 minuuttia, jos ei tarvitse nylkyttää juustoa pikkupikkuraastimella vaan ostaa sen valmiina (tai käyttää jotakin ihmekonetta?). Vartissakin selviää.

Uunissa tämä ihanuus onkin sitten ainakin tunnin. Puolitoista tuntia ei ole liioittelua. 175 astetta voisi olla sopiva lämpö, tai 150. Ei se niin nugaata ole. Oleellista on, että munakoiso on hyvin hyvin kypsää ja imee maut itseensä. Yli kahta tuntia en suosittele, safka kuivuu liikaa.

2006-07-23T19:16:00.000+02:00

Olen tehnyt vaivalloista käännöstyötä, joka oli liian vaikea; jouduin turvautumaan asiantuntijan apuun. Alun alkaenkin huonolla palkkiolla sovittu työ menee siis suunnilleen nollille... pitäähän sille auttajallekin maksaa.
Olen tehnyt sitä monta päivää, työteho on ollut aika huono mutta en nyt kuitenkaan ole tehnyt keskiviikon jälkeen mitään ns. kivaa. Ja nyt on sunnuntai-ilta. Huomenna, aikaisin aamulla, tänne tulee ystäviä Suomesta (ihanaa! Ei vieraita, vaan ystäviä!) - joten loppuilta mennee siivotessa.
Puolisollakin on nääs ollut työpaineita.

Arvatkaa, mitä tekvät kaksi kouluikäistä, kun vanhemmat limmoittautuvat työhuoneisiinsa? No eivät ainakaan siivoa! Enkä todellakaan, todellakaan ole siisteysintoilija. Olen silti sitä mieltä, että kotona olisi kiva kävellä tarvitsematta joko kahlata tai astua tavaroiden päälle.

Viime yönä onneksi ukkosti, oli yöllä hiukan viileämpi. Tänäänkään ei noussut kuin +32 asteeseen. Jääkautta edeltää aina lämmin kausi, samoin jääkauden jälkeen tulee lämmin kausi. Siinä välissä on se ikävä jääkausi. Joka on nyt jo tuhat vuotta myöhässä aikataulustaan. Minä en todellakaan välittäisi siitä jääkaudesta.

Tällä viikolla on syntymäpäivä. Teen kakun. Juon skumppaa.

Fittansbööle, saatanpa juhlia koko viikon.

Luonnollinen seuraamus

2006-07-15T22:18:00.000+02:00

Harvassa ovat ne lapset, jotka tekevät kuten sanotaan ja uskovat, kun selitetään. Taitavat olla taruolentoja... Ei sekään riitä, että selittää ja vääntää ratakiskosta, kun sitten unohdetaan. Ja jos muistuttaa, on ikävä nalkuttaja - ja 5 minuuttia viimeisestä muistutuksesta niin taas voi unohtaa.

Joskus ihmettelen, miten niin älykäs ihminen kuin lapseni voi olla samanaikaisesti täysi idiootti.

Koska selittäminen ei tosiaan riitä, eikä muistuttaminen auta, on ollut pakko miettiä vanhan kansan kasvatuskeinoja eli rankaisemista. Vaan kun en oikein usko rangaistuksiin, ne vain opettavat pimittämään pahat teot... Uskon sen sijaan, että luonnollisilla seuraamuksilla voi olla vaikutusta. Niitä yritetään löytää, vaihtelevalla menestyksellä. Jaa että mikäkö on luonnollinen seuraamus?

Esimerkki A: lapsi on huolimaton, ja kadottaa uimalassa säilytyslokeron avaimen. Vanhemmat joutuvat maksamaan siitä 35€. Aiheesta avaimet, ja niiden hukkaaminen, on puhuttu vuosien mittan melko perusteellisesti. 10-vuotiaan pitäisi jo sekä ymmärtää että muistaa.
Luonnollinen seuraamus 1: joku roisto löytää avaimen, tyhjentää lokeron ja sinne menivät lapsen vaatteet, kukkaro ja pyöränavain. Näin ei onneksi käynyt. Luonnollinen seuraamus 2: lasketaan, paljonko uimalakäynteihin menee rahaa viikossa, ja lasketaan sitten montako viikkoa pitää olla uimatta että ylimääräinen meno tulee tasattua.

Toivottu vaikutus: lapsi ehkä muistaa, että budjetti on rajallinen ja avaimista kannattaa pitää huolta. Aikuisillakin on (yleensä) jonkunlainen budjetti, ja jos menot ylittyvät, pitää jostakin toisesta asiasta säästää.

Esimerkki B: lapsi rikkoo sisarensa tavaran, koska on siskolleen vihainen. Luonnollinen seuraamus: vahinko on korvattava antamalla oma samanlainen tilalle.

Ja sitten vaikeampiin juttuihin... Tänään tulimme kaupasta, ja totesimme että terassin ovi on auki, etuovi ei ole lukossa, ja lapsia ei näy missään. Pysyvä määräys on, että jos lähdetään kotoa pois, lukitaan molemmat ovet ja otetaan avain mukaan. Lisäksi juuri ennen lähtöämme kauppaan muistutimme asiasta molempia lapsia erikseen. Lasten iät: 8 ja 10v. Jankutus samasta asiasta? Jo muutaman vuoden ajalta. Selitetty on. Muistutettu on.

Mikä tässä on luonnollinen seuraamus? Se, että joku ohikulkija (esimerkiksi se, joka vei pyörän ikkunan alta viikko sitten) tulee sisään, ottaa sylin täydeltä tavaraa ja porhaltaa pois. Ei meillä mitään erityisen arvokasta ole, mutta jos vanha polkupyörä kelpaa, kelpaa varmaan televisiokin. Näin ei käynyt - kiitos kaikille naapureille, jotka olivat pihallaan leikkaamassa pensaita tai syömässä...

Mitä kasvattajan kuuluu tehdä? Selittää jälleen, että ovet pitää lukita kun lähtee ulos koska blaablaa. Ainoa toteutuva luonnollinen seuraamus on, että kasvattaja on kotinsa vanki, eikä voi lähteä mihinkään ilman, että ottaa lapset mukaan, koska näihin ei voi luottaa.

Kyllähän kasvattaja mielellään kulkee lastenkin kanssa, viimeksi eilen 6h kierros ulkoillen, shoppaillen ja historiaa opettaen. Joskus vain tekisi mieli käydä jossakin yksin, tai peräti Puolison kanssa kaksin. Niinku sillee pari tuntia, päiväsaikaan, tiekste. Yleensä ollaan sitä mieltä, että tuon ikäiset pärjäävät keskenään pari tuntia, kun kotona on puhelin jolla voi soitella äidille puolen tunnin välein "toi kiusaa" tai "saanksmä ottaa pakastimesta jätskin". Sitäpaitsi jos hätä tulee, naapurit ovat kivoja ja niille voi mennä.

No, kasvatusmielessä pitää keksiä jotakin, mikä auttaa muistamaan tämän ovien lukitsemisen. (Arvatkaa, harkitsinko perinteisiä rangaistusmuotoja kuten metrin halolla mätkimistä?) Joskus vain tuntee olonsa niin voimattomaksi. Päädyin siihen, että ensinnäkään he eivät saa juuri ostamiamme tavaroita joita oli odotettu jo jonkun aikaa (pöytätennisvälineet, uusia sulkapalloja, laatikoita omille tavaroille). Lisäksi sängyssä ei saa lukea (äärimmäisen harvinaista julmuutta), vaan sen sijaan pitää miettiä, mikä olisi se rakkain tavara jonka varas olisi voinut viedä.

Ihan normaaliahan olisi esimerkiksi langettaa televisionkatselukielto, mutta ensinnäkään sitä ei kovin paljon nykyisin katsota (ei edes joka päivä, saati pitkään) ja toisekseen, kun koulu nyt loppui niin saksaa olisi hyvä opetella esimerkiksi telkkarin luonto-ohjelmia katsomalla.

Kasvattaminen on pirun vaikeaa, varsinkin kun oma pinna on ihan lopussa.

Oi maata, oi tapoja

2006-07-13T10:55:00.000+02:00

Tiedättekö, mikä oleellinen ero on rivitaloasumisessa täällä ja siellä, missä ennen asuin? Täällä ei kenelläkään ole pyykkiä kuivumassa pihallaan. Meillähän oli kuivausrumpu jo vuosia Suomessakin, niin että jonkun aikaa kesti ennen kuin tämänkin huomasin. Asuntoja katsasteltaessa meille kyllä esiteltiin joka talossa pyykinkuivaustiloja. Täälläkin on kellaritilaa, jonne Puoliso veti punaista pyykkinarua kun ihan kaikkea ei sentään tungeta kuivausrumpuun. No siis, joka tapauksessa: ulkona kuivattaminen ei nyt yksinomaan ole hyvä juttu: jotkut vaatteet haalistuvat, kaupunki-ilma ei yleensä ole puhdasta - ja maallakin ne märät vaatteet lähinnä keräävät itseensä siitepölyä (joka joillekin meistä on taas ongelma...)

Luulisin, että se täällä on jonkinlainen tyylikysymys myös. Välimerellisistä maista lähetellään postikortteja, joissa ränstyneiden talojen välillä roikkuu pyykkiä. Tämä on Saksa, korkean teknologian ja siisteyden maa, täällä ei liputeta pyykillä. (Täällä liputetaan vaikka saksanlipunvärisellä kaulahuivilla, jollei lippua ole. Vaikka ne jalkapallon MM-kisat loppuivat jo. Mutta ei liputeta alushousuilla.)

Polkupyörien säilytys on ongelma. Niitä rehataan parvekkeelle, eteiseen ja olohuoneeseen. Meiltähän varastettiin lukittu pyörä illalla keittiön ikkunan alta. Tässä on nyt pohdittu, missä pyöriä pitäisi. Naapuri sanoi pitävänsä pyörät autotallissa. Auto on sitten ulkona, sillä autotalli on PIENI. Meidän automme mahtuu sinne just, eikä sen lisäksi mitään muuta. Periaatteessa autotallin kautta voisi raahata pyörän kellariin, jos sinne raivaisi tilaa, mutta sitten pyörää ei voisi ottaa ulos / tuoda sisään, jos auto on kotona. Auto on useimmiten kotona.

Jaa että miksikö auto ei sitten seiso ulkona? Kas, kun tämä pihakatu on täynnä lapsosia. Yksivuotiaista teineihin. Riski, että autoon osuu [kolmipyörä / jalkapallo / YKSIpyöräisellä huristeleva lapsi / tennispallo / keksi itse lisää] on melkoinen. Auto on toki vain auto, mutta se nyt kumminkin on suhteellisen uusi/kallis esine, eikä kauheasti innosta sen naarmutus tai pallottelu lommoille. Naapurin poika muuten on todistettavasti pallotellut meidän autotallimme OVEN lommoille, niin että. (Ei se enää. Uskoi yhdestä sanomisesta.)

Pyörät ovat toistaiseksi terassilla, tiedä sitten kauanko. Pyöriä on nyt 3 kpl, koska emme heti sännänneet ostamaan Esikoiselle uutta. Saa ajaa minun pyörälläni. Poliisisetä muuten sanoi, että Stadinbadille (lähin maauimala) ei parane mennä uudella pyörällä, sieltä varastetaan pyöriä ihan hirveästi. Kysyin, että saadaanko niitä ylipäätään koskaan takaisin. "Vastikään löydettiin pyörä, joka oli varastettu vuonna 2001, niin että saattaa se jonkin aikaa kestää."

Kaupunginosaa riivannut pyromaani on saatu kiinni. Kyseessä on kaksikko, 18-vuotias + 13-vuotias, ja nyt yritetään saada selville kuka teki mitä ja miksi. Kellarikomeroita ymv. tuhoutui muutamassa kuukaudessa pauttiarallaa 600 000€ arvosta, niin että on siinä pikkasen nieleskelemistä.

Helle jatkuu. Jäätelötuutit ovat kaupan pakastealtaassa samaa GB Glace - Nestlé- tuotantoa kuin kaikkialla muuallakin, ja jokseenkin ylihintaisia 1€-2€/kpl. Sen sijaan kioskeista, kahviloista jne. saa tötteröjäätelöä joka valmistetaan joko ko. kahvilassa itse tai jossakin pikkupuljussa muuten. 1 pallo = 80c. Jäätelö on useimmiten italialaistyyppistä, ja oikein oikein hyvää. Siis herkullista. Etten sanoisi vastustamatonta. Eilen söin kookos- ja panna cotta -jäätelöä. Tiistaina suklaakirsikkajäätelöä. Jostakin syystä vaakani väittää minun lihoneen 2 kg. Puoliso sanoo, että se on vain nestettä, ja sitäpaitsi vaaka valehtelee. Kumpaa uskoisin? Vaakaa vai ihmistä? Farkut eivät tunnu sen pienemmiltä kuin ennenkään.

Sähkön, kaasun ja veden tasauslasku tuli. Meillä menee moisiin ylellisyyksiin noin 200€/kk. Kaasulla lämpiää siis sekä käyttövesi että pattereissa kiertävä vesi, niin että toivomme lämmintä talvea.

Autovakuutusyhtiö ei tietenkään saanut suoriltaan järjestelmäänsä suomalaista vakuutusyhtiötä, joten länttäsi sinne jonkun random-koodin. No, aikaa kului ja totesivat että ei tää näin sujukaan, haluamme proopuskan siltä suomalaiselta vakuutusyhtiöltä siihen-ja-siihen päivään mennessä, bitte. Kävimme viemässä yhtiön asiamiehelle ko. proopuskat eilen. Tänään tuli jo viime viikolla päivättu vakuutuslasku, jossa siis bonuksia ei ole laskettu. Em. päivämäärä ei ole vielä. TÄllaisten asioitten selvittelyyn menee sitten aikaa ja aivokapasiteettia, kun ottaa huomioon ettei tämä suullinen saksankielentaitokaan häävi ole. Pärjää sillä, mutta puhelinkeskustelut ovat silkkaa kärsimystä.

Lyhyesti

2006-07-09T23:54:00.000+02:00

Lasten vihollinen on saatu kiinni, metsässäliikkumiskielto kumottu.
Esikoisen lukittu pyörä varastettiin tänään kotipihalta.
Joka yö tulee ukkonen ja vähän sadetta, päivisin edelleen kuumaa.
Tänään oli viimeinen jalkapallo-ottelu vähään aikaan. Mitäs seuraavaksi hulluteltaisiin?
Viimeinen kouluviikko ennen kesälomaa alkaa. Kauppojen mainokset ovat täynnä "koulu alkaa, tarvikkeet meiltä"-lauseita ja kirjavia kuvia vihoista, kynistä ja niin edelleen. Haluan uudet värikynät.
Esikoisen kaverilla on kaikkien mahdollisten pienlemmikkien lisäksi myös mikrosika. Minisika, joka kasvaa mäyräkoiran kokoiseksi. Nyt se on pentu, kuulemma pienen kanin kokoinen. Meillekin pitää kuulemma hankkia mikrosika. Puoliso kommentoi: "mutta siinähän on hirveän vähän syömistä"... Kyllä, me rakastamme eläimiä, ja olisi ihanaa jos voisi sanoa kyllä, hankitaan vain koira/marsuja/hamstereita/kaneja/sika. Totuus on kuitenkin, että edes kissanvessa ei siivoudu päivittäin ilman muistutusta, eli vanhempien vastuulla ne eläimet ovat - ja kun me aikuiset emme juuri nyt halua lisää vastuuta niin lisää eläimiä ei oteta.
Lisää lyhytuutisia luvassa sitten, kun lämpötila laskee alle läähätysrajan.

Pelko takaraivossa

2006-06-23T00:06:00.000+02:00

Belgiassa 2 lasta katosi taannoin - Belgia ei ole kaukana. On se kuitenkin sen verran kaukana, ettei meitä koske. Puoli Eurooppaa uutisoi, mutta - se ei koske meitä.

Sitten osui silmiin uutinen täkäläisestä päällekarkaajasta. Matelijanaivoni raksuttivat, että a) pitääpä taas muistuttaa jälkikasvua, että tuntemattomien seuraan ei lähdetä vaikka mitä väittäisivät b) ei pidä pelotella lapsia. Takaraivossa ei monta aivosolua ole, mutta kyllä ne ympyrää osasivat kiertää. Tässä pari päivää uutisia kahlattuani löysin tänään toisen samasta aiheesta: geenitestit todistivat, että noin 12-vuotiaiden tyttöjen kimppuun 24.5. ja 13.6. käynyt tyyppi on yksi ja sama. Sijoitumme suunnilleen puoliväliin ko. paikkoja. Toinen tapaus sattui metsässä ("tuletko auttamaan, koirani karkasi jonnekin tuonne") ja toinen kotona ("kerään rahaa sirkuksen hyväksi, saanko käydä vessassa").

Tässä sitä sitten ollaan: kesä on mitä kaunein, asumme hoidetun Kaupunginmetsän laidalla. Asvaltoidut pyörätiet ja maauimala lähellä. Esikoinen sai tänään uuden polkupyörän, ja metsäteillä ei saa ajaa autolla, niin että siellä olisi turvallista ajella kaikilla 18 vaihteella -

- olisi, jos olisi. Mutta kun ei olekaan.

Kukaan ei missään ole täysin turvassa, minähän sen tiedän. Eniten pahoinpitelyjä niin aikuisille kuin lapsille sattuu kotioloissa. Eniten onnettomuuksia kotona tai kotinurkilla. Jos antautuu pelon valtaan, saa pelätä vaikka olisi sähköistettyä piikkilankaa ja vartiokoiria ja muurattu bunkkeri.

Pakko se silti oli langettaa rajoitettu liikkumavapaus: yksin ei mennä metsään, ja kaksinkaan ei ilman eri ilmoitusta. Ovea ei avata, elleivät vanhemmat ole kotona. Ja uskaltaako tässä enää edes kauppaan tallustaa niin, että lapset jäisivät yksin kotiin? Onneksi en vielä käy töissä kodin ulkopuolella...

Meille tämä rajoitettu elämä on väliaikaista. Moni elää pelon kanssa pysyvästi. Enkä nyt jaksa alkaa luetella kaikkia maailman kamaluuksia - mietiskelen vain sitä, miten kaltaisemme voisivat pelätä vähän vähemmän. Miksei tyttöjä opeteta puolustautumaan? En minä halua, että lapseni harjoittelevat tappelua kadulla/pihalla. Haluaisin itsepuolustuskurssin, jossa neuvotaan, miten ei jouduta paniikkiin; miten kurkusta lähtee kovin huuto; mihin kohtaan kannattaa yrittää raapia/purra/potkia, jotta hyökkääjään jää edes jälkiä. Ennen kaikkea, miten voi elää pelkäämättä.

Suuri apu on siitäkin, kun ottaa tavakseen ettei kuljeskele yksin. Yksinolo on toki ihanaa aina joskus, mutta seurassakin on kivaa. Toista voi pyytää saattamaan, kaverin vanhempia voi pyytää saattamaan, puhumattakaan omista vanhemmista. Peloissaan kuljeskelu on paljon paljon vaarallisempaa, kuin äkkiseltään uskoisi, sillä pelko rampauttaa koko ihmisen. Pelokas ihminen muuttuu araksi, ja arka ihminen vammautuu henkisesti...

Keittiö, kuvitettu raportti

2006-06-01T17:03:00.000+02:00

Olipa kerran päivä, jolloin kaivattu keittiö vihdoin saapui. 12 viikkoa tilaamisen jälkeen.

Aurinko paistaa, ja äijät ovat ajoissa. Nyt ei enää mikään voi mennä vikaan!
Olen levitellyt mattoja kulkureitille, mutta äijät levittävät aaltopahvia mattojenkin suojaksi. Siisti olla pitää.

Worker's ass? Eijei, saksalaisella työmiehellä on siisti haalari.

Työkalut pysyvät ojennuksessa, eikä niitä levitellä päivän mittaan.

Puolipäivä: toivoa on

TADAAAAAA! Iltakahdeksalta pitää tyypata upouusi kyökki. Kiitos, Mann-Mobilia. Kiitos, herttaiset asentajat. Schönen Dank, Mann-Mobilia. Dankeschön auch für die witzigen männer, die alles sooooo gut gemacht haben. Ja anteeksi kaikki tekemäni kielivirheet ;)

Viikkokatsaus ilman kuvia

2006-05-29T22:22:00.000+02:00

Olen vitkutellut postaamista koska kuvitus puuttuu. Ei se kuvitus näköjään odottelemalla valmistu, joten tässä lyhyt katsaus viime viikon tapahtumiin.

- Keittiö tuli, asennettiin, ja se toimii. Emme enää tiskaa vessassa. Emme enää tiskaa, sillä tiskiKONE tiskaa. dishwasher machine hallelujah! Emme myöskään syö enää tölkkikeittoja ymv. Syömme omatekoista ruokaa. Juniori ei ole vähentänyt valituksen ja nirsoilun määrää, mutta se nyt on vähän kuin vappuinen räntäsade: jos se puuttuu, kaikki ovat ihmeissään.
Kun illansuussa kyökki oli valmis ja allekirjoittelin papsuja, tuli tietenkin alta viiden minuutin puhuttua ay-liikkeestä (sen puutteesta), ylipitkisät työpäivistä ja palkoista ja pätkätöistä. Hyvä minä. Kielitaidon horjunta ei mitenkään johda siihen, että tämä tyttö puhuisi vain säästä tai pullaresepteistä (joista niistäkin osaisin toki puhua ihan yhtä tankealla saksalla!) - enkä edes tiedä, miten siihen päädyttiin, mutta niin vain kävi.

Itse asiassa, keittiö innosti siirtymään jälleen kohti järkevämpää ruokavaliota. Saas nähdä, kauanko tällä kertaa kestää - niin monta suklaakakkureseptiä olisi vielä testaamatta.

- Torstai oli pyhäpäivä ja perjantai vapaata koulusta. Harmi vain, että pitkä viikonloppu oli kylmä ja kostea (= +16-+19 astetta, satunnaisia sadekuuroja) joten kaikki saksalaiset lapset olivat joko mummolassa tai muuten vain sisätiloissa. Jälkikasvu siis tappeli keskenään.
Selasin edellisellä viikolla ebayta, ikävä kyllä. Puoliso höyrähti tilaamaan minulle kaiken mitä satuin osoittamaan, ja niinpä viikon kuluessa posti on tuonut minulle bambuisia pyöröpuikkoja, alumiinivirkkuukoukkuja, ja 1,8 kg lankaa. Piti kiireesti tehdä pois keskeneräisiä eli juniori sai eräänlaisen OSW:n ja uuden hiushuivin alopeciaa peittämään (sille muuten kasvaa taas hiuksia! Terveisiä alopecian kanssa kärvisteleville - syynä on joko Locoid Crelo tai ilmastonvaihdos tai molemmat. "Tukan kasvu on pääasia!") - esikoisen hihatin on edelleen kesken.

Em. hankinnoista tietenkin poiki uusi keskeneräinen työ jos kohta toinenkin.

AI niin, tapasinhan jossakin välissä myös Elinan! Meitä neulovia humanistejahan täällä riittää. Ratsasimme pari lankakauppaa enkä ostanut kuin vähän pörrölankaa ja tupsuntekovermeet. Jälkimmäisten parissa lapsilla vierähtikin rattoisasti useampi tunti monena päivänä, tuloksena tupsuista tehtyjä eläimiä.

Minun PITI käydä ratsaamassa myös pari galleriaa, mutta laiskuus yllätti. Lupaan parantaa tapani ensi viikolla.

Että piti vielä tämäkin päivä nähdä

2006-05-21T00:09:00.000+02:00

Suomalainen bändi voitti Eurohumpan. Epätodellista. Ensimmäisen ja viimeisen kerran tuhlasin rahaa lähettämällä äänestystekstarin, jotenkin tilanne huvitti ja... *selittelyä* Ilmeisesti niin teki moni muukin sellainen, joka ei normaalisti edes katso koko kisoja.
Seuraavaksi varmaan a) Yle valittaa ettei ole rahaa järkätä kisoja Suomeen b) EUroopan yleisradioliitto haluaa lopettaa kisat, koska aika on ajanut niiden ohi c) paparazzit jahtaavat Lordia saadakseen kuvia ilman maskia...
Laulujen kuunteleminen oli silkkaa kituutusta (lordikin lauloi huonommin itse kilpailussa kuin sen jälkeen ja oli kai jokin mikkiongelmakin), mutta ääntenlaskun seuraaminen oli mielenkiintoista. Tietenkin kaikki äänestivät naapurimaitaan, etenkin köyhät ja pienet kuten Malta, Albania, Armenia.
Ulkoisen shown äimistelyssä jäi monelta huomaamatta, että itse kipale oli ihan tyypillistä eurohumppaa. Tarttuva melootia, sanoitus tyyliin "laulan, siis olen". Olen mää silti mit ällikkä geschlagen. Onneksi olkoon, Lordi. Melkoinen saavutus.

Mihin valuvi aika

2006-05-18T21:19:00.000+02:00

tuo kallis aarre, jota ei huomaa ennen kuin se loppuu. Aeg, kord alanud, lõppu sel pole. Kestma jääb kaunis, kestma jääb kole, runoili muinoin eräs virolainen (varhaisdementia estää minua muistamasta nimeä, editoin sen tänne kunhan se mieleen tulee). Aika, kerran alkuun päästyään, ei lopu. Niinpä niin - ainakin se juoksee ulottumattomissa. Tätä nykyä vietän aamupäivät koululla simultaanitulkkaamassa lapselleni, jonka pitäisi omaksua kieli syksyyn mennessä. Varmistusta Gymnasium-paikastahan ei ole tullut... toivomme parasta. Iltapäivisin tahi illalla menee tunti-pari läksyjen parissa. Asiallisesti täällä ollaan jäljessä suomalaisen peruskoulun opetussuunnitelmasta, eli mitään ongelmaa sinänsä ei ole. Se on vain tämä kunnianhimoinen kielenoppiminen.

Ellei olisi tätä koulunvaihtokysymystä, mitään kiirettä ei olisi. Tokaluokkalainen saa siis oppia ihan omaan tahtiinsa.

Käväisin shoppailemassa. 10-vee kasvaa sitä tahtia, että kenkävarasto pitää uusia kolmesti vuodessa. Eihän kukaan voi kulkea numeroa liian pienisäs kengissä, ei edes puolta numeroa. Jos ette usko, kokeilkaa kenkäkaupassa... Kuukauden sisällä on tullut siis ostettua:
- lenkkarit
- sisälenkkarit (koulu-urheiluun)
- sandaalit
- kävelykengät (ei lenkkareilla joka paikassa kuljeta)
- kumisaappaat
- sisäkengät eli -sandaalit, joita tarvitaan koulussa

Lisäksi todettakoon, että samaa tahtia pienenee vaatevarastokin. Huvittaa hetkittäin mussutus lapsiperheiden saamista tuista Suomessa... ellei käytä kunnallista päivähoitoa, jää tukisaldo aika vähiin. No, meitähän tämä ei enää koske, kun emme saa enää Suomesta mitään. Toteanpahan vain, että lasten pito ei ole ilmaista.

En yritä tekaista aasinsiltaa, vaan siirryn suoraan aiheeseen numero kaksi: elatustuki. Kuulinpa mielenkiintoisesta jutusta siis, ja päätin jakaa sen teille, rakkaat 3 lukijaani. (Miksi minä aina kuulen surullisia asioita? Onko minulla liian pitkät korvat?)

Johdanto: Suomessa on hieno järjestelmä, joka varmistaa että jos lapsen vanhempi hylkää jälkikasvunsa (= ei maksa edes elatusmaksua), sen elatusmaksun saa ulosmitata palkasta/työttömyyskorvauksesta jne. Ellei se onnistu, yhteiskunta (= lapsen asuinkunta) maksaa reilun satasen kuussa. Tämä elatustukikin on tietenkin ulosmitattavissa elatusvelvolliselta, jos e.v. myöhemmin vaikka menee töihin. (Sivuhuomautus: miten kukaan voi vihata lastaan niin paljon, ettei halua kustantaa sille ruokaa/kenkiä/harrastuksia/asuntoa/?)

Miten käy, kun lapsi muuttaa vanhempansa kera ulkomaille? EU-alueella kun voi aika kivasti hakea töitä ja silleen. Ei työlupia tarvita eikä muutakaan greencardia. Työvoimatoimisto jopa kannustaa siihen. Vastuullinen vanhempi tietenkin makselee lapselleen elatusapua ja mahdollisesti matkoja kotimaahan ja silleen. Ulosmittaus sujuu edelleen, jos jotain ulosmitattavaa on. Vastuuttoman lapselle maksetaan myös ulkomaille elatustukea - periaatteessa. Tämä on junailtu keskitetysti Helsingin sosiaaliviraston kautta. KÄYTÄNNÖSSÄ kuitenkin sieltä putkahtelee vastauksia tyyliin "emme ole tavoittaneet elatusvelvollista, ette saa tukea." Siis jos se olisi ulosmitattavissa palkasta tmv, ei kai koko sosiaalivirastoa ja elatustukea tarvittaisi? Sen piti olla tasaava systeemi, joka turvaa lapselle ruokaa ja kenkiä. No, käytännössä se ei ole. Aivan sama mitä lainsäätäjät yrittävät, aina löydetään joku porsaanreikä ja sitten kehutaan miten Helsingin sosiaalitoimi on saanut aikaan säästöjä. Tämäkin säästö kohdistuu siis niihin lapsiin, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa taloudellisesti. Ne, jotka uskaltavat siitä huolimatta muuttaa, ja pyrkivät parantamaan omaa ja lapsensa elämää, olisivat kuitenkin ansainneet edes sen ettei heille valehdeltaisi ennen muuttoa, että elatustukea maksetaan sitten ulkomaillekin.

postin tuo, postin tuo Pate jokasen luo

2006-05-14T11:28:00.000+02:00

En liene muistanut ilmoittaa, että Museovirasto ystävällisesti lähetti vientiluvan jälkikäteen kotiini. Kaappi (jonka ikä oli se 79 vuotta, vai mitä) on siis laillisesti maassa.

Minulla oli osoitteenluovutuskielto väestörekisterissä erinäisistä syistä: sieltä ei siis ole mennyt osoitteenmuutos yhtään mihinkään. Kätevästi lähettelen niitä jälkikäteen sinne sun tänne. Postillehan se on ilmoitettu jo ennen muuttoa, JA maksettu ylimääräiset rahat siitä hyvästä että kääntävät postia vähän kauemminkin. Ja HAH, sanon minä. Esimerkiksi veroilmoitus ei koskaan päätynyt tänne. Piti soittaa verovirastoon, josta ystävällinen virkailija lähetti minulle uudet paprut. Norjasta vanhaan osoitteeseen lähetetty kirje ei koskaan päätynyt tänne. Odoteltuani useamman viikon otin yhteyttä Postiin, josta sain standardivastauksen:

Jälkikäteen tapahtunutta on vaikea selvittää, mutta pyrimme tulevaisuudessa toimimaan lupauksemme mukaisesti. Ai miten sitä voisi ETUkäteen selvittää?
Postinjakeluun liittyvissä asioissa kannattaa ottaa viipymättä yhteyttä lähimpään postiin tai Postin asiakaspalveluun 0200 71000 (pvm/mpm), joka palvelee ma-pe klo 8-20 ja la klo 9-14. Viipymättä? Miten määritellään se kohtuullinen viive? Entä jos en TIEDÄ että minulle on lähetetty jotain edell. osoitteeseeni?
Pahoittelemme Teille aiheutunutta ylimääräistä vaivaa. Asiakkailta saatu palaute on tärkeää toimintamme kehittämisen kannalta. Toivottavasti olette tyytyväinen palveluihimme jatkossa.

Kun ihan samoja ongelmia oli Suomessa asuessani kaiken aikaa, on ollut jotenkin käsittämätöntä seurata saksalaisen postin toimintaa. Rivitalossa posti tuodaan ovelle. (Suomessahan posti noudetaan postilaatikosta, joka on jossakin pihan toisella puolella tms.) Ihmeteltyämme muutamia viikkoja olemme vihdoin uskoneet, että meillä jaetaan posti kahdesti päivässä. Tämä saattaa johtua siitä, että kuulumme Bürostadtin postinjakoalueeseen, mutta hienoa se on. Paketit kannetaan ovelle. Siitä ei veloiteta erikseen. Kerran emme olleet kotona, ja paketti annettiin naapurille ja meille jätettiin lappu että naapurista saa hakea (tämä on tietysti outoa, mutta koska meillä on ihanat naapurit, ei valittamista.) Postitoimipaikat eivät ole auki yhtään sen pidempään kuin Suomessakaan, mutta postimerkkiautomaatti palvelee ympäri vuorokauden.

Odotan pelolla, milloin täälläkin joku vennamo alkaa tehostaa postin toimintaa ja kaikki muuttuu sata kertaa kalliimmaksi. Tässä systeemissä on muuten eräs hieno piirre, jota suomalaiset eivät millään ota uskoakseen: postinkantaja ei varmaan saa hääppöistä palkkaa, ja yhteiskunnalle postitoiminta tällä tavoin lienee tappiollista, MUTTA: se työllistää. Saneeratussa Suomen postissa tuotetaan voittoa, jolla sitten maksellaan työttömyysturvaa tai toimeentulotukea niille, jotka voisivat jakaa postia. Työttömillä on ankea olo. Asiakkaat eivät ole iloisia, kun posti kulkee hitaasti ja sittenkin se pitää hakea loskassa kahlaten 100m päästä. Mää vaan sanon.

Noin yleisemminkin, julkisen sektorin yksi suuri tehtävä olisi toimia työvoimapuskurina. Liike-elämä on mitä on, ja sillä on oltava toki mahdollisuuskin toimia omien periaatteidensa mukaisesti. Yhteiskunnassa ei kuitenkaan määräävänä tekijänä saa olla liike-elämä, eikä julkisen rahavaraston tehtävä ole korjata sitä minkä kokoomus rikkoo. Pitää pystyä hyväksymään se, että työelämässä on hiljaisia ajanjaksoja, ja silti palkka juoksee. Jos joku haluaa ottaa riskejä, tehdä välillä 16h työpäiviä ja olla välillä työttömänä, sen pitää olla oma valinta eikä pakko. Eikä se saa koskaan, missään tilanteessa, olla vaihtoehtona matalapalkka-aloilla.

Pitäisi olla suoja, että alle 1500€/kk ansaitsevia ei saa lomauttaa eikä palkata määräaikaisiin työsuhteisiin. Ihmiset eivät ole koneita, jotka voi panna seisokkiin tai myydä Uruguayhin, kun kaikki isot puut on hakattu. Vastaavasti yrittäjiäkin palvelee se, että em. palkansaajaosa on jatkuvasti ostovoimaista. Pienipalkkaiset ja keskituloiset käyttävät suurimman osan tuloistaan kulutukseen.

Kuva-arvoituksen ratkaisu: kyseessä oli pilotti Puolison uuteen lennokkiin. Minusta punatukkainen mimmi oli hyvä valinta. Toinen vaihtoehto olisi ehkä Austin Powers...

Yksi asia jäi kertomatta. Ette kyllä usko tätä, mutta - meille jaetaan posti myös lauantaisin.

Stressinpurkua

2006-05-11T21:38:00.000+02:00

Kuva-arvoitus: mikä tämä on?

Keittiön asennuspäivä sovittiin tänään! Hiphei! 24.5. on K-päivä. Infoksi vain kaikille, jotka suunnittelette muuttoa asuntoon, jossa EI ole EBK eli Einbauküche: tilasimme kyökkimme kaapit, koneet jne. helmikuun viimeisellä viikolla. Kestää siis 3kk saada keittiö.

On tietenkin mahdollista ostaa Ikeasta tms. pelkät kalusteet ja huolehtia asennuksesta itse. Meille se ei ollut vaihtoehto - minä en osaa kuin toimia hanslankarina, ja voimani eivät riitä esim. seinäkaappien asennukseen; Puolisolla taas on niitä palkkatöitäkin tehtävänä.

Tätä viestiä odotellessa käytimme ensin kertakäyttöastioita. Siitä luovuttiin varsin pian, koska a) jätemäärä on tolkuton b) kertikset ovat kalliita c) se nyt vaan on epämukavaa seKIN. Kaivelimme siis muuttolaatikoista muutaman lautasen, mukin jne. Niitä tiskataan vessan lavuaarissa... Olen aina inhonnut tiskaamista. Yritän asennoitua tilanteeseen mutisten om..... om.......

On tässä pikkuisen muutakin. Lapset esimerkiksi: viettävät aamupäivät koulussa, ovat siellä sosiaalisia ja pidettyjä ja skarppaavat kovasti. Iltapäivisin sen kaiken voi sitten purkaa vanhempiin kiukuttelemalla ja sotkemalla paikat ja huutamalla.

Kaikki aikani menee ns. huushollin pyöritykseen, ja kun en siitä erityisemmin pidä, niin stressaannun. Mieluummin lukisin lasten kanssa kirjoja, kävisin retkillä museoissa tai vaikka tutustuisin ITSE alkuasukkaisiin. Mutta kun ei. Ruoanlaittoa, tiskausta, siivousta, läksypatistelua, ruoanlaittoa, pyykkiä, .. ja sitäpaitsi täällä ei edes OLE siistiä.

Tarvitsisin siivooja-sihteerin.

Kävin ostamassa lankaa. Bambu-villa. Regia Bamboo jotakin. Se on yhtaikaa viileää ja lämmintä, pehmeää ja kovaa. Se on tehty sukkalangaksi, siis kestämään - vastoin tapojani päätin tehdä sukat. Ensimmäiset kärjestä aloitetut (kivaa, helppoa, suosittelen). Sukat eivät ole kauniit, sillä minulla ei ollut oikean kokoisia puikkoja ja halusin aloittaa HETI, niin että tein ne numeroa liian isoilla puikoilla.

Lanka on myös kirjavaa. Siinä on kaikki sademetsän sävyt, luulisin... Kutomisessa o jotakin meditatiivista. Sen matemaattisuus rauhoittaa, värit sysäävät ajatukset liikkeelle, ja langan tuntu käsissä hieroo salaperäisiä akupisteitä. Lisäksi lopputulos on pysyvää (toisin kuin tiskaamisen!)

Teen myös ensimmäistä kertaa jalanmyötäiset sukat. Jos kerran jalkani pisin kohta EI ole keskimmäisen varpaan kohdalla, miksi tekisin sellaiset sukat? Kuvassa muuten poseeraa Puolison jalka. Minun jalkani on karvaisempi.

Koulunkäyntiä

2006-05-11T21:33:00.000+02:00

Hessenin osavaltiossa, Frankfurtin kaupungissa, lapseni menivät saksalaiseen kouluun. Toinen toiselle luokalle ja ensimmäinen neljännelle. Koulunjohtaja on ihana, opettajat ovat ihania, luokkatoverit haluavat olla lasten kavereita. Minä käännän läksytehtäviä suomeksi kotosalla, ja yritän rohkaista puhumaan sitä mitä osaa. Kahden viikon jälkeen voin sanoa, että tyypillistä suomalaiskäytöstä on havaittavissa - kun ei tiedä, miten se "oikein" pitäisi sanoa, ollaan joko hiljaa tai mutistaan...

Esikoisen pitäisi syksyllä aloittaa toisessa koulussa. Vähän kuin Suomessa ennen, neljännen jälkeen jakauduttiin oppikouluun ja kansalaiskouluun... Olen puhunut kuin ruuneperi kehnolla saksallani (en luovuta: en ala käyttää englantia - eivätkä nämä sitä paitsi osaa englantia sen kummemmin kuin minä saksaa) ja koulunjohtaja suosittelee lapselle Gymnasiumia (eli lukiolinjaa). Suomalaisen opettajan suositus varmaan auttoi myös (kiitos Heli!). Paperit ovat sisällä, kimnaasin rehtori on puhelimessa sanonut koulunjohtajattarelle että voidaan kai semmoinen poikkeus tehdä; nyt vain jännitetään kesäkuun alkupuolelle asti, sillä silloin julkistetaan kuka pääsi mihinkin kouluun.

Käyn rupattelemassa opettajien kanssa ainakin kerran viikossa. Heillä on ideoita, ja he ottavat mielellään vastaan ideat joita minä esitän... Ensi maanantaina menen esikoisen luokkaan istumaan ja tulkkaamaan joksikin aikaa, jospa se kielilukko aukeaisi ja neiti alkaisi itsekin käyttää saksantaitoaan.

Olen kuullut paljon negatiivista tästä koulusysteemistä, mutta omat kokemukseni näiltä parilta viikolta ovat myönteiset. Tästä on hyvä jatkaa.

Väliaika

2006-05-04T21:19:00.000+02:00

Koska mitään ei edelleenkään tapahdu, pidämme väliajan uutiskerronnassa. Luomme katsauksen kirjahyllyihin, ja pohdimme mitä löytyikään puretuista kirjalaatikoista.

Minulla on ollut pienen ikuisuuden ajan tapana latoa kirjat hyllyihin oman luokitteluni mukaan. Helppoja ovat luokat "luonnontieteelliset tietokirjat", "keittokirjat" tai "isokokoiset taidekirjat". Helppo on myös luokka "en takuulla lue" (mutta niitä ei voi heittää pois mm. siksi, että jotkut kirjat pääsevät takaisin armoihin kunhan aikaa kuluu. Tai sitten ne on saatu lahjaksi joltakin Tärkeältä Ihmiseltä. Tai ne ovat historiallisesti kutkuttavia, vaikkei niitä tulekaan luettua...)

Sitten on tietenkin Lempikirjahylly. Sen sisältö vaihtuu usein! On myös Uusien Hankintojen hylly, joka jossakin vaiheessa on niin sekalainen että siitä pitää yrittää siirrellä kirjoja jonnekin muualle...

Lempikirjahyllyssä on pysyvästi valikoima Jane Austenin kirjoja. vanha kunnon Jane-täti sopii paitsi rentoutumiseen, myös pohdiskeluun. Kun on ankea olo, kannattaa lukea valikoituja kohtia Janelta. Ajankuvaus on sinänsä loistavaa: miten ahtaisiin raameihin syntyivätkään ylemmän keskiluokan naiset, ja miten näköalattomia heistä useimmat olivatkaan? (Eivät tietenkään Jane-tädin parhaat hahmot.)

Sitten on inhottavia kirjoja, jotka eivät sovi kategorioihin. Esimerkiksi "Ruokaa, Amore!" jossa on kutkuttavia reseptejä mutta joka silti on romaani. Tai "Toscanan auringon alla" - joka on paitsi dokumentti muutosta Italiaan, myös reseptikokoelma. Tai Jorge Amadon "Kirjava Kissa ja Tytti Pääskynen" joka on muka lastenkirja, mutta minun mielestäni se on yksi kauneimmista rakkaustarinoista joita koskaan on kirjoitettu.

Lastenkirjoista huomattava osa on minun. Minun, ei lasten. Esimerkiksi Tiheikön väen kootut (Jill Barklem) tai Beatrix Potterin kootut. Kuten myös Pekka Töpöhännät, pokkari-Muumit ja joitakin poistolaareista löydettyjä Jenningsejä ja Etsiväkaksosia. Valitettavasti minulla ei ole yhtään Hans-Eric Hellbergin Dunder ja Brak -kirjaa. Jos jollakulla on, neuvottelisin mieluusti ostosta...

Minusta kirjahylly, joka on aakkosjärjestyksessä, on tylsä. Toki haluan että kirjaston kirjat on laitettu niin että etsivä löytää! mutta kotona...

Pakatessa tuli vastaan myös Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit. En tiennyt omistavani sitä. Kun ankarasti mietin, muistin että ostin sen kun se vastaani tupsahti, jonkun marketin pihalla oli kirpputoripöytiä... joskus. Se oli edelleen listalla kirjoista, joista pidän, ja jotka haluan omaan hyllyyni. Eli toisin sanoen - likeltä liippasi, etten ole hankkinut sitä kaksin kappalein.

Tämän kuullessaan Puoliso tietenkin vaati, että nyt kirjoistani tehdään tietokanta.

Olen useasti miettinyt, miksi haluan kerätä kirjoja. Käytänhän kirjastoa kuitenkin, miksi niitä on saatava omaan hyllyyn? Olen monesti yrittänyt vähentää kirjamäärää, lahjoittamalla ja myymällä kirjoja pois. Enää en yritä, sillä kaipaan niitä kuitenkin. Yksi syy on, että haluan lukea niitä uudelleen tai ainakin parhaita paloja.

Sisustusesineiksi näistä ei oikein ole: huomattava osa on pokkaripainoksina (halvalla nääs), kirjastojen poistomyynneistä (halvalla, ja kirjoja joita Ei Saa Enää Mistään) tai antikvariaateista (Mikä Löytö, Tän Mä Olen Aina Halunnu). Itse hyllytkään eivät ole kovin esteettiset - Lundiaa, joka kestää sata muuttoa, kirjojen painon, ja kissan kynnet.

Minulla on myös kirjoja, joita en ole koskaan "lukenut" läpi. Ne ovat hakuteoksia, katseluteoksia, tai kirjoja joita ei jaksa lukea loppuun. Niistä postaan joskus toiste.

Olemisen sietämätön keskeneräisyys

2006-04-27T22:21:00.000+02:00

En ole päivitellyt blogiani, koska olen odotellut että jokin asia tulisi valmiiksi ja voisin sanoa: "näin tämä meni, tässä näette lopputuloksen".

Mikään ei ole valmista.

10-vuotiaan lapsen ensi syksyn koulun valinta / kouluun valinta: kesken.
Keittiö: odotamme asennusta.
Muutto: pahvilaatikoita edelleen löydettävissä jokaisesta huoneesta.
neuleet: mikään ei ole valmistunut, enkä ole ostanut edes lisää lankaa (enkä kirjoja! mikä säästäväisyys!)

En ole tutustunut kehenkään pintaa syvemmältä. Meillä ei ole käynyt vieraita. En ole käynyt missään... Nyt voi tietenkin kysyä, miksi sitten kaikki on sekaisin jso kerran lusmuan kotona päivät pitkät?

Tänään: kello soi 6.45, herättelin jälkikasvua ja toistin herätysprosessin noin kolme kertaa. Katsoin että pukevat päälleen jotakin suht siistiä ja tungin voileipätarpeet naaman eteen. Huomasin, että koulu alkaa 2 minuutin päästä. Voileivät eväsrasioihin ja lapet mieron tiel- eikun koulutielle. Matka kesti noin kolme minuuttia. Saatoin vanhemman luokkaan, pyysin anteeksi myöhästymistä ja ojensin kassillisen suomalaisia koulukirjoja, joista oli eilen puhetta. Saatoin nuoremman luokkaansa, pyytelin anteeksi myöhästymistä ja lähdin kotiin. Opettajat hymyilivät kuin hyvinkasvatetut yleisönpalvelijat ainakin.

Join kupin kylmää kahvia, tuijotin hajamielisesti tietokonetta ja yritin ymmärtää mitä aamun sanomalehdessä lukee. (Suomenkielisessä...) En ole aamuihminen, näetsen! Puolison kello soi monta kertaa, kiva tuo torkkuherätys? Murinaa peiton alla. Koulun johtajatar soittaa ja selittää, että ehkä kannattaisi vielä harkita Elisabethenschulea, kun siellä on joku integraatioluokka; antoi puhelinnumeron ja puhui myös intensiivikurssista, saksan kielen siis.

Tsemppaan tunnin ennen kuin saan soitettua - mietin lauseita ja sanamuotoja ja sensellaista. Topakka täti ilmoittaa a) paheksuvansa, että lapseni on otettu tavalliselle luokalle ummikkoina b) epäilevänsä että lapsi pystyisi puolessa vuodessa oppimaan saksaa riittävästi koulunkäyntiin c) että jos lapseni integraatioluokalle tuon, niin heillä on sitten täysi valta päättää jatkokoulutuspaikka, ja minulla ei sitten ole mitään sanomista.

Huom: täällä 5-luokkalaiset eriytetään - yksi linja vie korkeakouluihin, toinen ammattikorkeatasolle ja kolmas amikseen. Noin hyvin karkeasti ottaen.

Puhisin ja tuhisin, yritin löytää netistä erilaisten koulujen kotisivuja - Hessenin koulusekamelskaan olen tutustunut jo aiemmin - ja kas, kello tuli 12.15 ja aika mennä koululle. Oli nääs konferenssi nuoremman lapsen opettajan kanssa. Käväisin samalla kansliassa ja jätin soittopyynnön johtajattarelle.

Sitten kotiin, pientä puuhailua (kuten "onko läksyjä?" "ei ole" "anna kun katson reppuun" "ei ole läksyjä" "mitäs tämä sitten on?") - ja isompi tulee koulusta.
Tehdään lounasta (keittiön vajaan varustuksen vuoksi: terveellistä ja maittavaa papupataa tölkistä) ja aloitetaan vanhemman läksyt. Kas, kun ei piltti osaa saksaa kovin paljon, niin pitää ensin luettaa tehtävät ääneen, sitten käännättää - ja tietenkin auttaa sanoissa joita ei tunne - ja lopulta auttaa kääntämään vastauksia jotenkin saksaksi. Koulunjohtaja soittaa, sovimme tapaamisen aamuksi. Puhun mieluummin kasvokkain tätä koulunvalintajuttua, puhelimessa on vaikeaa...

Matematiikan jälkeen (vedenkulutusta: miten paljon vettä kulutat päivittäin peseytymiseen, suihkussa käyntiin, vessan huuhteluun,... Miten voisit säästää vettä? Vesi on kallista!) täytyy pitää tauko.

Lähden Puolison kanssa Ikeaan. Tarvitsemme yhden kpl pöytälevyjä, muutaman varastohyllyn ja 4 kukkaruukkua. Aikaa menee, sillä Ikea on iso lato, anteeksi, talo.

Takaisin kotiin., Laitetaan ruokaa, syödään se, tiskataan vessan lavuaarissa. Tehdään saksanläksyt (aiheena kirja, jota koulussa luetaan - sattumoisin meillä on sama kirja myös suomeksi, joten luetaan niitä rinnakkain...) Tytti muotoilee lauseen joka on saksaksi melkein oikein, oikeinkirjoitusta en käy korjailemaan. Olen erityisen ylpeä siitä, että sivulauseen sanajärjestys meni oikein! Etsitään puuttuva sana sanakirjasta. Entä voisiko jotakin sanoa yksinkertaisemmin?

Läksyt tehty. Komennus iltapesulle ja sänkyyn. Kello on yhdeksän, kun piltit koisivat. Mitä sain aikaan tänään? Laitoin 20 kirjaa hyllyyn, pesin koneellisen pyykkiä enkä purkanut yhtään laatikkoa.

Taidan olla tehoton.

Väliaikaista

2006-04-18T21:40:00.000+02:00

Väliaikainen on tämä postaus, kunnes ehdin sulatella asiat paremmin. Muutin. Muuttokuorma tuli perässä. Seutuun, maahan ja naapureihin on tutustuttu hiljalleen. SIsko tuli 4 päiväksi kylään, kierrettiin jalat rakoilla... On syöty paikallisia safkoja, on törmätty suomalaisiin joka käänteessä, ja on ehditty akklimatisoitua niin että kitistään kylmää kevättä.
Kaikki on hyvin - tietenkään keittiö ei vielä ole tullut eikä kielenkäyttö vielä suju kuten haluaisin, tietenkin rahat ovat vähissä ja kaikkea sellaista, mutta ne ovat pikkujuttuja. Muuten kaikki on ihanaa.
Nyt teen yhden käännöksen, jonka ahneuksissani lupasin tehdä vaikken oikeastaan ehtisi. Bloggaan myöhemmin.

Jännityskertomus jatkuu, 2. osa

2006-03-31T16:14:00.000+02:00

Eilen siis otin kuvia kaapistani, mittasin sen, ja matkasin Helsinskiin, suureen itäiseen kaupunkiin. Asematunnelista löytyi valokuvaliike, jossa sain muistikortilta tulostutettua kuvan kaapista, 3 kpl. Harhailtuani pitkin Töölöötä puoli tuntia menin Kansallismuseoon kysymään että tiedättekö missä Museovirasto on, kun en löydä ja kartta jäi kotiin. Sain neuvot, ja kartankin. Museoihmiset on ihania.
Otin myös kuvia Helsingistä, etten unohtaisi miksi muutan pois SUomesta. Jalkakäytävillä vuorottelevat "nilkkaan asti sohjoa" -kasat ja "nilkkaan asti vettä" -kuopat. Myös hiekkakasoja ja jäätä löytyy kiitetttävästi. No, lopulta onnellinen jalankulkija saapuu märin kengin Museovirastoon.
Tiedättekö, sitä LUULISI että Museovirasto on jossakin hurmaavassa vanhassa talosessa. Ehei. Talon seinässä lukee isoin kirjaimin "sejase koulu toimi tässä talossa vuosina..." ja sittne lasioveen on hennosti präntätty pienin kirjaimin, lähes läpikuultavalla maalilla, että museovirasto. Nyin ovia aikani kunnes keksin oven sivussa soittokellon.
Siitä eteenpäin kaikki oli taas kivaa. Ystävällinen vahtimestari otti selvää, minne minun pitää mennä (ilmeisesti siellä ei ole totuttu asiakkaisiin jotka tulevat hakemaan maastavientilupaa. Kafkakosken ehdotus on siis maan tapa?) - kolmas kerros.
Jossa ystävällinen sielu antoi lomakkeen, ja vilkaisi kaapin kuvaa. Jaa, tämä onkin tällainen - kansanomainen. Ehkä sittenkin neljäs kerros on oikea paikka. Saatteli minut perille ja etsi oikean henkilön. Museoihmiset on ihania.
"Se oikea" katseli vieressä kun täytin lapun, em. kaksi museoihmistä vaihtoivat keskenään pari sanaa ja totesivat että kyllä oman tämmöisen saa viedä, tietnekin. Eikä luvasta mene edes maksua kun se on oma jne.
Minähän en ehdi odottaa, että lupa tulee postissa, kun kerran muutan jo maanantaina. Joten sain luvan tulla hakemaan lappusta huomenna. Museoihmiset on ihania.
Eilisen huominenhan on tänään, eikö niin? Tänään piti tehdä kaikkea muutakin. Onneksi Puoliso lupasi lähteä hakemaan ko. lappusta. Paitsi että 4. kerroksessa ei enää ollut ketään paikalla, koska kaikki ovat tänään jossakin muualla, eikä minun paperini ole edes vahtimestarilla. Kukaan ei tiedä mitään enkä saanut lappua. Museoihmiset ei olekaan ihania.
Päätimme siis, että menköön näin: ja jos sitten vastoin oletuksia joku alkaa syynätä kuormuria ja kitistä jotain, pyydämme kohteliaasti että Museovirastosta faksataan lupalappunen tulliin. Mitä muutakaan voimme?
Tarpeetonta kai sanoakaan, että esineen ikä ei ole tiedossa: se kenties ei ole edes 100 vuoden ikäinen, vaan vaikka 80-vuotias, jolloin koko lupaa ei tarvita.

Vanhaa roinaa

2006-03-30T08:46:00.000+02:00

Havahduin (tyylikkäästi 2 arkipäivää ennen muuttoa) siihen, että mummilta saatu vanha kaappi kenties tarvitsee Museoviraston vientiluvan. Ei se mitenkään merkillinen ole, mutta olisi perin tympeää jos joku yli-innokas tullimies tulkitsisi sen yli satavuotiaaksi jne jne.
No, pikainen soitto virastoon ja ystävällinen sielu kertoi että kai he sen ehtii myöntää, jos tänään käyn täyttämässä paperia. (Netistähän sellaisia EI voi tulostaa. Saati lähettää sähköisesti kera digitaalisessa muodossa olevain kuvain. Se olisi liian helppoa.)
Pilipalikamera on löytynyt (jotain hyötyä tästä pakkaamisestakin siis on?) - vaan kas, patterit ovat loppu.
Eikä meillä ole uusia pattereita.
Kaikki akut ovat lataamatta. En tiedä, missä laturi on, kenties - pakattu.
Onneksi naapurin tyttö on kotona ja lainaa minulle pattereita....
Seuraa kuvausta ja mittausta.
Ja nyt, kohti Helsinskiä. Jatkuu seuraavassa numerossa.

Sijaistoimintoja

2006-03-29T19:47:00.000+02:00

Tiedättekös, miltä tuntuu, kun olisi paljon tehtävää eikä millään haluaisi tehdä sitä? Kun pitäisi vaikka setviä papereita tai ottaa selvää hankalista asioista tms... Sellaisessa tilanteessa, toistuvasti, huomaan harrastavani esimerkiksi komeroiden siivousta. (Jota muuten en milloinkaan tee.) Aivan varmasti: jos joskus näette minut pyyhkimässä pölyjä kattolampusta, on minulla joku tärkeämpi työ tekemättä.
Nyt on kaikki "helpot" tavarat pakattu. Jäljellä on sekalaisia paperikasoja joista pitäisi etsiä papereita joille pitäisi tehdä jotakin. (Lähettää jonnekin ymv.) Kalenteri on hukassa.
Koska komeroita ei voi nyt siivota, ja muutenkin kaikki ärsyttää, olen viettänyt tuntikausia (oikeasti) selailemalla blogeja. Enimmäkseen neuleblogeja, koska uppoutumalla niihin voin hetkeksi samastua johonkuhun joka SAA AIKAAN jotain. TEKEE asioita. Ennen kaikkea, saa VALMIIKSI.
Ai että miksen sijaistoimintona vaikka virkkaa? Hehm katsokaas, kun... yritin kyllä. Havaitsin eilen illalla, että olen aloittanut 3 uutta työtä, jotka eivät etene. Ei kun 4. Sitä paitsi suurin osa langoista ja kankaista on pakattu.
Aloin virkata kesäkassia ystävälleni Lauralle. 20% valmiina. Hukkasin ruutupiirroksen jonka mukaan siihen tulee kissa.
Aloin kutoa Suskulle pantaa, eli korvia lämmittävää keväistä piponkorviketta. Viikon päästä olemme saksassa, jossa on 14 astetta lämmintä. Motivaatio lopahti.
Aloin neuloa tummanvihreästä mohairista huivia, mutta lanka on liian tummaa, eikä sovi kenellekään. Äh.
Aloin virkata kokeeksi niitä solmuja, joita joka toisessa neuleblogissa on tällä viikolla kokeiltu. juu, hauskaahan se. Paitsi että siihenkin kyllästyy nopeasti.

Kävin tänään lääkärissä, sain 2 antibioottia. Tappaa talossa ja puutarhassa... Ehkä tämä tästä. Olen kyllä HYVIN iloinen, että sain lopettaa työt jo pari viikkoa sitten. Jos tässä kaaoksen, taudin ja stressin keskellä vielä yrittäisi tehdä töitä, ei tulisi kyllä mitään mistään. Nyt olen sentään saanut jotain aikaan, kun olen voinut tehdä omaan tahtiini ja huilia välillä.

Terapiaa

2006-03-19T08:59:00.000+01:00

Kun tuntuu siltä, että ikinä ei saa kaikkea muuttoon liittyvää hoidettua kunnolla saati ajoissa; kun maailma on epäoikeudenmukainen, väkivaltainen ja paha paikka; kun talvi vain jatkuu; kaivaudun pehmoisten lankakerien keskelle ja aloitan uuden työn. Aivan: en tee valmiiksi vanjoha, nehän olisivat tylsiä... uuden aloittamisessa on aina selittämätöntä viehätystä.
Toim.huom: tämä pipo tuli jopa ommeltua kasaan. Sitä on käytetty muutaman kerran. Novita Nalle-lanka teki taas saman tempun kuin ennenkin - löpsähti ja venyi muodottomaksi. Yh.
Viime aikoina on tullut aloitettua kolmionmallinen pitsihuivi: lanka alpakkaa, malli omasta päästä. Se lähtee lahjaksi jos saan sen ajoissa valmiiksi. Aloitin - ja tein jopa valmiiksi! - 3 rannekkeet. (No ok - yksissä roikkuu vielä kasa päättelemättömiä langanpätkiä.) Tomin alpakkasormikkaat ovat edelleen melkein-valmiit - puuttuu noin tunnin työ...

Keltainen pipo: kesken.

Olen kyllä jo alkanut suunnitella tätä siitä vihreästä alpakasta, jota minulla on luullakseni tarpeeksi. Luullakseni ohje ei ikuisesti ole tuon linkin takana saatavissa, mutta hakukone varmasit löytää kuvan hakusanoilla (Interweave Knits) Sunrise Circle Jacket.

Kun Mika käy meillä, leivotaan jotain hyvää. Mitenköhän saisin sen raahattua Saksaan myös? Eihän sillä ole edes passia... Pitäisi ehkä hankkia sille joku vaimoke, joka sitten toisi sen meille Frankfurtiin. Sinkkunaiset huom! Tarjolla leivontataitoinen, puutöitä harrastava koodiapina, tiedustelut tämän blogin kautta.

Auto myydään pois

2006-03-16T09:06:00.000+01:00

Meillä on auto. Sellainen missä voi kuljettaa Puolison työromppeita, tai lapsia mummolaan, tai ruokaa kaupasta... Sellainen, mitä on huollettu säännöllisesti. Kun ostimme sen, tilasimme myös mittojen mukaan Wällyltä penkinpäälliset, että auto pysyisi siistinä. No, ne ovatkin niin korkelaatuiset, että ovat edelleen kuin uudet. Näyttää siis siistiltä sisäpuolelta.
Ulkopuolta ehostettiin - vaihdatettiin siis tuulilasi, jossa oli kiven iskemä särö. Käytettiin moottoripesussa. Ja nyt siitä pitäisi luopua, koska on älytöntä viedä autoa täältä Saksaan.

Tämän linkin takana lienee ilmoitus, ellen nyt kämmännyt...

Periaatteessa olen sitä mieltä, että auto kuin auto, pääasia että se kulkee. Pitää kuitenkin myöntää, että on sillä eroa, voiko autoon luottaa (ettei ensi kuussa pamahda satojen eurojen yllätys kun joku osa hajoaa), tai onko auto siisti ja puhdas myös sisältä (etteivät vaatteet ala haista tupakalta tai Wunderbaumilta). Tämä auto on kiihtynyt kiihkeästi moottoritielle hurautettaessa, se on sulkenut syliinsä uskomattoman määrän tavaraa, matkanteko on ollut suht tärinätöntä ja melko hiljaistakin. Ollakseen auto, se on ollut melko mukava kapine. Tietenkin haluaisin biokaasu-hybridi-auton, mutta kun ei siihen ihan varallisuus riitä, niin tämä on ollut hyvä kompromissi.

Edessä on uuden hankinta. Pitäisi ostaa farmari, joka kiihtyy herkästi jne. - selittää Puoliso. Pitää saada mahdollisimman vähän saastuttava, sanon minä. Sen pitää olla punainen, sanovat lapset. Ja kaiken kuorrutuksena hinta - ei siihen nyt järjettömiä summia laiteta...

Muuttomuistio, osa 1

2006-03-14T16:28:00.000+01:00

Muistan selvästi, että jossakin vaiheessa tammikuun alussa suunnittelin kirjoittavani muistiin kaiken, mitä piti hoitaa muuttoa ennen - ja miten se sujui.
Ei ole tullut kirjoitettua, sillä asiat liukuvat limittäin ja törmäävät yhteen ja harva asia on nyt tilassa "hoidettu". Listaanpa kuitenkin muutamia juttuja, joista ehkä on iloa Saksaan muuttavalle. Tietenkin asiat olisi VOINUT tehdä toisinkin! Tämä oli meidän tapamme.

1) Uusi asunto
a) etsi sopivia asuntoja netitse. www.immobilienscout24.de on suurin ja käytetyin sivusto. Hae sekä myytäviä että vuokrattavia, jotta saat käsityksen hintatasosta. Tee erilaisia hakuja hinnan, pinta-alan jne. mukaan. Rivitalot saattavat olla "talot"-osiossa, joten hae sekä asuntoja (Wohnung) että taloja (Haus).
b) päätä, paljonko voit käyttää asumiseen kuukaudessa. Vuokran lisäksi tulevat NK= Nebenkosten = sivukulut: jätehuollosta lämmityslaskuun. Joskus ne on luettu mukaan vuokraan, tällöin siinä lukee "Warmmiete". Summa vaihtelee suuresti mm. sen mukaan, onko kyseessä pieni talo (esim. 6 asuntoa), iso kerrostalo, tai rivitalo.
c) Vertaa, montako neliötä saat sopivalla rahalla ja millaisilta alueilta. Haluatko asua kaupungissa vai maalaiskylässä? Tarvitsetko sujuvaa joukkoliikennettä vai käytätkö joka tapauksessa autoa? Lähetä lisäkyselyitä kiinnostavista asunnoista, pyydä lisäkuvia ja pohjapiirroksia.
d) Joukkoliikenteestä löytyy tietoa myös netissä, mutta kaupunginosista on vaikea saada puolueetonta tietoa. Poliisiraportteja voi löytyä ja niistä voi päätellä jotakin. Saksassa pätee sama sääntö kuin muuallakin - hintataso kertoo myös statuksesta. Kysele niiltä, jotka asuvat ko. seudulla. Muita suomalaisia löytyy esim. foorumilta http://suomalaiset.de - muitakin foorumeita toki on.
e) kun olet haarukoinut alueen / alueet, joilta asuntoa etsit, lähetä lisätiedusteluja kaikista niistä asunnoista, jotka tuntuvat mahdollisilta. Ellei sähköpostiin vastata viikossa, lähetä faksi tai soita. Kokemustemme perusteella saksalaiset rakastavat faksia... Päätä, milloin voit matkustaa katsomaan asuntoja. Ellet voi tehdä niin, varaudu asumaan hotellissa useita viikkoja. Varaa matkalle mukaan käteistä välityspalkkion, takuuvuokran yms. varalta. Avaa matkallasi saman tien pankkitili. Eri pankeilla on eri käytäntöjä - jos jossakin pankissa ei osata avata ulkomaalaiselle tiliä ilman todistusta saksalaisesta osoitteesta, niin toisessa kyllä osataan. Ellet rehaa mukanasi käteistä, rahan siirto maasta toiseen voi viedä joko pari minuuttia tai viikon. Murphyn laki pätee tässäkin... Hanki virkatodistus apostillen kera (maistraatista), jossakin vaiheessa saatat tarvita sitä. Välittäjä / vuokranantaja saattaa haluta nähdä myös verotustodistuksesi tai muun todistuksen tulotasostasi. Palkkaliuska kelpaa ehkä myös.
f) Keittiö. Useissa asunnoissa keittiön kaapit, koneet, tiskipöytä jne. eivät kuulu asuntoon. Edellinen vuokralainen voi tarjota omiaan sinulle ostettavaksi. Käytä harkintaa - ulkomaalaiselta saatetaan pyytää koomisia summia! Tarjoa itse sopivaksi katsomasi summa. Vaivaa ja aikaa se tietenkin säästää, ja ajallakin on hintansa.
Isot kaupat kuten http://www.mann-mobilia.de/ tarjoavat keittiöpaketteja halvimmillaan parilla tonnilla, mutta hinnoissa taivas on kattona. Esimerkkinä meidän melko pieni keittiömme tuli maksamaan yli 5000 euroa. Jos kauppiaan laskema tarjous on mielestäsi kohtuuton, kiitä ja kävele ulos. Kauppoja riittää. Ota kuitenkin huomioon myös se, että kaikki eivät automaattisesti laske asennuspalvelua mukaan hintaan. Jos aiot itse asentaa kyökkisi, laske hintaan myös työkalujen hankinta, putkimiehen ja sähkömiehen veloitus, ja oma aikasi.
Toimitusaika on tyypillisesti 2-3kk.
g) Kun asunto luovutetaan, käy yhdessä vuokraajan kanssa läpi huolella koko asunto. Valokuvaa mahdolliset vauriot, jotta et joudu niitä myöhemmin itse korjauttamaan. Ellet osaa saksaa, käytä kielenkääntäjää apuna - meidän vuokrasopimuksemme on 7-sivuinen ja hyvin yksityiskohtainen. Kääntäjä veloittaa muutaman kympin, suhteessa muihin kuluihin summa on ihan mitätön.
h) Puutteellisellakin kielitaidolla pärjää, jos asenne on kohdallaan. Saksalainen saattaa puhua englantia, tai sitten ei. Meidän kokemuksemme mukaan hymyily auttaa jo pitkälle. "Anteeksi, voitteko puhua hitaammin, puhun niin huonosti/vähän saksaa" tuottaa yleensä vastaukseksi "tehän puhutte erinomaista saksaa!" - ja sitten käydään itse asia läpi niin että kaikki ymmärtävät... Kieltäytyäkin voi kohteliaasti, esim. jos tehty tarjous on liian kallis tai esitelty asunto ei miellytä.

2) Muutto
Jos tavaraa lähtee mukaan vain pari laatikkoa, esim. au-pair-vuodeksi, ne voi lähettää vaikka junarahtina tai jonkun kuljetusfirman kautta. Posti ei ole halvin. Jos muutetaan "oikeasti", kannattaa satsata muuttofirmaan. Ensinnäkin, säästät paljon aikaa kun ei tarvitse itse hankkia pakkausmateriaaleja, kuljetusvälinettä, vakuutuksia jne. Toisekseen, tekemällä kaiken itse et välttämättä edes säästä mitään. Kolmanneksi - mistä saisit kantoapua siellä toisessa päässä? Ota yhteyttä niin moneen muuttofirmaan kuin keksit, ja pyydä tarjous. Valitse 2-3 edullisinta, ja hio tarjousta. Jos suinkin mahdollista, etsi muuttokumppani joka on matkalla joko samaan suuntaan tai takaisinpäin. Me löysimme em. foorumilta vastakkaiseen suuntaan tulevan perheen, ja saimme hyvin edullisen yhteistarjouksen Grundellilta http://www.grundell.com/pages/muuttopalv.html - vielä ei ole muutettu, mutta tähän mennessä palvelu on ollut loistavaa.
Heitä pois / lahjoita toisille kaikki sellainen, mitä et oikeasti kaipaa. Älä pakkaa muuttolaatikoihin rumaa kukkavaasia, jota et ikinä käytä, tai vaatteita joista laihduit/lihoit ulos vuosia sitten. Jos aiot tulla takaisin, vuokraa vaikka minivarasto - älä kiusaa sukulaisia lastaamalla heidän autotallinsa täyteen sinun tavaroitasi seuraavien 3 vuoden ajaksi.
Pakkaa mukaan myös jotakin turhaa, mutta rakasta. Kulttuurishokki tulee kuitenkin jossakin vaiheessa, ja silloin saattaa olla lohtua vaikka Raumlaissi jaarituksi -kirjasta tai mummon rippikuvasta.
Loppukaneetti: tässä hössöttäessäni olen kadottanut pokkarikamerani jonnekin tavaroiden sekaan. Kuvia laatikkoh... laatikkolabyrintistamme tulee jossakin vaiheessa.

mennään bussilla - taas

2006-03-06T20:58:00.000+01:00

Tänään odottelin bussia jonka piti ehkä tulla lakost ahuolimatta... No ei se tullut. Seuraava tuli, mutta se oli melkein täynnä ja pysäkillä 32 ihmistä (laskin.) Kolmanteen bussiin jo pääsin. Siinä vaiheessa olin ollut työmatkalla 50 minuuttia, ja edennyt kävellen 1,5 km. Kylmä oli.

Kotimatka meni suunnilleen samaa rataa.

Iltapäivällä uudelleen toiseen paikkaan, ja perillä kollega huomautti että housuiss aon "jotakin"... Ah. Purukumia. Villakankaisissa tummansinisissä housuissani on polvitaipeen molemmin puolin liiskiintynyttä purukumia. Se niistä siisteistä työhousuista sitten.

Jos joku kuvittelee tietävänsä, millä villasta saa kankaaseen hyvin hieroutuneen purukumin pois, vinkkejä vastaanotetaan. Tosin en ole koskaan harrastanut tahranpoistoa enkä usko että nytkään ryhdyn siihen - mutta vinkit voivat olla hauskoja. Ja kiitos sille pikku vitsiniekalle, joka on liimannut xylitoljenkkinsä busisn istuimen reunaan.

10 kirjalaatikkoa on pakattu.

Päivän versio

2006-03-03T08:41:00.000+01:00

Päivän versio tapahtuneesta: "kyllä me ilmoitimme asiakkaalle, mutta hän ei huomannut viestiä". Mää taas peruutin loput työni, mää tätä säätämistä jaksa.

Heti aamulla tuli lisää laatikoita. Viikonloppuna ehkä jaksaa pakkailla. Mika tulee kylään, leivotaan. Sunnuntaina asunnon näyttö.

Kaksi kotia

2006-03-02T19:18:00.000+01:00

Nyt on sitten kaksi kotia. Frankfurtissa vierähti toista viikkoa kumman kiireisesti. Ei sillä, eihän kodissamme siellä ollut kuin seinät kun menimme - mutta äkkiäkös sinne roudattiin välttämättömimmät: ilmapatja, minijääkaappi, kahvinkeitin, pari mukia, muutama kassillinen mehuja ja skumppaa ja olutta ja mineraalivettä... Ja kas, kotihan se.
Viikossa ehdittiin ensinnäkin tilata keittiö. Maksoi viitisen tonnia, tai oikeastaan hiukan yli. Hoidimme koko homman saksaksi, ja olimme hyvin ylpeitä itsestämme... No ok: minä olin ylpeä. Myyjähenkilö taisi olla lähinnä huvittunut. Toimitusaika kuitenkin on vähintään 2 kuukautta, ja meidän muuttomme on siinä puolivälissä odotusaikaa. Suomesta tulee muuttokuormassa mikrouuni, ostimme halvan jääkaapin (jota jatkossa käytetään askarteluhuoneen jääkaappina - siellä voi säilyttää liimoja, ihovoiteita, ja ties mitä) ja päätimme syödä valmisruokia ymv. Tosin Tomi jo katseli sillä silmällä pieniä "irto"keittolevyjäkin...

Tavattiin veroneuvoja. Elintärkeä tuttavuus maassa, jossa Suurta Verouudistusta ei ole tehty miesmuistiin. Porsaanreikiä on tukittu yksi kerrallaan, ja lainsäädäntö on vähintäänkin outo näin suomalaisen kannalta. Etenkin kielipuolena on helpottavaa löytää suomenkielinen neuvoja! Suos.läm. Mukava ihminen sitä paitsi. Selvisi esimerkiksi, että yhteisverotuksen ansiosta enemmän ansaitseva puoliso maksanee veroa 12%. Sairaskassaan taas maksanemme tonnin luokkaa kuussa. Suomessa kun ne kulut on upotettu verotukseen, ei tule ajatelleeksi, miksi niitä veroja maksetaan...olen kuullut.

Käytiin katsastamassa toimistohotellia, jonne puolison työpiste EHKÄ sijoitetaan. Hyvältä näytti. Tutkittiin ja kokeiltiin julkista liikennettä. Hyvin toimii, ja tiheästi. Hintakin on halvempi kuin täällä. Ajeltiin vuokratulla tila-autolla sinne ja tänne. Liikenne on sujuvaa. Navigaattori ilmoitti, jos jossakin oli jonoa - tosin emme mitään Helsingin ruuhkan tapaista löytäneet.

Tapasimme Tomin kavereita, joimme omenaviiniä ja olutta, söimme perinneruokaa (=sikaa eri muodoissa). Talsimme öisiä katuja. Ei tullut mörköjä vastaan. Käytimme takseja. Ne menivät lyhintä reittiä, eikä veloitus ollut kohtuuton. Kävimme iltakävelyillä. testasimme pieniä ja suuria ruokakauppoja. Ruoka on halvempaa kuin Suomessa.

Lämmitimme kylmillään seissyttä asuntoa. Kaasumittari raksutti yötä päivää. Säädimme vipstaakeja, termostaatteja ja mittareita. Lämpeni vahingossa +27 asteeseen. Saimme tasaantumaan. Viikon lämpölaskuksi kertyi 130 euroa...

Ostimme sohvan. Ihanan, punaisen, pyöreän, kaksiosaisen, jossa on paljon tyynyjä.

Ajattelimme, että kissat varmaan teroittavat kyntensä siihen. Panikointia. Ostimme hienon, ison kissanpuun, jossa sopii kiipeillä ja raapia. Sekä erillisen raapimalaudan, joka kiinnitetään...jonnekin. Ja kissanvessan, -ruokaa, -ruokakuppeja. Mehän lennämme sinne kisosjen kera pari päivää ennen kuin muuttorekka tulee.

Ostimme kavereille tarpeettomaksi jääneen punaisen pöydän. Aloin vitsailla, että Puolisolla on punainen kausi. Seuraavaksi Puoliso valitsi punaisen kynnysmaton ja punaisen pyyhkeen. Värjäsin tukkani tulipunaiseksi.

Tilasimme kotiin netin ja lankapuhelimen. Tätä oli yritetty sähköpostitse useita kertoja, ilman vastausta. Tosin vastaus tuli sen jälkeen, kun olimme jo tehneet sopimuksen... Kytkevät kuulemma viikossa.

Ehdimme myös viettää päivän autoillen Reinin vartta Koblenziin, sieltä vuorten yli takaisin. Oli lunta. Yäk. Toisena päivänä huristeltiin Hanaun ja Bad Homburgin kautta. Jälkimmäisessä käytiin katsastamassa parinsadan vuoden ikäiset libanoninseetrit linnan edustalla. Olivat...isoja. Uskomattoman isoja. (Pitäisi etsiä kuvat jostakin ja liimata tähän.)

Iso osa ajasta meni ihan siihen, että ensin etsittiin missä olisi joku kauppa mistä saa jotakin (palovaroittimia, tietokonepelejä lapsille, jalkalamppuja, jukurttia,..) ja sitten, miten sinne kauppaan pääsee - tai miten sieltä ajetaan pois eksymättä Eschborniin. Navigaattori halusi aina ajaa keskustan läpi.

Sitten Puoliso osti digi-TV-kortin läppäriinsä, joten vietimme leppoisia koti-iltoja siivoten ja naureskellen saksalaiselle laskiaisriehunnalle. Usealta kanavalta tuli peräkkäisinä iltoina erilaisia karnevaaliohjelmia - konsertteja, hupailuja, jne.

Päätän raporttini täältä tällä erää tähän, sillä olen ollut kotiinpaluusta asti sairaslomalla ja minua väsyttää. Toivoakseni ensi kerralla saan jo kuviakin tähän.

Viikko poissa

2006-02-17T21:36:00.000+01:00

Huomenaamulla lennähdämme, Puoliso ja minä, Frankfurtiin viikoksi. Olkaahan kiltisti.

Kafkakoski myös!

Pahvilaatikoita

2006-02-13T22:21:00.000+01:00

Nyt on koe-erä eli 30 laatikkoa. testasin heti pienimmän koon - siihen mahtuu noin 140cm kirjoja, romaanikokoa. Isokokoiset pitää tyypata huomenna... Laskutehtävä: jos kirjoja on noin 30 hyllymetriä, montako laatikkoa tarvitaan? Ei, vastaus ei ole "23". Kirjojen lisäksi putkahtelee esiin mappeja (joissa on papereita joita ei osata heittää pois), lehtikoteloita (joissa on papereita, joita ei osaa heittää pois), lehtivuosikertoja (katso edell. sulut), sekä ne kirjat joita löytyy vaatekaapista, sängyn alta, olohuoneesta, pakastimen takaa, pyykkikorista, kasseista ja ties mistä.

Sitä paitsi muuttoon on vielä lähes kaksi kk, saattaahan talouteen tulla lisää kirjoja.

Isoin laatikkokoko ei riitä ihmisen pakkaamiseen. Puoliso kömpi sinne, mutta ei mahtunut kokonaan.

Keskikoko on vielä testaamatta, mahdollisesti kissat tekevät sille jotakin ensi yönä.

Paljonko on tavaraa?

2006-02-09T19:58:00.000+01:00

Pyynnöstäni kävi muuttofirman setä tänään arvioimassa, paljonko meillä tätä muuttokuormaa on. Ei litroissa tai kiloissa, vaan kuutioina. Kuulemma 25, kun kerran sohvavanhus ei lähde mukaan ja huonekalutkin suurelta osin hajotetaan lautakasoiksi. Hieman aprikoin tuota kirjojen kohtaloa, mutta kirjat vain pakataan pahvilaatikoihin (toki pienempiin kuin muu roju) ja sedät kantaa.
Sinänsä viehko olo, kun tavaraa ei ole mahdottoman paljon (vertailun vuoksi: toinen perhe muuttaa 40 kuutiota) - mutta tämä puhdistunut, henkistynyt tyhjän tilan aiheuttama tunne kyllä karisee aikanaan. Aiomme ostaa sohvan ja ehkä vierassängyn, uuden ruokapöydän ja tuoleja, ja...
Olisi kyllä mukava kokeilla asumista tatamilla yhden pöydän, parin tyynyn ja kaapin kanssa. Onko se sitten inspiroivampi ympäristö kuin huonekaluin täytetty koto?
Tilasin tänään pari kirjaa - mm. suuren toivelaulukirjan numero jotakin. Pitäähän sitä voida rallatella suomipoppia naapureitten iloksi.

Näytetty on

2006-02-05T18:35:00.000+01:00

Asuntoa on esitelty ensimmäisille. Nyt sitten vain jänskättää, tuleeko joltakin ihan ostotarjouskin.

Oikeastaan esitteleminen olisi kivaa, jos vain tietäisi, mitä ihmiset haluavat kuulla. Haluavatko ne kenties keskustella alueesta? Naapureista? Hinnasta? Ehkä niitä kiinnostaa pihan kasvillisuus? Tai jospa ne eivät olekaan aikeissa ostaa tätä, kunhan kulkivat ohi ja tulivat uteliaina katsomaan?

Kun viimeksi kävin katsomassa asuntoja, yritin katsella onko ympäristö siisti, ja haistelin kasvaako kellarissa homeviljelmä. Yhdessä asunnossa poltettiin sisällä, ja kun ajattelin odotettavissa olevaa maalausurakkaa (katot myös) lakkasi se asunto kiinnostamasta heti. Velvollisuudentuntoisesti käveleskelin silti koko asunnon läpi. Ehkä meillä joku näki sängyn päällä kissat, ja päätti samoin?

Kissat muuten nukkuivat päättäväisesti vaikka täällä kävi viitisentoista ihmistä niitä tuijottamassa. Niiden niskasta loisti asenne "Palatkaa asiaan siestan jälkeen, kiitos!"

Myytävänä: koti

2006-02-01T22:37:00.000+01:00

Yhyy, nyt se myydään pois! Meidän ihana kotimme. http://www.oikotie.fi/cache?exit=show_apt&id=1098860 kertoo oleellisen...

Minun aulanikaan ei ole ikinä ennen ollut näin ... siisti. OK: ei se kovin siisti edelleenkään ole mutta MINUN mittapuullani oikein - siisti.

kuvittamaton postaus

2006-02-01T07:55:00.000+01:00

Edelleenkään en laita tänne kuvia, sillä olen ihan ryytynyt pokkarikameraani ja uutta ei tipu vielä vähään aikaan. Joudutte siis kärsimään pelkästä tekstistä (onko se sitten isompi paha muka?) - kuvia tulee joskus. Ehkä.

Pari päivää sitten askartelimme Puolison kanssa vastuuvakuutuksen itsellemme. Se on pakollinen (vuokrasopimuksessa mainitaan) - joitakin kymppejä vuodessa. Korvaa toisille aiheutuneet vahingot 50 miljoonaan euroon asti. Hmph. En ole koskaan uneksinutkaan tekeväni niin kallista tuhoa!

Eilen yritin tilata sähköä, kaasua ja vettä tulevaan kotiimme. Kas, tämä kun on syytä tehdä 2 viikkoa ennen aiottua käyttöpäivää. Mainova tarjoaa asiallisesti nettilomaketta moisen tilauksen tekoon. Uusille käyttäjille on tarjolla jopa opetusvideo nettilomakkeen täytöstä. Ikävä vain, että tilatessa pitää tietää mittarilukemat.
En voi lukea mittareita täältä käsin.
Tietenkin joku saattaisi ihmetellä, että jos edell. asukas muuttaa pois vaikka 14. päivä ja seuraava sisään 15. päivä, mutta mittarilukemat ilmoitetaan 2 viikkoa etukäteen, kuka maksaa laskut 1. - 14. päivä... mutta tässä tapauksessa asunto on tyhjillään tuon ajan.

Tänään vuorossa on mysteerio "saanko tilattua inttternetin kotiimme". Luvassa on huomattavaa huononnusta nykytilanteeseen, ilmeisesti siellä ei luoteta tiedon valtateihin vaan tarvotaan pitkin kinttupolkuja. Voih. Pitääkö tässä opetella ihan menemään ulos talosta?

Asunto on

2006-01-26T23:37:00.000+01:00

asunto on vuokrattu. Hurraa. Yksi murhe vähemmän. Muutto huhtikuussa.

Helmikuussa meidän PITI olla kahdenkeskisellä lomalla ja kierrellä saksaa. Nyt me sen kiertelyn sijaan kiertelemme keittiökauppoja ja tilaamme keittiön... Asunto luovutetaan tuolloin, joten säästämmepä hotellikulut. Yövymme uuden kotimme lattialla... Hmm. Voisikohan sen viikon aikana käydä saksalaisessa lankakaupassa? Eikö kodin sisustaminen aloiteta raahaamalla sinne kirjoja ja lankaa?

Nykyinen asunto on myynnissä. Tarjouksia saa jättää. Myynti-ilmo tullee lähipäivinä nettiin, laskekaa säästöpossunne sisältö valmiiksi... 98+26,5 neliötä Vantaan Kartanonkoskella. Rivitalo, ullakon saa rakentaa asuintilaksi. Aarin verran pihaa ja lautaterassi. 230 000e + lo. 80 000e. Halpaa kuin makkara. Vapautuu pääsiäisenä.

Kielikylpyä

2006-01-03T11:48:00.000+01:00

Olen lukenut saksaa koulussa 5 vuotta - silloin esihistoriallisina aikoina. Sen jälkeen olen pitänyt taitoa yllä vain lukemalla satunnaisesti saksankielisiä lehtiä. Puoliso on itseopiskelemalla saavuttanut jonkinlaisen taidon. Esikoinen on lukenut A2-saksaa puoli vuotta, ja kuopus ei ollenkaan.

Näillä eväillä ei pärjätä, joten- tars tehrä jottai. Me aikuiset olemme huvitelleet hankkimalla saksankielistä musiikkia (Rammstein ei ole ainoa - schlagereitakin on hauska kuunnella) ja elokuvia. Televisiostahan tulee aina joskus saksalaisia dekkareita, mutta en minä jaksa seurata minä viikonpäivänä ja mihin aikaan pitäisi avata telkku. Puoliso lukee englanninkielisen lennokkilehden sijaan saksankielistä. Esikoinen pänttää saksankirjaansa (uskokaa pois, ihan omasta halustaan) - vaan miten auttaisimme kuopusta?

Lasten kielenoppimista on tutkittu. Olen haastatellut sähköpostitse niitä, joilla kokemusta on. Yleinen toteamus on, että tuossa iässä lapset saavuttavat (koulunkäyntiin riittävän) kieliltaidon puolessa vuodessa. Tietenkin siihen tarvitaan kavereita (=koulu läheltä kotia, harrastukset, kavereiden asuminen lähellä...) Jotkut suomalaiset laittavat lapsensa kansainväliseen kouluun. Niiden opetuskieli on englanti - tai englanti ja saksa. Ehkä se on perusteltua, jos aiotaan muuttaa muutaman vuoden päästä johonkin muuhun maahan taas, mutta muuten en näe siinä mitään järkeä.

Minä olen siis ensimmäisen puoli vuotta kotiäitinä, jotta voin auttaa koulunkäynnissä tarpeeksi intensiivisesti. Se puoli vuotta rahoitetaan säästöillämme - ei tässä niin rikkaita olla, että noin vain voisin elellä koroilla. Sen puolen vuoden jälkeenkin pitää budjetoida jonkun verran aikaa viikoittain siihen, että opetan lapsilleni suomen kieltä, kirjallisuutta ja (kulttuuri)historiaa.

Jotkut saattavat oppia kielen niin, että sukeltavat vieraskieliseen ympäristöön kylmiltään. Itse en luottaisi siihen. Toivon, että kun sitä valmistellaan (=opetellaan kevään aikana joitakin perusasioita), tuetaan (=autan läksyissä päivittäin, vien lapset harrastamaan eli tapaamaan muita ikäisiään) ja seurataan (=hankitaan lisäapua jos ei ala sujua) niin päästään hyvään tulokseen. On noita sentään tituleerattu kielellisesti lahjakkaiksi (mitä ikinä se tarkoittaakaan)... ja heidän äitinsäkin on sentään lukenut suomen kieltä graduvaiheeseen asti. (hah. ei se G ole läheskään ainoa, mikä vielä puuttuu.)

Katselin lankoja tänään marketissa, mutta ei siellä ollut ns. mitään... Tämän luokan stressi tarvitsee vähintäänkin alpakkaa, mieluiten silkkilankaa. Jospa tilille tipahtaa lähiaikoina ylimääräinen satanen, käytän sen Menitassa.

Mä mistä alkaisin...

2006-01-02T16:54:00.000+01:00

Kun muuttaa, pitää muuttaa jonneKIN. Eli uusi koti pitää saada. Koteja voi lähinnä vuokrata tai ostaa. Ahne kapitalistisikaporvari tietenkin laskee, että jos vuokran sijasta maksaa yhtiövastiketta ja lainanlyhennyksiä ja -korkoja, säästää samalla itselleen pikkuisen. Vuokralla asujalle taas ei kerry mitään. Siitä huolimatta aioimme ensin vuokrata asunnon, katsella sopivaa ja vasta myöhemmin ostaa oman.

Varsin pian selvisi, että jos aikoo Saksassa vuokrata asunnon, on syytä olla varakas. Samat kujeet kuin täälläkin, eli pitää maksaa takuuvuokraa, välityspalkkiota (jopa 2kk vuokran edestä) - mutta sen lisäksi tavalliseen saksalaiseen asuntoon eivät keittiön kalusteet (kaapit, hella, tiskipöytä jne.) kuulu ollenkaan. Myös laminaattilattia, komerot ja kaikki valaisimet saattavat lähteä edellisen vuokralaisen matkassa pois. Kun taas muutat itse pois, omistaja syynää säälittä kaikki nurkat. Poislähtijän kuuluu esim. maalata/tapetoida seinät uudelleen. Ellei jälki miellytä, voidaan em. takuuvuokra pitää korjauskustannuksia varten...
Näinpä puolen vuoden vuokra-asuminen ei siis innostanut meitä. Osa asunnoista kuitenkin myydään/vuokrataan keittiökalusteineen päivineen, ja mitä sitten tekisimme ostamillemme kaapeille...
Miten etsitään asuntoa, kun asutaan toisessa maassa? Onneksi on internet. Toistaiseksi viihdyttävin (ja opettavaisin!) sivusto on ollut www.immobilienscout24.de - sitä selatessa on vierähtänyt tunti jos toinenkin. Alkaa hahmottua, millaiseen meillä voisi olla varaa. Seuraavaksi ihmettelemmekin, miten sen saa hankittua? Jos vaikka saammekin myytyä tämän asunnon ensi viikolla, maksaako joku kauppahinnan heti (vaikka pääsee muuttamaan kesäkuun alussa vasta)? Voimmeko saada saksalaisesta pankista 100% lainaa asuntoon? ja välityspalkkio siellä näyttää olevan tyypillisesti 5,8% eli yli kymppitonnin menee reilusti... (En yleensä tee vertailuja markka-aikaan, mutta mistä ihmeen hyvästä välittäjä saa esim. 70 000 markkaa, jos ilmoittaa vain internetissä ja käy kerran esittelemässä asuntoa ostajalle? No, tämä oli sivuhuomautus. Unohtakaa.)
Yhtaikaa siis pitäisi pitää kahta asuntoa jonkun aikaa, se on selvää. Pitäisi myös kilpailuttaa saksalaisia pankkeja asuntolainan saamiseksi? Frankfurtissa on 400 pankkia... Osa on suuntautunut varmaankin yksityisasiakkaisiin, millä ne seulotaan? Jotkut kuuluvat jonkinlaiseen konsortioon jolla on yhteiskäytössä pankkiautomaatteja (ja niitä pitää käyttää, olen kuullut että siellä ei voi maksaa "joka paikassa" pankkikortilla kuten täällä).
Rajansa silläkin, miten paljon aikaa, vaivaa ja hermoja käytetään täältä käsin - valitsemme pankin tuttavien suositusten perusteella. Ei auta kuin toivoa, että lainaehdot ja -korot osuvat kohdalleen.
Pieniä reunaehtoja meillä on, mitä asuntoon tulee:
tilaa tarvitaan niin, että lapset saavat omat huoneet - Tomille työhuone - minulle työtila esim. makuuhuoneesta.
Oikein kiva olisi, jos saisimme 2-kerroksisen asunnon.
Alueen pitää olla suht rauhallinen (ei slummia kiitos)
- luontoa kävelymatkan päässä (iso puisto tai kaupunginmetsä tms)
- julkisilla pitää päästä puolessa tunnissa keskustaan (jotta minä saan hengenravintoa)
- lasten koulun pitää olla kävelymatkan päässä (ja se, onko koulu "hyvä" vai "huono" selviää vasta kun kokeilee, voi itku)
- hinta ei saa olla yli 300 ke. Se, onko meillä varaa 200 vai 300 ke asuntoon, selviää tietenkin vasta, kun teidämme, mitä nykyisestä saamme ja paljonko saksalainen pankki meille lainaa myöntää ja millä maksuajalla...

Sen sijaan meille ei ole välttämätöntä, että talossa olisi hissi. Voimme siis muuttaa hissittömän satavuotiaan talon ullakkokerrokseen. Kahden auton talliakaan ei tarvita, eikä kindergartenia.

Pikainen infopläjäys

2005-12-31T00:22:00.000+01:00

Kolmessa viikossa olemme rasittaneet aivoparkoja äärimmilleen, minä ja Puoliso. Nyt ollaan siinä pisteessä, että emme edes jahkaile enää, vaan valmistelemme muuttoa Saksaan, Frankfurtiin. Onko siis ihme, etten ole ehtinyt päivittää blogiani?
Muuttoon on toki runsaasti aikaa, tod.näk. se tapahtuu touko-kesäkuun vaihteessa. Paljon on tehtävää sitä ennen, ja valmistelut on jo aloitettu. Kerron lisää lähiaikoina, aihe kerrallaan. Aion myös ostaa huomenna lankaa terapianeuletta varten - nyt jos koskaan sitä tarvitaan! Näihin kolmeen viikkoon on mahtunut isoäitien (molempien) sairaalareissut, työstressiä ja ylimääräisiä käännöstöitä - sen sijaan nyt on edessä parin viikon hiljaiselo.
Mahd. pian pitää koti puleerata myyntikuntoon, myydä (luovutus tosin vasta toukokuun lopussa...), etsiä uusi asunto Frankfurtista/seudulta, neuvotella pankkien kanssa sekä täällä että siellä. Olen kuullut, että sopivan asunnon löytyminen ei ole varsinaisesti helppoa...

Palaamme siis asiaan lähiaikoina.

Työelämää

2005-12-09T22:40:00.000+01:00

Tiedättehän, että Suomessa lain voimalla suojellaan lapsia ynnä työläisvanhempia niin, että töistä saa olla peräti 3 päivää poissa palkallisesti, jos tuo piltti sattuu sairastumaan. (+1 päivä palkatta.) Tämä koskee siis alle 10-vuotiaita pilttejä. Ja nehän sairastavat: ihmiskeho kun ei saa vastustuskykyä syntymälahjanaan, sellaiset asiat pitää opetella. Flunssaa ja mahatautia tulee toiselle useammin kuin toiselle, mutta keskimäärin niitä siis tulee.
Minulla on ollut onnea: vaikka lapset ovatkin sairastaneet ihan riittävästi, meillä ei ole jouduttu korvakierteeseen, ei ole astmaa eikä kroonisia sairauksia. Tähän asti työnantajat ovat suhtautuneet asiaan "normaalisti", enkä itsekään ole ajatellut sitä sen kummemmin - sen verran suomalais-luterilainen kasvatus toki teettää, että harmittaa kun suunnitelmat muuttuvat ja olen pahoillani jos joku toinen joutuu tekemään ylimääräistä työtä sen vuoksi: toisaalta, nämä tilanteet eivät ole kenenkään valitsemia.
Viime talvena esikoinen sairasteli poikkeuksellisen paljon, mutta kesän aikana saatiin yleiskuntoa nostettua, ja kaikki on taas "normaalisti". Sitä paitsi, neiti täytti juuri 10v. eikä enää ole oikeutettu kotihoitajaan - jos ja kun joskus sairastaa, joutuu makoilemaan päivän yksin kotona.

Kuopus tässä sai vinkeän vatsataudin: olin pari päivää kotona, sitten hän jaksoikin mennä taas kouluun. Työnantaja vaati todistusta, siispä bussilla terveysasemalle, jonotusta, hoitajan puheille ja takaisin bussilla kotiin. Hyvä etten joutunut kantamaan raasua loppumatkasta.
Seuraavana perjantaina heräsin klo 5 siihen, että joku huutaa täyttä kurkkua. Sattui kuulemma vatsaan niin lujaa. Lohduttelua. Peti lattialle, ettei tarvitse juosta parvisängystä vessaan. Puolen tunnin päästä oksennus lattialle. Äiti siivoaa. Peti sohvalle. Seitsemältä oksu lattialle. Äiti siivoaa.
Lähestyin paria kollegaa tekstiviestein josko voivat paikata minulle sovitut työt. Eivät voineet. Välitykseen yhteyttä heti klo 8, jotta mahdollisimman pian saadaan sijainen ja siis haitat mininoitua.
Työpaikkamme sääntöjen mukaan nyt pitäisi mennä lääkäriin. Kylmässä ja kosteassa säässä pitäisi kuumeisen, oksentelevan, kipuilevan lapsen siis kävellä bussipysäkille, matkustaa terveysasemalle, jonottaa, ja taas matka takaisin. Odotustilassa voisi tartuttaa parikymmentä muuta potilasta. Sydänvikainen vanhus, astmaattinen vauva ja selkävaivainen setä varmaan ilahtuisivat ylimääräisestä vatsataudista? Toinen vaihtoehto - taksi, yksityislääkäri, taksi - maksaisi nettopäiväpalkkani verran. (Olen pienipalkkainen. Laskin sen. Käteen jää 65e/päivä)
Soitin koulun terveydenhoitajalle, joka tuntee lapsen ja tietää, mitä tautia koulussa on liikkeellä. Hän kirjoitti todistuksen näkemättä lasta (eihän sitä saanut koululle viedä tartuttamaan muita).
Tuskissaan peppuroivan lapsen lohduttelua. Kun isosisko tuli koulusta kotiin iltapäivällä, talsin kauppaan hakemaan mustikkasoppaa.

On epäselvää, vaikuttaako ikiaikainen mahatautilääke mustikkakeitto siksi, että siinä on toistaiseksi tieteelle tuntemattomia ainesosia vai siksi, että sen tiedetään auttavan. Ainakin se on hyvää, ja oksennukset ovat kauniin värisiä.

Tässä vaiheessa päivää olin kuolemanväsynyt, pyykkiä piisasi enemmän kuin koneeseen + pyykkikaappiin mahtui, ja pomo soittaa että nää on sitten puolella palkalla nää päivät. Kun työsuhteesi laatu muuttui juuri erilaiseksi ni olet ikään kuin uusi työntekijä.
Neuvottelut kestivät seuraavalle viikolle, ja lopulta olimme yhtä mieltä siitä, että kyllä ne täydellä palkalla ovat. Sain painokkaita huomautuksia siitä, että vastaisuudessa pitää olla lääkärintodistus.

Eikö siinä ole tarpeeksi rangaistusta, että ei saa nukkua, huushollissa on pyykkiä enemmän kuin ehtii putsata, pitää kuunnella kipeän lapsen itkua, ja saa itsekin vatsansa kipeäksi? Pitääkö vielä uhrata taksiin ja lääkäriasemalle se palkka, minkä ko. päivältä saisi? Vähemmällä pääsisi, jos sovittaisiin, että se on sitten palkatonta vapaata. Mitäs olit tyhmä ja hankit lapsia...

Ammattiliitto ei voi auttaa, sillä työnantajalla on tähän menettelyyn oikeus.

Työnantajaa ei voi vaihtaa, sillä läänin kunnat ovat muodostaneet hankintapiirin, kaikki kuulovammaisten tulkkipalvelut ostetaan nyt sitä kautta, ja sovituilta firmoilta... muita markkinoita kuin kuntasektori ei käytännössä olekaan.

Ei näillä ehdoilla voi töissä käydä. Palkka on jo valmiiksi alle pienipalkkaisuusrajan, ja jos siitäkin lähtee 5% netosta aina kun lapsi sairastuu, niin-
hetkinen.
Tajusin juuri.
Tiedättekö mitä.
Jos sairastun itse, enkä saakaan aikaa terveysasemalta, pitää omastakin käynnistä maksaa - mikä työterveyshuolto? Ei meillä sellaista ole. Jos siis jatkuvien mahdottomien työasentojen vuoksi niska menee jumiin ja tulee h*tillinen päänsärky, saan vielä maksaa siitä hyvästä.

Minä olen sellainen kiltti, lojaali persoona. Olen valmis venymään ja joustamaan vaikkei siitä hirveästi suoraa hyötyä itselleni olisikaan, jos minusta tuntuu, että se palvelee yhteistä hyvää. Minut on helppo ylipuhua tekemään asioita ihan kiltteyttäni. Voin vaikka tehdä älyttömiä työpäiviä useammassa pätkässä, jos minusta tuntuu, että sillä tavalla varmistan oman toimeentuloni, ja että kaikilla on ns. kivaa.

Nyt ei ole kivaa.

Tämä merkitsee alan vaihtoa. Sekä hyviä että huonoja tarjouksia otetaan vastaan. Olen hyvä kääntäjä (en->su, ruotsi->suomi) - tosin virallisen kääntäjän kokeesta ei vielä ole tullut vastausta. Kokemusta sen sijaan on jonkin verran. Yst.vast. tbk. nimim. Turhautunut