15 vuotta sitten
15 vuotta sitten oli Suomessa paha lama. Leikattiin budjettia joka vuosi. Karsittiin paljon. Eikä sitä ennenkään kaikki niin loisteliaasit ollut. NE jotka jotakin sosiaalipolitiilasta ymmärsivät varoittivat että tätä laskua maksetaan, kun nämä lapset kasvavat isoiksi. Kun vanhemmille ei riitä töitä ja toimeentulo on minimissä, lapsille ei riitä koulussa aikaa, ryhmäkokoja vian kasvatetaan ja avustajia karsitaan; ja kun edes selkeästi mielenterveysongelmaisia - lapsia ja aikuisia - ei hoideta. Kun kenelläkään ei ole resursseja auttaa niitä vanhempia jaksamaan, joilla on erityistä tukea tarvitseva lapsi...
Joskus kannattaisi uskoa että sosiaalitoimi ei ole rahareikä eikä toimeentulolaskuri. Niille sosiaalityöntekijöille riittäisi kyllä oikeitakin töitä.
Nyt ne lapset ovat isoja. Eikä se tähän lopu, on tässä kasvatettu kohta kokonainen sukupolvi pieniä ihmisraunioita. Jos kotona on masentunut pitkäaikaistyötön vanhempi, rahaa ei ole koskaan, koulussa on vain melua ja pölyä ja kymmenen vuotta vanhoja kirjoja, niin voiko siinä lapsi olla masentumatta?
Muistatteko kuka oli valtiovarainministerinä? Tiedättekö ketä sairaanhoitajat laumoittain äänestivät viime vaaleissa? Ja ketä nyt syytetään kun ei tullutkaan rahaa taivaalta... ja mitä puoluetta hoitajat seuraavissa vaaleissa äänestävät. Naurattaisi ellei itkettäisi. Että yhtaikaa uskotaan veronalennuksiin ja julkisen sektorin huikeisiin palkankorotuksiin? Ei niin typeriä vaalilupauksia olekaan ettei joku uskoisi, näemmä.
Mutta ei mun tästä pitänyt kirjoittaa vaan siitä mistä aloitin. Se vaan on niin ankeaa ja turhaa. Hei mä yritin: pääsin opetuslautakuntaankin, ja yritin puolueen kautta ja silleen. Mutta en mä pystynyt enempään kuin omaan osaani. Eikä se riittänyt. En saanut mitään aikaan. Multa puuttuu se kyky puhua peetä niin että kansa riemuiten uurnille ryntää. Minulla oli paha tapa vastata rehellisesti.
Tiedättekö mikä Jokelan tapauksessa oli pahinta, siis jos hesariin voi uskoa? Se, että koululaiset olivat varoittaneet rehtoria pari päivää sitten, ja tämä ei uskonut. Hyvät ihmiset: ei kukaan mene helpolla sanomaan että kaveri kilahtaa päästään. Se on oikea ja todellinen hätähuuto jos sen joku saa sanottua, ja siihen pitäisi reagoida oikeasti. Useimmathan eivät tee pahaa toisille vaan itselleen, mutta ei sekään oikein ole.
En mä mikään hyvä ihminen ole. Ajattelin mitä tekisin jos joku kävisi minun lasteni kimppuun. Tappaisin varmaan. Ajattelin, että miksi vitussa ne sitä ampujaa tehohoitavat. Olipa epähumaani ja ruma ajatus.
Joskus kannattaisi uskoa että sosiaalitoimi ei ole rahareikä eikä toimeentulolaskuri. Niille sosiaalityöntekijöille riittäisi kyllä oikeitakin töitä.
Nyt ne lapset ovat isoja. Eikä se tähän lopu, on tässä kasvatettu kohta kokonainen sukupolvi pieniä ihmisraunioita. Jos kotona on masentunut pitkäaikaistyötön vanhempi, rahaa ei ole koskaan, koulussa on vain melua ja pölyä ja kymmenen vuotta vanhoja kirjoja, niin voiko siinä lapsi olla masentumatta?
Muistatteko kuka oli valtiovarainministerinä? Tiedättekö ketä sairaanhoitajat laumoittain äänestivät viime vaaleissa? Ja ketä nyt syytetään kun ei tullutkaan rahaa taivaalta... ja mitä puoluetta hoitajat seuraavissa vaaleissa äänestävät. Naurattaisi ellei itkettäisi. Että yhtaikaa uskotaan veronalennuksiin ja julkisen sektorin huikeisiin palkankorotuksiin? Ei niin typeriä vaalilupauksia olekaan ettei joku uskoisi, näemmä.
Mutta ei mun tästä pitänyt kirjoittaa vaan siitä mistä aloitin. Se vaan on niin ankeaa ja turhaa. Hei mä yritin: pääsin opetuslautakuntaankin, ja yritin puolueen kautta ja silleen. Mutta en mä pystynyt enempään kuin omaan osaani. Eikä se riittänyt. En saanut mitään aikaan. Multa puuttuu se kyky puhua peetä niin että kansa riemuiten uurnille ryntää. Minulla oli paha tapa vastata rehellisesti.
Tiedättekö mikä Jokelan tapauksessa oli pahinta, siis jos hesariin voi uskoa? Se, että koululaiset olivat varoittaneet rehtoria pari päivää sitten, ja tämä ei uskonut. Hyvät ihmiset: ei kukaan mene helpolla sanomaan että kaveri kilahtaa päästään. Se on oikea ja todellinen hätähuuto jos sen joku saa sanottua, ja siihen pitäisi reagoida oikeasti. Useimmathan eivät tee pahaa toisille vaan itselleen, mutta ei sekään oikein ole.
En mä mikään hyvä ihminen ole. Ajattelin mitä tekisin jos joku kävisi minun lasteni kimppuun. Tappaisin varmaan. Ajattelin, että miksi vitussa ne sitä ampujaa tehohoitavat. Olipa epähumaani ja ruma ajatus.
posted by Mari at 1:02 ap.
7 Comments:
Silloin kun minä olin lukiossa Suomi oli olennaisesti köyhempi maa. Ei meillä ainakaan ollut mitään koulukuraattoria, -psykologista puhumattakaan; lukioaikaiset ryhmäkoot olivat 36-42 oppilasta. Kukaan meistä ei ampunut ketään, ei silloin eikä tiettävästi jälkeenkään päin. Jos vanhemmat eivät välitä lapsensa sekoamisesta, niin on turha syyttää yhteiskuntaa.
Samaa mieltä kuin Eeva. Olisi elämä helppoa jos syyllisen voisi osoittaa muualta kuin lähipiiristä. Ihmisellä on vastuu itsestään ja läheisistään. T. Elina.
Kyllä vikaa on niin läheisissä kuin yhteiskunnassakin.
Jos vanhemmat eivät jaksa, silloin tarvitaan apua että he jaksaisivat ja lapsilla olisi turvallista olla.
Ja tämä median valtava virta joka hukuttaa paljon asiota alleen.
Ei telkasta tuollon kun eevakin oli nuori, tullut ohjelmaa niin monelta kanavalta, ei ollu kovin paljon pleikkareita, ei tietokoneita eikä internettiä. Muutenkin uutiset tulivat viiveellä.
Maailman kutistunut tiedonvälityksen kehittyessä ja.. sekin voi ahdistaa.
Äh, ei pitäisi yöllä kirjoittaa. Ei tietenkään se ole yhteiskunnan VIKA - mä vaan haluaisin että tollasille olis apua.
Kun minä olin lukiossa, luokalla oli 38 oppilasta, kuraattoria tai psykologia ei todellakaan ollut. En edes tiennyt mikä kuraattori on. Yksi poika kyllä sekosi pahasti eikä päässyt ylioppilaaksi ainakaan samaan aikaan, kun päätyi suljetulle, ja yksi ylemmältä luokalta tappoi itsensä, ja itsas yksi opettajakin; mutta ei nekään yhteiskunnan syytä olleet.
Tässä on vaan se, että mä haluaisin, että joku muu puuttuisi asiaan ja auttaisi jos ei ne vanhemmat välitä lapsensa sekoamisesta. Ei kai se sen lapsen vastuulla voi olla, ja aina niitä vanhempia on jotka ei vaan kykene vanhemmoimaan.
Ja jso tässä ny joku pointti oli niin se, että kun kyvyttömiä vanhempia on, niin eikö olisi humaania jos joku muu sitten auttaisi niiden lapsia?
Minua ärsyttää uutisoinnissa ja keskustelussa eniten se, että syytetään poliisia, koulua, kuollutta rehtoria. Reagoida pitäisi totttakai, mutta asian ytimeen ei uskalla kovin moni puuttua. Kellä poliitikolla riittää tässä vaihessa kanttia työntää vastuu sille kelle vastuu kuuluu. Itse kasvatan kyvyttömien vanhempien lapsia työkseni ja olen vakaasti sitä mieltä, että suurelta joukolta vanhempia ovat vanhempien perustehtävät pahasti hukassa. Yhteiskunnassamme on se vika, etteivät monet vanhemmat ymmärrä vastuitaan. On vanhemman tehtävä kasvattaa lapsi, ei koulun, rehtorin, terveydenhoitajan tai sasiaalityöntekijän. Ja vanhemman tehtävä on rakastaa lastaan ja tietää mitä tämä kokee, tuntee ja ajattelee. Perkele, kun ei tätä tajuta!
Puuttumisen resurssit ovat entistä rajallisemmat. Kuraattorit, psykologit, sosiaalityöntekijät toimivat voimiensa äärirajoilla ja tämä johtuu väristyneestä vanhemmuudesta. Mikä on mennyt vikaan ? Kamala kierre!
... minä olisin toivonut, että ampuja olisi jäänyt henkiin.
Se olisi ollut hänelle suurin kärsimys.
... mutta ehkä tuska silloin olisi ollut vielä suurempi vanhemmille.
Paha on nyt tehty. Ei sitä voi miksikään muuksi enää muuttaa.
mä toivoin että ne olisivat pitäneet sitä hengissä mahdollisimman pienellä kipulääkityksellä. Ja sitten mietin, että silläkin on äiti ja isä, jotka istuu siellä vuoteen vierellä ja joille tämä on ihan käsittämättömän kamalaa. ja sitten toivoin että kuolis vaan nopeasti, että pääsee jokainen pikku hiljaa elämässä eteenpäin. kun ei suomessa kuitenkaan ole kunnollista rankaisusysteemiä.
Mä oon tosi huono kirjoittamaan ajatuksiani selkeästi, mutta sanoisin jotenkin näin:
vika on monissa asioissa, niin perheessä kuin yhteiskunnassakin. Ei voida syyttää mitään yhtä tahoa. Mutta tiedän ihan omasta hlökohtaisesta kokemuksesta, että ei se vanhempien asioihin puuttuminen auta yhtään mitään, jos koululla/sairaalalla/
sosiaalitoimella tms ei ole varaa/halua auttaa apua pyytävää perhettä. Homman pitäisi olla kokonaisuus, jonka osaset tukevat toisiaan. niin, että jos äiti ei jaksa, sen huomaa joku, ja puuttuu. tai jos lasta kiusataan koulussa, ja äiti puuttuu asiaan, niin myös koulu tekisi oman osansa.
Nykyään herkästi syytetään esim pelejä, mutta sehän on vain pikkuruinen osa -kai sitä kilahtaa pasianssia pelaamallakin, jos sitä tekee aamusta iltaan.
Maailma on muuttunut. Aikaisemmin ihmiset esim liikkuivat ihan luontaisesti enemmän kuin nykyään, ja uskon että sekin vaikuttaa psyykkisiin muutoksiin. Moni asia vaikuttaa.
Mun mielestä ei voida syyttää pelkästään läheisiä, vaikka en käsitäkään miten kukaan ei ole tehnyt mitään. tai ehkä onkin tehnyt, mistä me tiedettäs?
tulipa vuodatus..
Lähetä kommentti
<< Home